5. sunnuntai pääsiäisestä – Rukoussunnuntai (Rogate)
Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Jeesus sanoo:

»Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ‘Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ‘Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.

Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.» (Lk. 11:5–13)

Olemme saaneet iloita kahdesta kasteesta ja kahtena sunnuntaina minä olen tältä paikalta muistuttanut lapsen vanhempia ja kummeja, siitä että yksi heidän tehtävistään on opettaa lasta rukoilemaan. Itse kummina tiedän, että tehtävä ei ole helppo. Onni, toinen kummipojistani on 10 v. Joitakin kertoja olen vienyt Onnin messuun ja jos Onni on ollut yökylässä, niin kotona opetettu Levolle laske luojani -iltarukouksen olemme rukoilleet yhdessä. Ruokarukouksen olemme varmasti kaiken touhun keskellä useammin unohtaneet kuin muistaneet. Viime syksynä minä sain kuitenkin aikaan sen – ilman omaa ansiotani –, että Onni ryhtyi ihan oma-aloitteisesti rukoilemaan. Hän nimittäin rukoili palavasti, että minä en saisi tätä New Yorkin paikkaa. Hän ei olisi halunnut, että muutan näin kauas.

Se, että minä seison tässä kertomassa tätä teille riittänee selittämään, kuinka tämän rukouksen kanssa kävi. Onni ei saanut sitä, mitä hän pyysi. Ei vaikka Jeesus tämän päivän evankeliumissa vakuuttaa: »Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.» Kuinka usein itse kukin joutuu pettymään rukouksessaan. En saanut, sitä mitä pyysin.

Tekstissä on kuitenkin yksi pikku juttu. Jeesus ei lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa terveyttä, hyvän elämän, iloa, rikkautta, rauhaa, ruokaa, rakkautta tai ylipäätään mitään, mitä hän pyytää. Me ihmiset osaamme antaa toinen toisillemme kaikenlaista hyvää, mutta Jeesus lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa Jumalalta Pyhän Hengen. Ei kaikenlaista hyvää, vaan Pyhän Hengen.

Mitä minä Pyhällä Hengellä teen? Ei kristitty, edes pappi, elä pelkästään Pyhästä Hengestä. Tosin Kittilässä diakonina ollessani suntiomme totesi kerran, kun olin lähdössä kotikäynnille. »Olen nähnyt paljon diakoneita ja heidän autojaan ja tulen yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että diakonien autot kulkevat Pyhällä Hengellä.» Minä ajoin tuolloin jo parhaat päivänsä nähneellä Polski Fiatilla. Mutta miksei Jumala anna vaikka uutta autoa?

Onni jaksoi minusta ikäisekseen rukoilla samaa asiaa pitkään, useamman kuukauden. Heti, kun hänelle kerrottiin, että minä ehkä haen New Yorkiin hän ilmoitti, että toivoo etten pääse tänne. Jo samana iltana hän liitti iltarukoukseen pyynnön, että Jumala ei anna minun saada tätä paikkaa. Tätä jatkui monta kuukautta. Sitten vain muutama päivä ennen joulua teillä oli täällä äänestys ja asia näytti ratkenneen toisin kuin Onni oli rukoillut ja toivonut.

Kertaakaan en kuitenkaan ole kuullut Onnin sanoneen, ettei hän saanut, mitä pyysi. Sen sijaan hän totesi heti joulun jälkeen, että on siinä jotain hyvääkin, että pääsin tänne. Olin täysin tyrmistynyt; miten Onni saattoi kuukausien rukoilemisen jälkeen nähdä asiassa jotain hyvääkin? Onni ei saanut sitä, mitä hän konkreettisesti pyysi, mutta rukouksessa Pyhä Henki saattoi tehdä työtään pikku hiljaa.

Jumala ei lupaa minulle, kuten Herodes lupaa avokätisesti Herodiaan tyttärelle, vaikka puolet valtakunnastaan. Jumala lupaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen siksi, että oppisin sydämestäni rukoilemaan »Tapahtukoon sinun tahtosi… Pyhän Hengen siksi, että kaiken sen kanssa, mitä elämä minulle tuo ja antaa – on se sitten hyvää tai pahaa – osaisin elää Jumalan yhteydessä. Että ilossa ja riemussa osaisin kiittää, murheessa hakea lohdutusta, väsymyksessä levätä Jumalan sylissä ja kaaoksen keskeltä löytäisin Kristuksen rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Jumala antaa Pyhän Hengen, jotta Henki voisi pestä sen mikä minussa on likaista, kastella sen mikä on kuivaa ja kuollutta, parantaa sen mikä on haavoittunutta, murtaa sen mikä on kovaa, ja lämmittää sen mikä on kylmää. Jumala antaa Pyhän Hengen, että osaisin luottaa siihen, vaikka en tuntisi mitään, että Jumala on minun rinnallani jokaisen pimeän laakson pohjalla, jokaisella aurinkoisella niityllä, jokaisen myrskyn silmässä ja jokaisella vuoren huipulla.

Mutta saadakseni kaiken tämän pitää minun pyytää, etsiä ja kolkuttaa – siis rukoilla. Mitä rukous on? Lyhyesti rukous määritellään tämän rukoussunnuntain aiheessa. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Tai, kuten käsiohjelmamme kannen kuvassa todetaan: rukous on seurustelua, jutustelua ystävien kesken. Molemmat ovat totta, ja varsinkin kannen kuva rakentaa mielikuvan mukavasta ja turvallisesta yhdessä olosta. Ne hetket, jolloin rukoilen, kiitän, huudan tai jopa kiroilen Jumalan puoleen eivät kuitenkaan aina ole seesteisiä. Rukoukseni nousee Jumalan puoleen myös keskeltä yötä ja erämaata, keskeltä ahdistusta ja tuskaa ja joskus rukous vain kuivuu huulilleni.

Milloin sitten rukoukseni on oikeaa, oikeanlaista? Silloin, kun minä käännyn Jumalan puoleen tapahtuipa se missä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Voin rukoilla kulkiessani kadulla. Kun katson ympärilleni saatan nähdä onnettoman ihmisen, voin rukoilla hänen puolestaan. Minun ei tarvitse tietää kuka hän on, mikä on hänen murheensa tai taakkansa, Jumala kyllä tietää. Voin rukoilla metrossa istuessani kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat siinä ympärilläni. Tai voin huokaista Jumalalle ystäväni puolesta. Ehkä joskus joku ystävistäni tulee voimakkaasti mieleeni. Se voi olla Pyhän Hengen tapa kertoa minulle, että ystäväni tarvitsee nyt minun rukoustani. Rukoilen myös silloin, kun kuljen keskellä Jumalan ihmeellistä ja kaunista luomistyötä nähden kaiken sen kauniin, jonka Jumala on luonut.

Kun omia sanoja ei ole voin rukoilla jonkin tutun rukouksen sanoin; vanha iltarukous, Isä meidän -rukous. Myös virsikirjamme on varsinainen rukousten aarteisto. Voin veisata virsiä tai vain lukea niitä. Kirkkoisä Augustinus on kirjoittanut: »Joka rukoilee laulaen, rukoilee kahdesti.»

Aina, kun vain hetkeksikin käännyn Jumalan puoleen, minä rukoilen. Mutta rukous ei ole helppoa ja kaikki kirkon suuret opettajat ovat tienneet kuinka heikkoja me ihmiset olemme rukouksessamme, eiväthän opetuslapsetkaan jaksaneet edes hetkeä valvoa ja rukoilla Jeesuksen kanssa Getsemanen puutarhassa. Ja silloin kun rukoilemme, lähtee ajatuksemme helposti harhailemaan. Messunkin aikana ehdimme mielessämme tehdä monia asioita ja kiertää puoli maailmaa.

Pyhä Bernhard kertoi veljelleen, kuinka vaikeaa hänellä oli keskittyä rukoukseen ja kertoi, ettei hän kykene rukoilemaan edes Isä meidän -rukousta välillä harhautumatta. Hän lupasi antaa veljelleen hevosen, jolla ratsasti, jos tämä kykenisi rukoilemaan Isä meidän -rukouksen ajatuksen kertaakaan harhautumatta. Veli aloitti: »Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon – saanko satulan myös?»

Jumala ei jaa kouluarvosanoja rukouksesta, vaan iloitsee jokaisesta pienestäkin hetkestä, jolloin käännyn hänen puoleensa. Jos ajatukseni harhautuu, ei sitä kannata jäädä murehtimaan. Pitää vain yksinkertaisesti palata siihen, mihin jäin ja jatkaa.

4. sunnuntai pääsiäisestä
Taivaan kansalaisena maailmassa

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

»Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.

Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.» (Jh. 15:10–17)

Äiti. Äitii! Sana, johon sisältyy niin paljon. Voi sitä äidin onnea, kun lapsi on ensimmäisen kerran sanonut: Äiti. Ja voi sitä, kun lapsi jankuttaa: ”Äiti! Äiti! Äiti!” joka kerta korottaen ääntään saadakseen huomion. Väsynyt äiti ei enää siinä hetkessä jaksa riemuita sanasta äiti, vaan olisi onnellinen, jos ei tarvitsisi sitä hetkeen kuulla. Kuitenkin tuossa on vielä se hyvä, että lapsi sentään huutaa äitinsä puoleen. Tulee sekin aika, jolloin äidistä tulee niin sanotusti vaihtorahaa. Mutta vain hetkeksi, kun vanhenemme nousee äiti taas arvoon arvaamottomaan.

Erään aikakauslehden tekemän lukijakyselyn mukaan suomenkielen kaunein sana on äiti. Oikeasti sanana äiti ei ole foneettisesti kovin kaunis. Sanan kauneus onkin varmasti enemmän kiinni sanan sisällöstä ja merkityksestä kuin siitä, miltä se äännettäessä kuulostaa. Tätä tukee sekin, että samaisessa lukijakyselyssä toiseksi kauneimmaksi sanaksi nousi rakkaus. Rakkaus, rakastan äänneasultaan vastaa lähinnä samaa kuin vetäisi piikkilankaa pitkin pikitietä tai ampuisi sarjatulta. Ei sitä mitenkään erityisen kauniiksi tai soinnukkaaksi voi sanoa. Ajatellaanpa vaikka englannin sanaa love tai ranskan je t’aime.

Sanaan äiti sisältyy rakkaus, huolenpito, lämpö, turvallisuus, kylläisyys… sanalla sanoen elämä. Äidit ovat elämän kantajia. Jumala on elämän antaja, mutta äidit ovat sen kantajia. Äitiys, lapsen kantaminen omassa kehossaan ja uuden elämän synnyttäminen – sen lähemmäs ihminen ei pääse Jumalan luovaa voimaa. Siinä äiti luo yhdessä Jumalan kanssa. Mutta ei edes äitienpäivänä sovi unohtaa, että myös isällä on oma osuutensa.

»Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.» »Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.»

Äidit ovat valmiita valtaviin uhrauksiin lastensa puolesta, jopa antamaan oman henkensä, jos se pelastaa lapsen. Aikamme tunnetuin lasten ja nuorten kirjojen sankari on Harry Potter. Vain muutaman kuukauden ikäisenä Harry Potter selvisi Voldemortin tappavasta hyökkäyksestä, koska hänen äitinsä osoitti niin suurta rakkautta, että oli valmis kuolemaan poikansa puolesta. Ulkoisena muistona tuosta hyökkäyksestä Harrylla oli otsassaan salaman muotoinen arpi. Mutta haava, jonka tuo yö oli jättänyt Harryn elämään ja sydämeen oli paljon syvempi.

Oletteko koskaan ajatelleet, mitä Voldemort on suomeksi? Sehän on ranskaa; Vol de mort eli kuoleman lento

Jokaisessa kirjassa Voldemort saa uuden tilaisuuden tappaa Harry, ja joka kerta hän epäonnistuu. Hän epäonnistuu sen takia, ettei ymmärrä äidin rakkauden tai ylipäätään itsensä antavan rakkauden valtavaa suojelevaa voimaa. Äidin rakkaus suojelee Harrya siihen asti, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi, jos Harry täyttää yhden vaatimuksen. Hänen on vietettävä kesänsä Likusteritiellä kodissa, jota Harry oppi vihaamaan, koska siellä kukaan ei oikeasti rakastanut häntä. Kuitenkin tuo koti oli se yhteys, joka uudisti rakkauden suojelevan voiman.

»Pysykää minun rakkaudessani. … Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Kasteessa jokainen on kutsuttu Jumalan lapseksi. Jokainen on saanut otsaansa ja rintaansa pyhän ristinmerkin todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on hänet valinnut ja lunastanut. Ollessaan valmis kuolemaan minun puolestani, sinun puolestasi Jeesus on heittänyt meidän yllemme itsensä antavan rakkauden suojelevan voiman. Jumalan lapsina meistä ei koskaan tule sillä tavalla täysi-ikäisiä, että tuon rakkauden suojeleva voima lakkaisi. Minun otsassani ei ole salaman muotoista arpea, siinä on pyhä ristinmerkki. Ristinmerkki on todistus siitä, että minut on vapautettu synnin, kuoleman ja pahan vallasta, jos… Jos pysyn Jeesuksen rakkaudessa.

»Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.»

Vanhassa testamentissa Jumala sanoo: »Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen, eikä salattu. … Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne.» Tämän lain Jeesus tiivistää vastauksessaan lainopettajalle lain suurimmasta käskystä:
»Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» Tämän päivän evankeliumissa Jeesus antaa kaksi käskyä:
1) »Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.»
2) »Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.»

Elämän laki on Jumalan rakkaus, joka ei ole liian vaikea, ei etäinen, eikä salattu; se on minun suussani ja sydämessäni. Se on siellä siksi, että Jumalan rakkaus ei ole tunne tai tuntemus – se on lahja. Se on lahja, joka jo on annettu ja vuodatettu minun sydämeeni, mutta pidätänkö minä tämän lahjan itselläni?

Jeesus on valinnut minut ja hänen tahtonsa on, että minä lähden liikkeelle ja tuotan hedelmää. Sitä hedelmää, joka pysyy. Se hedelmä, joka pysyy on Jumalan rakkaus. Paavalikin julistaa kirjeessään korinttilaisille, että Rakkaus ei koskaan katoa.

Minun ei pidä tuntea itseäni alamittaiseksi. On totta, että olen keskeneräinen, epätäydellinen ja syntinen, mutta juuri sellaisina – saviastiana – Jeesus on kutusunut minut, jotta kävisi ilmi, että tuo rakkaus on peräisin Jumalasta eikä minusta. Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on heikkoa saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Jumala valitsi minut ja sinut.

Ei ole tarkoitus eikä tarpeen, että lähden heti syleilemään jokaista vihollistani. En minä siihen pysty. Jos vaikka aloittaisin omasta lähipiiristäni. Omista vanhemmistani, sisaruksistani, lapsistani, ystävistäni ja työtovereistani. Ja ehkä vielä siitä ventovieraasta, jonka kohtaan kadulla tai metrossa. Rakkaus synnyttää rakkautta. Rakastan niin paljon kuin minulle on mahdollista ja luotan siihen, että kylväessäni rakkauden siemenen Jumala antaa sille kasvun ja lopulta rakkauden ketju läpäisee koko luomakunnan.

3. sunnuntai pääsiäisestä
Jumalan kansan koti-ikävä

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
»Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»

Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.» (Jh. 14:1–7)

Väsyneen näköinen jo hiukan harmaantunut mies istuu taksissa, joka ajaa läpi pohjois-ruotslaisen maiseman. Muutama harmaa talo vilahtaa ohitse, on sydäntalvi ja hiljaista. Kännykkä soi ja kuva siirtyy toiseen taksiin keskellä New Yorkin ruuhkaa. Pönäkkä mies puhuu nopeasti esiintymisistä, joita on sovittu useampi vuosi eteenpäin. Toisessa taksissa kuuntelee hiljainen mies. Puhelu katkeaa ja siirrymme takaisin pohjois-ruotsalaiseen maisemaan, jossa aika – kaikki – tuntuu pysähtyneen.

Tuuleentuvassa viljapellossa soittaa viulua pieni poika, joka on kiinnittänyt nuotit pyykkipojilla viljan varsiin. Seuraavassa hetkessä samainen pieni poika makaa keskellä peltoa poikajoukon keskellä nenä verta valuen.

Carnagie Hall’in istuimet ovat täynnä ja hiestä märkä kapellimestari johtaa orkesteria tunteella ja raivolla. Nenästä valuva veri sotkee valkoisen paidan.

Taksi pysähtyy vanhan koulun eteen ja jättää kyydittävänsä siihen. Mies kulkee tyhjässä ja kylmässä koulussa huoneesta toiseen. Hän sytyttää kaminaan valkean ja lämmittelee siinä; takki päällä ja lakeri kengät jalassa.

Tästä pienestä kylästä hän oli lähtenyt maailman metropoleihin. Nyt, terveyden pettäessä ja voimien loppuessa, hän tyhjäsi kalenterinsa ja palasi pieneen kylään. Kylään, josta hän muistaa pojat, jotka hakkasivat hänet verille – ja äidin, joka pyyhki kyyneleet ja otti syliin. Kylään, jossa hänellä ei ole enää oikeastaan mitään kiintopistettä, mutta silti hän palasi sinne itsekään oikein ymmärtämättä miksi.

Jotenkin näin alkaa Kay Pollakin elokuva Så som i Himmelen, Niin kuin taivaassa.

»Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen. … Minä olen tie, totuus ja elämä.»

Nämä sanat olen lukenut kymmeniä kertoja hautajaisissa, mutta en vielä koskaan kasteen yhteydessä. Minä riemuitsin, että juuri tämä teksti on meille annettu tänä sunnuntaina, jolloin NN kastetaan. Sillä ilman kastetta, ilman sitä, että Jumala kutsuu meidät omaksi lapsekseen, omaan perheeseensä on näiden Jeesuksen sanojen lohdutus tyhjä.

Monet meistä, jotka olemme tässä kirkkosalissa, tunnemme välillä viiltävää koti-ikävää ja aina emme edes osaa kertoa, mitä ikävöimme. Meidän juuremme eivät ole vain jossain Suomessa. Kasteemme perusteella meidän juuremme ovat vielä paljon syvemmällä, vai pitäisikö sanoa paljon korkeammalla. Jumalan lapsina meillä on ikävä hänen syliinsä. Ikävä siihen kotiin, siihen perheyhteyteen, jossa jokaiselle on paikka valmistettuna. Läpi elämän on hyvää ja turvallista tietää, että minulla on paikka, minulla on koti, jossa minua odotetaan, mutta ennen sitä meillä on vielä elämää elettävänä.

Some twenty years ago a 15 year old boy, before his confirmation, answered to my question what is baptism: »When person is born he/she is born to die, when person is baptised he/she is born to live.» In this one simple sentence he said more about what is baptisism than what I surely had been able to teach them. Baptism is a great gift to all of us. Gift of life. Gift of abundant, eternal, life.

Congratulations to you NN and NN, you have received a wonderful gift from God. This little prince who has been given to you by God. God has entrusted this child to you so that you would love and take care of him. In accordance to Jesus’ words, you have brought NN to be baptized.

Onneksi olkoon sinulle NN, joko olet huomannut, että sinä olet nyt isosisko! Sinulla on pikkuveli, jolle sinä tulet aina olemaan hyvin tärkeä henkilö. Pikkuveli katsoo sinua ylöspäin ja katsoo sinusta mallia monissa asioissa.

Congratulations also especially to you NN! Today you will be carried onto strong and safe arms. You are a lucky boy. Around you have a family and friends who love you and wish to give you a safe and good childhood. May this be written into depths of your heart; you have been hoped for, waited for and you are loved by many.

Godparents, you have received a great gift from NN and NN as they have called you to be NN godparents. You are the priviledged ones; little bit in a same way as grandparents, yet differently. Seek to be as much with NN as possible. It is important that he has adult friends he can count on. You will see mostly the sunny side of NN as you are the ones who do not need to draw the lines. It is NN and NN who will do the hard part you can just enjoy! But it is not only a gift that you have received, it is also a task. You are responsible together with NN and NN in taking care that NN will be raised as a Christian. When NN starts speaking I urge you to teach him to pray and carry him and his family in your prayers.

Eikä ole vain vanhempien, kummien ja isovanhempien tehtävä rukoilla NN ja hänen perheensä puolesta. Se tehtävä annetaan jokaiselle meistä, jotka olemme täällä tänään. Me saamme riemuita siitä, että seurakuntamme ja Jumalan perhe saa uuden lapsen.

Kuulimme NN lukemana äsken, kuinka Jeesus moitti opetuslapsia, jotka yrittivät estää ihmisiä tuomasta lapsia hänen luokseen. Älkäämme estäkö lapsia tulemasta Jumalan luo sillä juuri heidän kaltaisilleen Jeesus lupasi Jumalan valtakunnan. On niin monia asioita, joista voimme ottaa mallia pienistä lapsista. Katsokaa lasten luottamusta, lasten rajatonta uteliaisuutta ja iloa Jumalan luomistyön kummallisuudesta, moninaisuudesta ja kauneudesta. katsokaa kuinka lapset osaavat ihmetellä kaikkea ja rakastaa jokaista vastaantulijaa. Kaiken tämän uudelleen oppimisessa meillä on tehtävää, mutta se on se tie, jonka Jeesus on meille viitoittanut. Jeesus itse oli lapsen kaltainen. »Minä olen tie, totuus ja elämä.»