»Siellä te näette hänet»
Pääsiäispäivä
Kristus on ylösnoussut!
Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: »Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ‘Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.»
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. (Mt. 28:1–8)
Oli viikon ensimmäisen päivän aamu, sunnuntai aamu. Vain päivä sen jälkeen, kun Jerusalemissa olivat kaikuneet huudot: »Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!» Vain päivä sen jälkeen, kun maa oli vavahdellut, kalliot halkeilleet ja haudat auenneet. Vain päivä sen jälkeen, kun Jeesus oli huutanut ristillä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.», ja aurinko pimentyi keskellä päivää.
Ja vain päivä sen jälkeen, kun Magdalan Maria ja se toinen Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti olivat istuneet hautaa vastapäätä Joosef Arimatealaisen pannessa Jeesuksen ruumiin hautaan ja vierittäessä sen ovelle suuren kiven.
Magdalan Maria ja se toinen Maria, Jaakobin ja Joosefin, Jeesuksen veljien äiti, siis Jeesuksen äiti olivat olleet läsnä silloin, kun Jeesus Golgatalla kuoli ristillä ja he olivat läsnä, kun suuri kivi vieritettiin sen haudan suulle, johon Jeesus oli laitettu. Heidän toivonsa oli sammutettu, suunnaton tuska ja suru murskasi heidät alleen. Jeesus oli kuollut.
Viikon ensimmäisen päivän aamuna, heti sapatin mentyä, kun ilma oli tiheänä hiljaisuudesta ja poissaolosta. Hän, jonka nimi on »Minä olen läsnäoleminen teitä varten» oli poissa. Viikon ensimmäisen päivän aamuna, sinä hetkenä, jolloin auringon nousun voi vasta aavistaa, toivoa. Sinä hetkenä, jolloin linnutkin hiljenevät hetkeksi ja tuntuu siltä, että yö voi vielä kaiken nielaista, suden hetkenä. Siinä hetkessä nuo kaksi naista olivat matkalla haudalle. Haudalle, joka sulki sisäänsä heidän elämänsä suurimman menetyksen. He tulivat haudalle, joka oli heidän suunnattoman tuskansa monumentti. Haudalle, jonka luona heidän toivonsa oli sammunut. Se vaati paljon rohkeutta.
He eivät odottaneet mitään. Jeesuksen lupauksista huolimatta he näkivät, että Kuolemalla oli jälleen kerran ollut viimeinen sana sanottavana. He eivät odottaneet mitään, mutta siitä huolimatta he tulivat. Tulivat sanomaan jäähyväisiä rakkaalleen, suremaan rakastaan, ja ehkä myös sanomaan jäähyväisiä ja suremaan sitä lupausta uudesta elämästä, uudesta luomisesta, jonka Jeesus oli heille elämänsä aikana antanut, mutta joka nyt näytti hävinneen. He tulivat, vaikka olivat suostuneet poissaoloon, tyhjyyteen.
Haudalle saapuessaan naiset kohtaavat vielä suuremman tyhjyyden: tyhjän haudan. He eivät löydä ristiinnaulittua Jeesusta. Heidän edessään on vain tyhjä hauta. Tyhjän haudan sanoma ei ole siinä, että kuollut on herännyt henkiin. Tyhjä hauta julistaa meille, kuinka rakkaus on voittanut vihan, kuinka elämä on voittanut kuoleman.
Enkeli sanoi naisille: »Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ‘Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’»
Kuullessaan tämän opetuslapset lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Siellä Jeesus antoi heille käskyn kastaa kaikki kansat opetuslapsikseen ja lupasi olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.
Tämän Jeesuksen käskyn mukaisesti NN sinun vanhempasi ovat tuoneet sinut tänään tänne kirkkoon kastettavaksi. Kasteessa sinusta tulee Jumalan lapsi. Sinulla on vanhemmat ja isovanhemmat, jotka rakastavat sinua paljon ja tämän päivän jälkeen sinulla on myös Taivaan Isä joka rakastaa sinua.
Kohta minä piirrän sinun otsaasi ja rintaasi ristinmerkin merkiksi siitä kuinka paljon Jeesus sinua rakastaa ja tahtoo suojella sinua kaikelta pahalta. Aina, kun sinua pelottaa tai muuten vain haluat voit piirtää saman ristinmerkin otsaasi ja pyytää Jeesusta kulkemaan kanssasi. Tai voit pyytää, että äiti tai isä piirtää sen sinun otsaasi.
Otto, joka oli sinun ikäisesi ja jolla on vähän sama nimikin kuin sinulla NN, oli kävelemässä isoisänsä kanssa. Äkkiä isoisä pysähtyi, katsoi Ottoa ja kysyi:
– Tiedätkö Otto kuinka kaukana me olemme kotoa?
Otto katsoi isoisäänsä ja vastasi:
– En. En tiedä kuinka kaukana me olemme kotoa.
– No, tiedätkö, missä me nyt olemme? kysyi isoisä Otolta.
– Voi isoisä, enhän minä voi tietää, missä me olemme, Otto vastasi.
Isoisä katsoi Ottoa hymyillen ja sanoi: – Jos et tiedä kuinka kaukana olemme kotoa, etkä edes tiedä, missä me olemme vaikuttaa siltä, että sinä olet eksyksissä. Otto katsoi isoisäänsä suoraan silmiin ja totesi iloisesti: – Enhän minä voi olla eksyksissä. Minähän olen sinun kanssasi!
NN sinä saat kasteen yhteydessä itsellesi kastekynttilän. Voit polttaa sitä vaikka kastepäivänäsi, ja jos se meinaa loppua, voit sytyttää siitä itsellesi aina uuden kastekynttilän. Kastekynttilä muistuttaa sinua siitä, että et ole koskaan yksin ja pimeässä. Jeesus on aina sinun kanssasi, mihin tahansa kuljetkin.
Juuri tästä on kyse kasteessa ja pääsiäisessä meille kaikille. Jumala on luvannut olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Tyhjällä haudalla enkeli selitti naisille, että Jeesus menee heidän edeltään Galileaan. Kuolemallaan ja ylösnousemisellaan Jeesus on vapauttanut meidät kaikista menneisyytemme taakoista, hän kulkee rinnallamme tänään ja odottaa meitä siellä, minne ikinä kuljemmekin.
Pääsiäinen on hyvä päivä muistaa omaa kastettamme ja pohtia, millaiseen elämään kristittyinä se meitä haastaa.
