18. sunnuntai helluntaista
Kristityn vapaus

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Jeesus vastasi: »Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.» (Mk. 2:18–22)

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Paastoaminen oli Jeesuksen aikana tärkeä osa juutalaista elämäntapaa. Mooseksen laissa ei kuitenkaan ollut kuin yksi virallinen paastopäivä vuodessa: suuri sovituspäivä. Ihmiset kuitenkin paastosivat vapaaehtoisesti monenlaisissa tilanteissa. Muistamme esimerkiksi Daavidin, joka vastasyntyneen poikansa sairastuttua paastosi, ja toivoi voivansa paastollaan vaikuttaa niin, että Jumala säästäisi pienokaisen hengen. Tyypillisempää oli, että juutalaiset paastosivat surressaan. Niinpä Daavidin palvelijat eivät uskataneet edes kertoa pienokaisen kuolleen. He pelkäsivät, miten voimakkaasti Daavid siihen reagoisi, kun hän paastosi jo lapsen sairastaessa. Kuultuaan, että lapsi on kuollut Daavid kuitenkin heti nousi, peseytyi, voiteli itsensä, vaihtoi vaatteensa ja käytyään pyhäkössä rukoilemassa, palasi kotiinsa syömään. Hän ei enää nähnyt syytä paastota, koska paasto ei toisi lasta takaisin.

Ihmiset paastosivat siis vapaaehtoisesti tai omaehtoisesti monista eri syistä, mutta koko kansaa koskevia virallisia paastopäiviä oli vain tuo mainitsemani suuri sovituspäivä, Jom Kippur. Erilaiset kilvoittelevat ryhmittymät kuitenkin tekivät omia lisäyksiään lain vaatimuksiin. Tekstimme kertoo Johanneksen opetuslasten ja fariseusten paastonneen.

Johanneksen opetuslapset paastosivat katumuksen merkiksi, jonka tavoitteena oli jouduttaa tulevan Pelastuksen ajan saapumista.

Fariseukset kilvoittelivat pyrkien noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä pienintä piirtoa myöten. Fariseusten keskinäinen kilpailu laissa ahkeroimisessa teki vaatimuksista ajanmittaan yhä vaativimpia ja yksityiskohtaisempia. Fariseukset paastosivat viikottain maanantaisin ja torstaisin. Paastoaja kieltäytyi ruuasta ja juomasta, ei peseytynyt, eikä voidellut itseään öljyllä, makasi paljaalla maalla ja sirotteli päälleen multaa tai tuhkaa. Paastoaminen oli nöyryyttä Jumalan edessä. Lain tarkalla noudattamisella farisealaiset uskoivat jouduttavansa Messiaan tuloa.

Jeesukselta kysyttiin useasti: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Miksi sinä ja opetuslapsesi ette tee niin kuin traditiomme opettaa? Mikset toimi kuten fariseukset ja Johanneksen opetuslapset? Miksi et tee niin kuin hurskaat uskovaiset? Myös kristityt kyselevät usein toisiltaan: »Miksi sinä teet noin, kun minä teen näin?» Minun tapani on tietysti oikea.

Kolossalaisille Paavali, joka muuten itse oli fariseus! kirjoitti, että »kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. … Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.»

Toukokuussa 2005 olin Ateenassa Maailman lähetyksen ja evankelioimisen konferenssissa. Osallistujat oli jaettu “kotiryhmiin”. Näissä ryhmissä kokoonnuimme kerran päivässä reilun tunnin mittaiseen raamattutyöskentelyyn. Minä olin ryhmässä, jossa oli eri kristillisten kirkkojen edustajia Afrikasta, Amerikasta, Australiasta, Aasiasta ja Euroopasta. Yhtenä iltana Raamatun teksti johdatteli meidät keskustelemaan erilaisista tavoista ja säännöksistä, joita meillä oli kirkoissamme tai meissä itsessämme.

Hollannista kotoisin oleva metodisti kirkon pappi, joka oli aiemmin ollut pappina Australiassa ja nyttemmin Yhdysvalloissa, kertoi omasta kirkostaan seuraavaa. Australiassa aktiivi seurakuntalaisille oli kauhistus käydä kaupassa sunnuntaisin. Sunnuntai on Herran päivä, silloin ei käydä shoppailemassa. Silloin oli parempi kirkossa käynnin jälkeen, vaikkapa kokoontua yhteen, syödä hyvin, juoda palan painikkeeksi olutta ja iloita perheen ja ystävien kanssa. Yhdysvalloissa oli toisin. Siellä surutta kuljettiin sunnuntaisinkin shoppailemassa, olihan silloin hyvin aikaa. Sen sijaan oluen juonti oli kauhistus. Kotimaassaan Hollannissa aktiiviset seurakuntalaiset juovat olutta jä käyvät kaupassa sunnuntaisin, jos siihen on tarvetta. Näin yhden ja saman kirkon sisällä on eri kulttuureissa erilaisia ihmisten käskyjä ja oppeja.

Afrikasta kotoisin oleva nainen kertoi kuinka hän kauan sitten oli kuullut useita kertoja saarnaajaa, jonka julistus oli elävää ja väkevää. Ihmiset tulivat pitkienkin matkojen takaa kuulemaan tätä saarnaajaa, joka selvästi antoi Pyhän Hengen puhua kauttaan. Hän piti saarnaajaa tavattoman suuressa arvossa. Sitten hän kerran oli nähnyt tuon saarnaajan tupakalla, eikä voinut enää sen jälkeen lainkaan kunnioittaa saarnaajaa tai hänen julistustaan. Olimme ryhmässä ymmällämme, ja kysyimme, miten saarnaajan tupakointi vaikutti hänen julistuksensa sisältöön? Nainen selitti ettei voinut ymmärtää eikä hyväksyä, sitä että tuo saarnaaja tuolla tavoin turmeli Pyhän Hengen temppeliä, joka hänen ruumiinsa oli.

Meillä kaikilla on omia sääntöjämme, omia tapojamme, omia rajojamme. Ei siitä niin kauan ole, kun oma kotoinen kirkkommekin ykskantaan tuomitsi tanssin, kortin peluun, alkoholinkäytön ja olivatpa jotkut väritkin suorastaan syntisiä. Tämän päivän evankeliumissa joutuvat törmäyskurssille kaksi erilaista kulttuuria, fariseusten ja Jeesuksen. Fariseusten mukaan pelastus ansaittiin lain noudattamisen kautta, suoriutumisena, joka annetiin Jumalalle. Jeesus julisti vapautta laista ja ihmisten perinnäissäännöistä. Hän oli tullut tuomaan uuden lain: armon ja rakkauden lain.

Tuota uutta sanomaa me emme voi ottaa vastaan vanhoihin leileihin. Leilit valmistettiin nahasta. Uutena leili oli vielä joustava, mutta vanha leili oli jo kuivunut ja kovettunut. Se oli hyvä säiliö vedelle, maidolle tai vanhalle viinille, mutta ei uudelle. Uusi viini ei ole vielä lopettanut käymistä ja tuottaa käymiskaasuja, joten leilin on oltava joustava. Kaikki meistä tietävät, mitä tapahtuu, jos simapullon korkki ei kestä painetta, jonka käyvä sima pullossa muodostaa. Tai, jos korkki kyllä kestää, mutta pullo on liian heikko.

Jumala ei odota meiltä lain kirjaimen noudattamista, tärkeämpää on ymmärtää lain henki. »Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, en voi sietää… En halua kuulla harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.»

Toisaalla Jumala kertoo kuinka hän on kyllästynyt paastoomme, joka tuottaa vain raakoja nyrkiniskuja ja oman edun ajamista. Jumala sanoi israelilaisille kauan sitten ja sanoo meille tänään: »Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, vapautat sorretut, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.»

Paaston sijaan meidän tulisikin pitää mielemme avoimina ja avarina, nahkamme hyvin öljyttyinä, jotta se aina venyisi uusiin rakkauden vaatimuksiin. Jeesus tuli tuomaan meille vapauden. Vapaus vanhinten perinnäissäännöistä, vapaus olla tavoittelematta pelastusta ja Jumalan hyväksyntää omin voimin. Jumala ottaa vastaan ja hyväksyy keskeneräisen, syntisen ja vajavaisen – jokaisen meistä.

Omalla käytöksellään Jeesus osoitti monta kertaa, että ihminen, lähimmäinen, on tärkeämpi kuin säädökset ja asettaa lähimmäisen hyvän Jumalan edelle. Jeesuksen esimerkkiä seuraten me voimme asettaa lähimmäisemme hyvän Jumalan edelle. Jumalan varpaat kyllä kestävät meidän tallomisemme. Jumala ei odota, että rakastamme häntä ohi lähimmäisemme. Tärkeää ei ole lain kirjain, vaan Herran Henki. Jos kävelen ohi lähimmäiseni hädän ja kärsimyksen yrittäessäni – huom! yrittäessäni, sillä enhän minä siihen pysty – noudattaa lain kirjainta on minulta jäänyt evankeliumi kuulematta. Voi minua onnetonta silloin, sillä olen lain alla ja myös kuolen lain alla vailla armoa ja vapautta, jonka Kristus tuli tuomaan.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Kristus! Ei perinnäissäännöt.