6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus

Jeesus sanoi:

»Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.» (Jh. 15:26–16:4)

Eletään loppuvuotta 1939, talvisota on juuri syttynyt. Miehiä oli siirretty jo lokakuun aikana itärajan tuntumaan. Vaikka sotaan valmistauduttiin tuli sen alku silti yllätyksenä. Helsingin yliopistolla opiskelijat olivat aloittaneet syyslukukaudella opintonsa normaalisti, mutta sodan sytyttyä moni opiskelijakin sai kutsun rintamalle. Muiden mukana sinne lähti myös nuori pohjalainen opiskelija, vanhempiensa ainoa lapsi. Poikaa oli kannustettu opiskelemaan, koska ei ollut maita eikä mantuja perinnöksi jättää, oli vain pieni pirtti. Pari vuotta oli jo kulunut Helsingissä, mutta nyt opiskeluun tulisi tauko. Isänmaa tarvitsi kaikki nuoret toivot rintamalle.

Tauko opintoihin ei ollut toivottu, mutta kun kutsu kävi, rintamalle lähdettiin. Kunhan sota olisi sodittu, voisi taas palata opintojen ääreen. Vihollisen luoti muutti kuitenkin suunnitelmat. Opiskelu, ja koko elämä, päättyivät Taipaleenjoen hangelle.

Talvisota oli ohi muutamassa kuukaudessa. Suomi selvisi siitä, mutta monta nuorta elämää päättyi isänmaata puolustaessa. Sodan päätyttyä nuoren opiskelijan isä oli kovan paikan edessä. Vanhemmat eivät olleet vielä toipuneet rintamalta tulleesta suru-uutisesta, mutta pojan lainan takaisin maksusta olisi sovittava pankinjohtajan kanssa. Poika oli jo menetetty ja kohta menisi kaikki muukin.

Pojan isä pelkäsi tapaamista ja pankinjohtajan huoneessa istuikin kaksi vaitonaista miestä. Lopulta pankinjohtaja nosti katseensa ja katsoi isää suoraan silmiin ja sanoi: »Eiköhän tämä laina ole jo maksettu verellä Kannaksella.»

Pelokkaina mekin usein tulemme Jumalan eteen syntitaakkamme kanssa. Kuitenkin Jumala, joka meidät on luonut, joka meidät on jo kohdussa muovannut sanoo meille: »Älä pelkää!» Rakastavana Isänä hän katsoo meitä suoraan silmiin ja sanoo: »Sinun velkasi on maksettu verellä Golgatan ristillä.»

Pelokkaita me olemme, emme siksi, että meillä olisi ankara ja rankaiseva Jumala, vaan siksi, että Vihollinen ei jätä meitä rauhaan. Vihollinen koittaa horjuttaa uskoamme kaikin tavoin syyttämällä meitä, yrittäen herättää meissä pelkoa. Meillä ei kuitenkaan ole mitään syytä pelkoon, sillä kasteessa Jumala on kutsunut meidät nimeltä omakseen ja antanut meille lahjaksi Pyhän Hengen. Jeesus lupasi seuraajilleen vainoja ja vaikeita aikoja, mutta hän lupasi myös puolustajan, Pyhän Hengen. Jumalan Pyhä Henki ei ole orjuuden henki, joka johtaisi meidät pelon valtaan, vaan Henki, joka vakuuttaa meidät siitä, että olemme Jumalan lapsia ja saamme Jeesuksen tavoin kääntyä Jumalan puoleen ja huutaa: Abba, Isä. Saamme huutaa Abba, Isä silloinkin, kun olemme kaatuneet, kun makaamme rähmällämme maassa. Saamme huutaa pelotta ja varmoina siitä, että Jumala kuulee huutomme eikä hylkää meitä.

Saamme huutaa ja luottaa kasteen lahjana Pyhän Hengen läsnäoloon meissä tänään, vaikka kirkkovuodessa elämme Pyhän Hengen odotuksen aikaa. Olemme helatorstain, Kristuksen taivaaseenastumisenpäivän, ja helluntain, Pyhän Hengen vuodattamisen, välimaastossa.

Kirkkovuosi alkaa adventista, jolloin valmistaudumme jouluun, Kristuksen syntymään. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet armoa armon lisäksi. Mooses välitti lain, Jeesus toi armon ja totuuden. Elämänsä aikana Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, Jumalan rakkautta. Kiirastorstaina hän asetti ehtoollisen ja pesi opetuslastensa jalat esimerkiksi heille, ja meille. Pitkänäperjantaina Kristus kärsi ristinkuoleman ja haudattiin. Pääsiäisaamuna naiset löysivät haudan tyhjänä, Kristus oli noussut kuolleista!

Neljäkymmenen päivän ajan ylösnoussut Kristus oli vielä maan päällä ja ilmestyi, ei vain lähimmille opetuslapsilleen, vaan myös sadoille muille. Hän tervehti opetuslapsiaan toivottamalla heille rauhaa, hän avasi heille kirjoituksia ja antoi lähetyskäskyn. Aamu varhaisella, kun opetuslapset olivat kalastaneet koko yön tuloksetta ylösnoussut Jeesus odotti heitä rannalla ja neuvoi heittämään verkot veneen oikealle puolelle. Kalaa tuli niin paljon, etteivät opetuslapset saaneet vedettyä verkkoja veneeseen. Rannassa Jeesus odotti heitä kalaa ja leipää jo valmiina hiilloksella. Mutta Kristus ei voinut jäädä ikuisesti kulkemaan maanpäällä. Hänen oli palattava Isänsä, meidän Isämme, luo.

Uskontunnustuksessa sanomme: »…astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella…» Viime torstaina, helatorstaina, Jeesus astui taivaaseen jättäen opetuslapsensa, Galilean miehet, katselemaan taivaalle. Jeesus ei enää ole maan päällä ja me odotamme Pyhää Henkeä. Kirkkovuodessa elämme siis sitä kymmenen päivän jaksoa, jonka opetuslapset kokivat ennen ensimmäistä helluntaita. Aikaa, jolloin Kristus ei enää ole maan päällä ja Pyhää Henki ei vielä ole lähetetty.

Kirkon todellisuus on kuitenkin se, että Puolustaja on jo lähetetty, Totuuden Henki on maailmassa ja todistaa Kristuksesta, osoittaa Kristukseen, ei itseensä ja antaa myös meille rohkeuden olla Kristuksen todistajia. Oikea todistus nostaa esiin hänet, josta todistetaan ei todistajaa. Pyhän Hengen työn maailmassa ja meissä tulisi kääntää katseemme Kristukseen, ei Pyhään Henkeen itseensä.

Pyhän Hengen johtamina kuljemme kohti helluntaita, jolloin vietämme kristillisen kirkon syntymäpäivää. Se on suuri juhla, ilman sitä emme olisi täällä tänään. Syntymäpäivä on aina suuri juhla ja tänään täällä kirkossa on paljon myös teitä, jotka tänä vuonna täytätte 70 vuotta. Te olette saaneet lahjaksi jo 70 vuotta elämää, se on kiitoksen ja juhlan arvoinen. On hyvä, että aloitatte sen täältä kiittäen ensimmäiseksi Jumalaa, joka on elämämme antaja ja varjelija. Yhdessä teidän kanssanne huudamme kiitoksemme Jumalalle kirkosta, johon saamme kokoontua yhdessä rukoilemaan, kuulemaan sanaa, jossa saamme hakea uskollemme vahvistusta ehtoollispöydästä. Yhdessä teidän kanssanne kiitämme jokainen siitä elämän lahjasta, joka meille on annettu. Yhdessä teidän kanssanne muistamme ja kiitämme nuoresta pohjalaisesta opiskelijasta ja kaikista niistä miehistä ja naisista, jotka antoivat elämänsä Suomen vapaudesta.

Alun tarina on mukailtu Jukka Hautalan kirjoituksesta.

4. sunnuntai pääsiäisestä
Taivaan kansalaisena maailmassa

Jeesus sanoi:

»Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.» (Jh. 16:5–15)

Cantate! Laulakaa Herralle uusi laulu! kehoitetaan meitä päivän psalmissa. Eikä vain meitä, vaan koko luomakuntaa. Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa, juhlikoon sen asukkaat! Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä. Ja onhan meillä tähän täysi syy, muistaessamme Herran armotöitä, joista meille juuri luettiin Jesajan kirjasta. Jumala ei lähettänyt sanansaattajaa, ei enkeliä, vaan tuli itse keskellemme. Hänen kasvojensa kirkkaus on meidät pelastanut. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti meidät vapaiksi ja me tiedämme, millä hinnalla.

Me voimme iloita ja riemuita, mutta päivän evankeliumitekstissä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin.» Sydämenne on täynnä murhetta. Jeesus sanoi nämä sanat ristiinnaulitsemisensa aattona. Opetuslapset olivat ymmällään ja murheissaan, eivätkä täysin ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa. He eivät enää uskaltaneet lausua ääneen kysymyksiä, jotka risteilivät heidän mielessään: Miksi hän lähtee? Minne hän menee? Kuka kavaltaa hänet? Mitä me teemme ilman häntä? He olivat jättäneet kaiken seuratakseen Jeesusta, ja nyt Jeesus aikoo jättää heidät.

Teille on hyödyksi, että minä menen pois.
Opetuslapset eivät voi tuossa hetkessä ymmärtää, että Jeesuksen on mentävä, että hänen on kuoltava. Meidän silmämme näkevät ensin vain kuoleman, mutta usko on avannut silmämme näkemään toisen todellisuuden. Jumalan todellisuuden, jossa Jeesus, nousemalla ristille, tuomitsee tämän maailman ruhtinaan, kuolemallaan voittaa kuoleman.

Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne.
Jeesus ei lähtiessään aio jättää opetuslapsiaan yksin, orvoiksi. Hän lupaa lähettää Puolustajan. Puolustaja, parakleetos. Kreikan sana parakleetos voidaan kääntää puolustajaksi, mutta se voidaan kääntää myös sanalla rinnallakulkija tai vielä tarkemmin vierelle kutsuttu. Puolustaja on kanssamme, kulkee rinnallamme, koska Jeesus lähettää hänet Isän luota, mutta myös siksi, että me kutsumme, otamme hänet vastaan.

Kun torjumme pahan ja kurottaudumme kohti hyvää, kun pysähdymme kohtaamaan toisen, kun jokin ajaa meitä pohtimaan elämän tarkoitusta ja synnyttää meissä pakottavan halun päästä lähemmäs Jumalaa, kiittää ja rukoilla, kun vaikeuksien keskellä koemme käsittämätöntä rauhaa. Kyse ei ole sattumasta tai järjellä ymmärrettävistä asioista, ei edes siitä, että oma sydämemme etsisi Jumalaa. Kaiken tämän meissä synnyttää, ja saa aikaan Puolustaja, Rinnallakulkija, Pyhä Henki.

Pyhä Henki, jonka olemme kasteessa saaneet lahjaksi. Hän pysyy aina rinnallamme, auttaa meitä, ohjaa meitä ja vahvistaa meitä. Pyhä Henki on meidän kilpemme pahaa vastaan, hän synnyttää meissä uskon ja uuden elämän ja varjelee meidät oikeassa uskossa. Pyhä Henki toimii maailmassa, kirkossa ja jokaisen uskovan sydämessä. Hän opettaa meille Jumalan tahdon ja auttaa meitä elämään sen mukaisesti. Vaatii vain vähän tarkkaavaisuutta, huomata kuinka paljon Pyhä Henki meitä ohjaa joka päivä.

Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
Mitä on totuus? kysyy Pilatus Jeesukselta. Kysymys totuudesta on oleellinen Johanneksen evankeliumissa. Sana totuus esiintyy Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa yhteensä vain viisi kertaa, mutta Johanneksen evankeliumissa se esiintyy 29 kertaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Jäähyväispuheensa alussa Jeesus sanoo itsestään: »Minä olen tie, totuus ja elämä.» Sen lopussa Jeesus rukoilee Isää: »Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.» ja jatkaa: »Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.» Jeesus itse ei ole Pyhittäjä, vaan Pyhä Henki, nimensä mukaisesti, on Pyhittäjä, joka tekee meistä syntisistä ihmisistä pyhiä. Pyhän Hengen vaikutuksesta me tulemme osallisiksi Jumalan armolahjoista ja kykenemme rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme.

Inhimillisesti katsoen totuus asioissa on subjektiivinen. Meillä voi olla samasta asiasta erilainen totuus riippuen siitä, miltä kantilta katsomme asiaa, mikä on ollut oma osuutemme asiassa. Mutta totuus, josta Johanneksen evankeliumi kirjoittaa ei ole asia, jonka voisi selittää. Jumalan sana on totuus, Jeesus on totuus ja Pyhä Henki on totuuden Henki. Kukaan ei voi yksinään omistaa totuutta.

Koko totuus on meille annettu Jeesuksen persoonassa, mutta kukaan kykene yksin sitä täysin ymmärtämään tai hallitsemaan. Luvatessaan Totuuden Hengen, Jeesus ei lupaa sitä jollekin tai joillekin opetuslapsista, vaan kaikille, koko kirkolle. Henki ilmoittaa Kristuksen salaisuuden joka kerta eri tavalla. Tavalla, jonka kukin aikakausi, kukin kulttuuri ja ympäristö sekä jokainen ihminen voi ymmärtää. Jumalan sana ei ole kuollut kirjain, vaan lihaksi tullut Sana ja Henki on elävä. Siksi Jumala, joka on yksi, Pyhä ja muuttumaton, voi kuitenkin ilmaista itsensä meille monella tavalla. Tiedämme helluntain ihmeen, jolloin jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. Tämä helluntain ihme toistuu yhä tänään joka päivä paljon laajemmassa mittakaavassa.

Totuuden Henki johtaa meidät tuntemaan koko totuuden, mutta se edellyttää, että annamme hänen valaista mielemme, että pysähdymme kuuntelemaan, mitä sanottavaa hänellä on meille. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. On niin paljon muita ääniä, jotka meidän pitäisi saada vaiennettua. Omien päähänpistojemme, ylpeytemme ja pelkojemme äänet, oman katkeruutemme ja kateutemme äänet, omien etujemme ajamisen äänet, taipumuksemme ja halumme kuunnella oman järkemme ääntä. Kaikki nämä ja monet muut äänet, jotka itse kukin voi nimetä omalla kohdallaan, uhkaavat peittää alleen Pyhän Hengen äänen.

Kuullaksemme Pyhän Hengen äänen täytyy meidän kyetä vaientamaan omat sisäiset äänemme ja ulkoiset vaatimukset. Meidän on opittava kuuntelemaan, ei vain Pyhää Henkeä, vaan myös toisiamme. Sillä, jos Pyhä Henki voi puhua minussa ja minun kauttani, puhuu hän myös toisissa ja toisten kautta. Niin, ja Bileamin aasi todistaa, että Pyhä Henki voi puhua vaikka aasin kautta (4. Moos 22). Olkaamme siis avoimia Pyhän Hengen työlle meissä ja kiitollisia, jos kelpaamme työrukkasiksi julistamaan Jumalan muuttumatonta rakkautta luotujaan kohtaan.