1. sunnuntai pääsiäisestä
Ylösnousseen todistajia

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille!» Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: »Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.» Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: »Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.»

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: »Me näimme Herran.» Mutta Tuomas sanoi: »En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.»

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille!» Sitten hän sanoi Tuomaalle: »Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!» Silloin Tuomas sanoi: »Minun Herrani ja Jumalani!» Jeesus sanoi hänelle: »Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.»

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. (Jh. 20:19–31)

Tänään on valkoisten vaatteiden sunnuntai dominica in albis. Totisesti, kun teitä konfirmoitavia katsoo ei voi kuin todeta: tänään on valkoisten vaatteiden sunnuntai. Mutta alun perin tämän sunnuntain nimen pidempi muoto oli dominica in albis depositis pois riisuttujen valkoisten vaatteiden sunnuntai, ja sekin on niin totta teidän kohdallanne tänään. Voisiko kirkkovuodessa olla parempaa sunnuntaita konfirmaatiolle, kuin juuri tämä sunnuntai, ensimmäinen sunnuntai pääsiäisestä.

Alkukirkossa, ja vuosisatoja sen jälkeenkin, pääsiäinen oli tärkein kastepäivä. Paaston aikana kastamattomille annettiin kasteopetusta ja heitä kutsuttiin muun seurakunnan mukana katumukseen ja parannukseen. Pääsiäisen messussa piispa kastoi joukottain ihmisiä. Kastetta varten kastettavat olivat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin, alboihin. Tuo valkoinen vaate muistutti apostoli Paavalin sanoista: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja olette pukeneet Kristuksen yllenne.» Kasteen jälkeen kastetut käyttivät tuota valkoista albaa koko viikon ja riisuivat sen pois ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina – tänään.

Viisitoista vuotta sitten vanhempanne pukivat teidät valkoiseen kastemekkoon. Viisitoista vuotta sitten he yhdessä kummienne kanssa vastasivat: »Tahdon.» Tänään te olette itse pukeneet päällenne valkoisen alban, se on ollut teidän oma valintanne. Tänään te julkisesti tunnustatte kristillisen uskonne. Kun minä kysyn, tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne, te vastaatte: »Tahdon.»

Mutta jo samalla hetkellä, kun vastaatte »Tahdon» te epäilette ja kyselette. Kun minä tunnustan uskovani Jumalaan, uskon Jumalaan, jonka olemassa oloa ei voi tieteellisesti todistaa. Minun on silloin suostuttava siihen, että joku toinen asettaa uskoni kyseenalaiseksi. Oltava valmis myös siihen, itse epäilen ja kyselen vähän väliä onko Jumalan sittenkään olemassa? Epäilen toimiiko Jumala maailmassa? Mietin onko tässä mitään järkeä?

Nuoren Tuomaksen opettaja sanoi luokalle, että pääsiäinen on vain myytti. Vaikka tiedettiin varmasti, että Jeesus kuoli ristillä, hän ei kuitenkaan noussut kuolleista ja ennen kaikkea Jumalaa ei ole olemassa. Tuomas oli opettajansa kanssa vahvasti erimieltä ja sanoi: »Minä uskon Jumalaan ja minä uskon ylösnousemukseen.» Tähän opettaja vastasi: Tietysti Tuomas sinä saat uskoa ihan mitä haluat, mutta ylösnousemus on tieteellinen mahdottomuus.

Opettaja otti käteensä kananmunan ja ehdotti pientä koetta. Hän sanoi: Minä pudotan tämän kananmunan. Maan vetovoima vetää kananmunan kohti lattiaa, ja se menee ihan varmasti rikki osuessaan lattiaan. Sinun tehtäväsi Tuomas, on nyt rukoilla ja pyytää, että Jumalasi pitää kananmunan ehjänä, kun se osuu lattiaan. Jos kananmuna ei mene rikki, olet todistanut minulle, että Jumala on olemassa.

Hetken mietittyään Tuomas otti haasteen vastaan ja rukoili: »Rakas taivaan Isä rukoilen sinua, kun opettajani pudottaa kananmunan anna sen tippua ja mennä rikki. Rukoilen myös, että samalla hetkellä, kun kananmuna menee rikki, opettajani saa sydänkohtauksen ja kuolee. Aamen.

Luokassa oli aivan hiljaista, kaikki odottivat. Opettaja ei tehnyt mitään. Hän vain katsoi vuoroin Tuomasta ja vuoroin kädessään olevaa kananmunaa. Lopulta hän laski kananmunan varovasti pöydälleen ja totesi tunnin päättyneen. Hän ei uskonut Jumalan olemassa oloon, mutta ei toisaalta ollut niin varma siitä, ettei Jumalaa ole olemassa, että olisi lyönyt siitä elämänsä vetoa.

Evankelista Johannes kertoo meille selvästi, että epäilys on osa elämää. Epäilys on tie kohti uskoa. Jos me eläisimme siinä varmuudessa, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, että kaikki päättyisi kuolemaan, elämämme olisi ehkä vain harhailua ja elämyksien etsimistä. Jos toisaalta, meillä olisi ihan täysi varmuus kuoleman jälkeisestä elämästä, mikä arvo tai millaista olisi elämällämme maan päällä? Emmekö vain istuisi »odotushuoneessa» ja tuijottaisi kelloa seinässä odottaen omaa vuoroamme.

Epäilys taitaa lopultakin olla se, mikä pitää meidät kristittyinä liikkeessä. Epäilys ja epävarmuus antavat elämällemme syvemmän tarkoituksen, auttavat meitä tarrautumaan toivoon, turvautumaan rakkauteen ja uskomaan, kaikesta huolimatta uskomaan.

Jumala on armollinen meille kaikille, jotka epäilemme, kyselemme, ja spekuloimme. Meille, jotka sähellämme ja sekoitamme jauhot ja vellit. Olkaamme kaikki epäilyksessämme peräänantamattomia, eikä kielletä uskoamme ylösnousseeseen Kristukseen. Usko ja epäilys kuuluvat yhteen.

Hyvä konfirmoitavat tänään te olette pukeneet päällenne valkoisen vaatteen ja tänään te riisutte sen pois. Mielessänne voitte kuitenkin pukeutua siihen uudelleen joka päivä. Jokainen teistä on merkitty ristillä kasteenne yhteydessä ja tänään te saatte vastaanottaa kolmiyhteisen Jumalan siunauksen. Saatte luottaa siihen, että Jumala ei hylkää. Pyhä Henki on kasteessa aloittanut teissä hyvän työn, ja rohkaisee teitä elämään Kristuksen seuraajina. Jumala on antanut seurakunnalleen pyhän sanansa, ehtoollisen ja rukouksen uskon vahvistukseksi. Tästä päivästä lähtien voitte osallistua ehtoolliselle itsenäisesti, ja saatte oikeuden kummin tehtävään. Seurakunta rukoilee teidän puolestanne ja lähettää teidät kulkemaan elämän tietä.

Hyvät vanhemmat kummit ja muut seurakuntalaiset. Nämä nuoret tarvitsevat ihmisiä, jotka rukoilevat heidän puolestaan ja auttavat heitä kasvamaan kristittyinä. Olkaa te heidän tukenaan, niin että he vahvistuisivat uskossa ja kulkisivat ikuisen elämän tietä. Jumala teitä siinä auttakoon.

Hiljaisen viikon tiistai
Jeesus tutkittavana

Miehet, joiden käsissä Jeesus oli, pilkkasivat ja löivät häntä. He peittivät hänen silmänsä ja sanoivat: »Profetoi nyt! Kuka sinua löi?» Monella muullakin tavalla he herjasivat häntä.

Kun päivä koitti, kokoontuivat kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat neuvoston istuntoon. Jeesus tuotiin heidän eteensä, ja he sanoivat hänelle: »Jos olet Messias, niin sano se meille.» Hän vastasi: »Jos sen teille sanon, te ette usko. Ja jos jotakin kysyn, te ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella.» Silloin he kaikki kysyivät: »Oletko sinä siis Jumalan Poika?» Jeesus vastasi heille: »Itsepä te niin sanotte.» Silloin he sanoivat: »Mitä me enää todisteita tarvitsemme! Mehän olemme kuulleet sen hänen omasta suustaan.»

He lähtivät sieltä kaikki yhdessä, veivät Jeesuksen Pilatuksen eteen ja rupesivat esittämään syytöksiä häntä vastaan. He sanoivat: »Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas.» Pilatus kysyi Jeesukselta: »Oletko sinä juutalaisten kuningas?» »Sinä sen sanoit», Jeesus vastasi. Pilatus sanoi ylipapeille ja väkijoukolle: »En voi havaita tämän miehen syyllistyneen mihinkään rikokseen.» Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: »Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti.»

Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen. Saatuaan tietää, että Jeesus oli Herodeksen hallintoalueelta, hän lähetti Jeesuksen Herodeksen luo, sillä tämäkin oli niinä päivinä Jerusalemissa.

Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti. Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo. Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät; siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään. (Lk. 22:63–23:12)

Jeesus, vain muutamia tunteja sitten olet syönyt opetuslastesi kanssa pääsiäisaterian. Jo ennen kuin saavuit aasilla ratsastaen Jerusalemiin, jonne sinut otettiin vastaan kuninkaana, tiesit, että hetkesi on tullut. Sanoithan opetuslapsillesi: »Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.»

Lähdit vehnänsiemenen tielle ja kuljit sen loppuun asti, jotta meillä olisi elämä.

Aterialla olit puhunut opetuslapsillesi paljon, rukoilit heidän puolestaan. Olit koittanut vahvistaa ja valmistaa heitä tulevaan, mutta he eivät ymmärtäneet, mistä sinä puhuit. Miten he olisivatkaan voineet ymmärtää! Sinä, joka aina olit kieltäytynyt kuninkuudesta, olit juuri suostunut ratsastamaan Jerusalemiin riemusaatossa. Olit viimeinkin ottamassa sen paikan, jonka he uskoivat sinulla olevan. Messias, Israelin kuningas! He olivat niin iloisia ja ylpeitä siitä, että olivat sinun joukoissasi. Eivät he siinä mielentilassa voineet ymmärtää, kun puhuit heille kavaltajasta, kuinka he kaikki jättäisivät sinut yksin. Tietenkään he eivät jättäisi sinua yksin! Kuka nyt lähtisi pois voittajan joukoista!?

Mutta illan edetessä kaikki alkoi kääntyä kiihtyvällä nopeudella. Olitte aterian jälkeen lähteneet yhdessä Öljymäelle. Matkalla sinä kuitenkin pysähdyit jo Getsemanen puutarhassa. Opetuslapsesi ovat peloissaan. Mihin katosi se hyvä yhdessä olon hetki, jonka juuri olitte jakaneet?

Sinun hetkesi oli tullut. Hetki, jota olit odottanut ja johon olit jo niin pitkään valmistatunut. Kuitenkin sinullekin se hetki tuntui nyt mahdottomalta, olit tuskan, kuoleman tuskan vallassa. Huusit Isäsi puoleen: »Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois.» Mutta sinun sydämesi pysyi Pojan sydämenä: »Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.»

Kun joukko miehiä, etummaisena Juudas, oma opetuslapsesi, tulivat sinua pidättämään et esiintynyt sankarina. Sanoit omille opetuslapsillesi, jotka olivat valmiita lähtemään väkivallantielle: »Ei antakaa tämän tapahtua.» Et kieltäytynyt Juudaksen suudelmasta kysyit vain: »Suudelmallako sinä kavallat Ihmisen Pojan?»

Sinut vangittiin ja opetuslapsi pakenivat pimeään yöhön.

Päivän koittaessa alkoi sinun oikeudenkäyntisi, jos sitä voi oikeudenkäynniksi kutsua. Eihän siinä ollut mitää oikeutta! Oletko Messias sinulta kysyttiin. Sinä vastaat: »Jos sen teille sanon, te ette usko.» Uskommeko mekään tänään, mitä meille sanot. Herra, me uskomme, auta meitä epäuskossamme!

Vailla pelkoa sinä seisoit syyttäjiesi edessä etkä kieltänyt itseäsi. Sinä tiesit kuka olet, mistä tulet ja mihin menet. Sinä tiesit, että »Tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella.» Tuomitsijasi nimittivät sinut Jumalan Pojaksi ja sanoivat: »Mitä me enää todisteita tarvitsemme! Mehän olemme kuulleet sen hänen omasta suustaan.» Herra, milloin sinä sanoit sen? Me näemme vääryyden, jonka tuomitsijasi tekevät, mutta näemmekö ne vääryydet, joita itse teemme joka päivä? Kuinka näemme ottaa roskan veljemme tai sisaremme silmästä, kun emme näe, että omassa silmässämme on hirsi? Sinä sanoit meille: »Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syylliseksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.»

Herra, kärsimykselläsi sinä olet meidät vapauteen vapauttanut. Totuus tekee meidät vapaiksi. Sinä olet tie, totuus ja elämä.

Palmusunnuntai
Kunnian kuninkaan alennustie

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:

- Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!

Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
- Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.

Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.

Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: »Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.»

Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: »Me haluaisimme tavata Jeesuksen.» Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.

Jeesus sanoi heille:
»Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.» (Jh. 12:12–24)

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Sellainen mieli: Hän luopui omastaan, eli ihmisenä ihmisten joukossa ja alensi itsensä.

Juutalaiset odottivat Messiasta. Messiasta, joka olisi poliittinen johtaja, sankari kaikilla mittareilla. Erityisesti sotasankari, joka johdattaisi joukkonsa voitosta voittoon ja ajaisi miehittäjän pois Israelista. Tällaista Messiasta juhlille saapuneet ihmiset lähtivät vastaan. He tarttuivat palmunoksiin ja menivät Jeesusta vastaan huutaen: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!

Heidän odotuksensa olivat niin suuria, etteivät he heti nähneet tai eivät ymmärtäneet näkemäänsä. Jeesus ratsasti nuorella aasilla. Aasi oli kuninkaallinen ratsu siinä missä hevonenkin. Mutta aasilla ja hevosella kuninkaallisena ratsuna oli erittäin oleellinen ero. Tämä ero tuli hyvin selvästi esiin juuri kuulemassamme Sakarjan kirjan profetiassa:

Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
ja hevoset Jerusalemista,
sotajouset hän lyö rikki.
Hän julistaa kansoille rauhaa, …

Sotaisa kuningas ratsastaa hevosella. Hevonen on korskea sotaratsu. Kuningas, joka on liikkeellä rauha mielessään, ratsastaa aasilla.

Jeesus oli Messias, mutta ei sellainen Messias, jota juutalaiset odottivat. Päinvastoin, kuin mitä he odottivat, Jeesus ei ollut tullut sotimaan ja taistelemaan. Jeesus ei ollut tullut kylvämään väkivaltaa. Aasilla ratsastava Jeesus tuli tuhoamaan sotavaunut, hevoset ja sotajouset, kaiken mikä inhimillisesti katsoen edusti poliittista valtaa ja väkivaltaa. Jeesuksen siihen astinen toiminta oli jo selvästi näyttänyt, ettei hän vastannut väkivaltaan väkivallalla, ettei hän tuominnut, ettei hän polkenut heikompia maahan korottaakseen itsensä.

Olkoon meilläkin sellainen mieli.

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, joka kutsuu meitä aivan erityisesti seuraamaan Kristusta, Jumalan Poikaa, hänen kärsimystiellään. Kärsimystiellä, joka johtaa ruoskintaan, häpäisyyn ja lopulta ristillä kuolemiseen. Jumalan Pojan ristinkuolema pysähdyttää niin kristityn kuin ei kristitynkin. Sen pysähdyttävä voima tuli selvästi esiin ihmisten reaktioissa Mel Gibsonin muutaman vuoden takaiseen elokuvaan, jossa hyvin realistisesti kuvataan Jeesuksen elämän kaksitoista viimeistä tuntia.

Jos mittaamme inhimillisillä mittareilla ei Jumalan Pojalta ole vuosisatojen saatossa puuttunut niitä, jotka ovat seuranneet häntä kärsimyksen tiellä. Ei edes niitä, jotka ovat kärsineet enemmän tai joiden kärsimys on kestänyt paljon pidempään. Ajatellaanpa vaikka naisia, joita Rooman kirkon inkvisiitio poltti elävältä rovioilla, kuulusteltuaan heitä ensin varsin kyseenalaisin menetelmin – joskus päiväkausia. Tai keskitysleireillä olleita juutalaisia, joiden matka päättyi kaasukammioon. Tai lasta, joka kyllä selvisi hengissä, mutta joutui virumaan kaksi päivää viidakkoveitsien silpomien ruumiiden alla, joukossa myös hänen vanhempansa ja sisaruksensa.

Jumalan Pojan ristinkuolema sinällään ei ole mitenkään erityinen ja järkyttävä. Siinä ei ole mitään järkyttävämpää kuin niiden miesten, naisten ja lasten kuolemassa, jotka vuosisatojen saatossa ovat jakaneet hänen kohtalonsa. Ristinkuolema on skandaali vain niille, joiden mielikuvissa Jumala on menestyjä ja voittaja, valtias tavalla, jolla maailma näkee valtiaat.

Mutta Jumala syntyi ihmiseksi. Syntyessään ihmiseksi Jumala hyväksyi sen, että hän ei ole voittamaton eikä kaikkivaltias, niin kuin kukaan ihminen ei ole. Ennen kaikkea, syntyessään ihmiseksi Jumala on suostunut siihen, että hän kohtaa kuoleman. Jokainen inhimillinen elämä päättyy välttämättä kuolemaan.

Maailmassa ei ole ihmistä, joka ei olisi tuntenut kärsimystä. Eikä ihmistä, joka olisi välttänyt kuoleman. Niinpä Jumala, joka syntyy ihmiseksi ei voi välttää kärsimystä eikä kuolemaa.

Jumalan Pojan kuolema ei ollut yli-ihmisen kuolema, joka olisi ollut kauheampi tai sankarillisempi kuin kenen tahansa ihmisen kuolema. Jumalan Pojan kuolema ei herätä enempää kunnioitusta kuin miljoonien muiden ihmisten kuolema.

Jumalan Pojan kuolemassa ei ollut mitään, mikä todistaisi hänen Jumalallisuutensa, pikemminkin päinvastoin. Häpeällinen ristinkuolema tarjoaa monta vastaväitettä Jumalan Pojan jumaluudesta niille, jotka haluaisivat Jumalan, joka on loistelias ja kaikkivaltias, vahvojen Jumala, koston Jumala. Jumala, joka ei ole ihminen, vaan yli-ihminen.

Mutta Jumala ei ole yli-ihminen. Jumalan Poika oli tosi Jumala ja tosi ihminen. Meidän on vain joskus hirvittävän vaikeaa kestää omaa voimattomuuttamme, omaa ihmisyyttämme ja kärsimystä, joka ihmisyyteen välttämättä liittyy. Niin vaikeaa, että toivomme ettei tässä maailmassa enää olisi heikkouksia, ei kipua ja kärsimystä, ei taakkoja kannettavana… Ja toivomme, että Jumala olisi Jumala, jolla ei ole ihmisen tuskaa. Siksi on niin vaikeaa hyväksyä Jumalaa, joka tuli maailmaan, ei voimalla ja vallalla, vaan ihmisenä.

Jumalan Poika, Kristus ei koskaan itse kutsunut itseään Jumalan Pojaksi, hän puhui itsestään ihmisen Poikana ja hän tunsi ihmisyytensä ja sen tuomat rajat. Hänen kuolemansa ei ollut kunniakas, eikä hänen ristinsä voitto sinällään. Hänen kuolemansa oli normaali ihmisen kuolema ja hänen ristinsä ei ollut enempää kuin ne kidutukset, joista niin monet yhä tänään kärsivät maailmassa.

Ihme ei ole siinä, että Jumalan Poika kuoli, kuten ihminen kuolee, vaan siinä, että hän syntyi ihmiseksi ja voitto siinä, että hän nousi ylös kuolleista!

Millainen on Jumala, joka haluaa syntyä ihmiseksi? Sitä me voimme meditoida seuratessamme tällä viikolla Kristusta hänen kärsimystiellään, joka päättyy tämän päivän oktaaviin – pääsiäisaamuun ja tyhjään hautaan.