Kirkastussunnuntai
Kirkastettu Kristus

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: »Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään. (Lk. 9:28–36)

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut… Mitä Jeesus oli puhunut viikko sitten? Jeesus oli sanonut kaikille: »Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja seuratkoon minua.» »Jos joku tahtoo…» Tämä oli tämän kesän ensimmäisen konfirmaatiomessun saarnatekstinä. Mutta tänään Jeesus ei sano meille: »Jos joku tahtoo…». Tänään Jeesus otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan.

Nyt olisi luvassa jotain suurta, sillä Raamatussa vuorelle nouseminen tarkoittaa usein Jumalan kohtaamista. Siinainvuorella Mooses oli puhunut Jumalan kanssa, ja laskeutui sieltä kasvot säteillen, liitontaulut käsissään. Ne liitontaulut, joiden sisältöä rippileirilläkin ulkoa opettelimme. Hyvät konfirmoitavat vieläkö muistatte, mitä noissa tauluissa luki, vai joko on päässyt unohtumaan? Olisiko aiheellista pitää pieni kuulustelu? Viikossa ehtii unohtamaan niin paljon.

Vaikka julkiset kuulustelut ennen konfirmointia ovat poistuneet käytöstä jo aika päiviä sitten, niin minä tahdon nyt palauttaa tämän loistavan tradition tänään ja tässä. Eli nyt pidetään julkinen pistokoe… Te siinä etupenkissä voitte istua aivan rauhassa, nyt ei kuulustella teiltä. Minusta on vain kohtuullista, että Heli… Niin, Heli sinä, joka kuulustelit käskyt rippikoululaisilta, nyt näytät heille, että kyllä ne sinultakin sujuvat — vai sujuvatko? Ettei elämä olisi liian yksinkertaista ja ennalta-arvattavaa, niin kysyn sinulta puolet käskyistä sekalaisessa järjestyksessä.

4. käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi
7. käsky: Älä varasta
5. käsky: Älä tapa
10. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijää, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
3. käsky: Pyhitä lepopäivä

Huh! Kaikki oikein. Onneksi. Olisi se ollut aika noloa meille kaikille, jos Heli ei olisi tiennyt käskyjä kaiken sen valmentamisen jälkeen, minkä te konfirmoitavat hänelle leirillä annoitte.

Tämän pienen ekskursion jälkeen on syytä palata päivän tekstiimme. Kirkastusvuoren tapahtumista löytyy yllättävän paljon yhtymäkohtia rippileiriimme.

»Jeesus otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan.» Jeesus otti kolme opetuslastaan, jotka nimetään ja nousi vuorelle rukoilemaan. Teidät kaikki, meidät kaikki on jo kasteen hetkellä kutsuttu nimeltä Jumalan lapsiksi ja meidät on ristitty eli merkitty ristillä otsaan ja rintaan merkiksi siitä, että Jeesus Kristus on meidät lunastanut ja kutsunut opetuslapsikseen. Me olemme kaikki hänen kutsumiaan ja yhteinen rippileirimme oli vuorelle nousemista Jeesuksen kanssa. Irrottauduimme tutusta ja turvallisesta ympäristöstämme, jätimme arjen ja sen touhut taakse, vetäydyimme syrjään ja harjoittelimme kuuntelemista. Toistemme kuuntelemista, Jumalan kuuntelemista, Pyhän Hengen kuuntelemista.

Jeesuksen rukoillessa opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. He eivät nähneet kuinka Jeesuksen kasvot muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät valoa — he nukkuivat. Meille ei kerrota mitään järjellistä syytä opetuslasten nukkumiseen. Missään ei mainita, että olisi ollut ilta tai yö. Ennemminkin tulee mielikuva, että kaikki tapahtuu päivällä, miten muuten pilvi olisi peittänyt paikan varjoonsa. Opetuslapset siis nukkuvat keskellä kirkasta päivää! Miksi?

Voisiko olla niin, että Pyhän läsnäolo sai opetuslapset raukeiksi ja rennoiksi, uneliaiksi? Jeesuksen rukoillessa he saattoivat heittäytyä Jumalan turvallisille käsivarsille ja antaa Pyhän kosketuksen, Pyhän läsnäolon viedä heidät mukanaan. Lopulta heillä oli niin hyvä olo, että herättyäänkin he halusivat rakentaa kolme majaa voidakseen pysyä vuorella loputtomasti. Arki ei enää tuntunut houkuttelevalta. »On hyvä, että me olemme täällä.»

Leirillä meillä oli päivittäin useita yhteisiä hetkiä, jolloin hiljennyimme rukoilemaan. Jos Pyhän läsnäolo ja kosketus saa meidät rennoiksi ja raukeiksi, muut voivat vain arvailla kuinka käsin kosketeltavaa Pyhän läsnäolo oli iltapäivän helmirukoushetkissämme. Niiden aikana jotkut meistä todellakin vaipuivat syvään uneen ja palasivat rippileirin arkeen vastahakoisesti. Nukahtamisen syynä saattoi toki olla myös lyhyeksi jäänyt yöuni, mutta olen vakuuttunut, että suurempi syy oli lupa olla ja levätä rukouksessa. Kukaan ei vaatinut mitään, kukaan ei odottanut mitään. Riitti, että olet olemassa, olemassa Jumalan luomana ja rakastamana. Siinä on hyvä olla. Siinä on hyvä olla kenen tahansa meistä.

»Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Nämä sanat Jeesus kuuli ensimmäisen kerran kasteensa hetkellä, nyt hän kuuli ne kirkastusvuorella. Kirkastusvuori on jollain tapaa Jeesuksen konfirmaatio. Hän nousi sinne saadakseen vahvistusta itselleen ja kyetäkseen sen jälkeen suuntaamaan kulkunsa kohti Jerusalemia ja Golgataa.

»Kuulkaa häntä!» Missä ja milloin me tänään voimme kuulla Kristuksen, Jumalan Pojan äänen? Me kuulemme häntä, kun luemme Raamattua. Kuulemme häntä joka kerta, kun yhdessä tai yksin rukoilemme rukouksen, jonka hän meille opetti. Kuulemme häntä, kun käymme ehtoollispöytään: »Tämä on minun ruumiini ja vereni, sinun puolestasi annettu.»

»Kuulkaa häntä!» Hetkeäkään en epäile ettettekö te hyvät konfirmoitavat kuulisi, sillä suurinta teissä — sydämenne lisäksi — ovat teidän korvanne. Te ette vain kuulleet, te kuuntelitte! Sen, mitä seuraavaksi sanon, en sano vain teille, vaan kaikille: Säilyttäkää sydämenne suurina ja korvanne avoimina. Muistakaa levätä rukouksessa, Pyhän läsnäolossa.

Hyvät konfirmoitavat, kuulkaa! Kuulkaa ja tulkaa minun perässäni alttarille tunnustamaan kristillinen uskonne ja vastaanottamaan siunaus.

4. sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: »Seuraa minua», ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: »Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!» Jeesus kuuli sen ja sanoi: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ‘Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.» (Mt. 9:9–13)

Juhannus. Valon ja keskikesän juhla. Aurinko on korkeimmillaan, kissankellot, niittyleinikit, lemmikit, päivänkakkarat ja monet muut kukat täplittävät niityt väreillään. Nuoret juhannuskoivut koristavat ovenpieliä ja saunassa löyly tuoksuu tuoreelta vihdalta. Järven selkä on tyyni, auringonlasku ei tunnu loppuvan ja ennen kuin hämärä ehtii aurinko jo nousee. Nuotiolta tai grillistä nousevat tuoksut saavat veden herahtamaan kielelle ja kutsuvat juhlaan mukaan myös pienet pistävät ystävämme.

Kuva aika tyypillisestä suomalaisesta juhannuksesta. Rippileirin juhannus ei tehnyt poikkeusta. Myös siihen kuuluivat juhannuskoivut, tuoreet vihdat, nuotiolla käristetty makkara… Mutta tämän lisäksi siihen kuului myös Petrin huolella joka risukon läpi vetämä siimari. Ne meistä, jotka hyvistä neuvoista huolimatta, eivät laittaneet pitkiähousuja päälleen – lämmintä, kun oli – taitavat vieläkin olla sääristään naarmuilla ja mustelmilla.

Juhannusyön rastit metsässä olivat osa joka iltaista skabaa ryhmien välillä. Siihen mennessä ryhmän kykyä työskennellä yhdessä ja ryhmän yhteishenkeä oli jo monella tavalla koeteltu eri iltoina. Juhannusyössä oli useita erilaisia tehtäviä, jotka vaativat erilaisia taitoja, mutta yhdessä näistä tehtävistä ei vaadittu mitään erityisiä taitoja, nopeutta tai kekseliäisyyttä. Se oli tehtävä, josta suoriutumiseen käytettiin niin paljon äänivaroja, että Ouluveden kaikilla rannoilla on varmasti ihmetelty, mistä oli kyse. Kerrotaan se nyt kaikille.

Tämä yksi tehtävä, joka oli ainut josta kaikki ryhmät saivat täydet pisteet, vaati sen, että jokainen sitoutui täysillä ryhmäänsä. Rastin suorituspaikka oli rantapusikossa, jonne tultuaan ryhmäläisiä kehoitettiin käärimään hihat ja housujen lahkeet niin ylös kuin saivat. Sitten ei tarvinut kuin olla piirissä, pitää toisiaan kädestä kiinni ja seistä täysin liikkumatta. Minuutista ryhmä sai pisteen, kolmesta kaksi pistettä ja viidestä minuutista täydet kolme pistettä.

Paikallaan olemista vaikeuttivat tietysti pienet inisevät ystävämme, joiden ääni kohta kaikui tuskallisen voimakkaana jokaisen korvissa ja pistoksia tuntui sielläkin, missä niitä ei oikeasti ollut. Viisi minuuttia tuossa tilanteessa on hirvittävän pitkä aika ja siitä huolimatta jokainen ryhmä kesti sen yhdessä ja veti täydet pisteet kotiin. Se kertoo teistä aika paljon, siitä kuinka paljon olitte valmiita venymään, ette itsenne puolesta, vaan ryhmänne puolesta.

Leirille tullessanne te ette saaneet valita ryhmiänne. Teille ei annettu mahdollisuutta muodostaa »meidän ryhmää», joka olisi parempi kuin muiden. Teille annettiin ryhmä, jossa ei ollut yhtään tervettä, ei yhtään hurskasta. Teille annettiin ryhmä, jossa voisitte oppia olemaan armahtavaisia sekä itseänne että toisianne kohtaan. Tätä meidän kaikkien tulisi oppia – olemaan armahtavaisia.

Tarina kertoo miehestä, josta kenelläkään ei ollut hyvää sanottavaa hänen eläessään… eikä hänen kuoltuaan. Hän saapui taivaan portille, missä häntä olivat vastassa Aabrahan, Daavid, Pietari ja Matteus. Kylmä hiljaisuus laskeutui kaiken ylle, kun tuntematon ääni luki miehen elämäntarinaa. Siitä ei todellakaan löytynyt mitään hyvää sanottavaa. Kun ääni oli lopettanut, Aabraham katkaisi hiljaisuuden. Sinun kaltaisesi mies ei voi päästä taivasten valtakuntaan. Mies puollustautui ja sanoi: »Isä Aabraham, ainoa mahdollisuuteni on anoa armahdusta. Sinä varmasti ymmärrät minua. Sinä valehtelit pelastaaksesi oman henkesi väittäessäsi vaimoasi sisareksesi. Siitä huolimatta Jumalan armosta sinä tulit siunaukseksi kaikille kansoille.

Silloin Daavid sanoi: Aabraham on aivan oikeassa. Sinä olet syyllistynyt sellaisiin rikoksiin, ettet voi kuulua taivaan valtakuntaan. Mies katsoi kuningas Daavidia silmiin ja sanoi: »Totta puhut. Olen kelvoton mies. Kuitenkin uskallan pyytää sinulta anteeksiantamusta. Sinä makasit Uurian vaimon kanssa ja järjestit Uurian kuoleman peittääksesi oman rikoksesi. Pyydän anteeksiantamusta sellaisena, kuin sinä itse olet saanut sen kokea.

Seuraavaksi puhui Pietari: Mutta sinä et ole rakastanut Jumalaa! Olet vain haavoittanut Jumalan Poikaa ilkeillä ja halveksivilla puheillasi.

Minun pitäisi olle vaiti, sanoi mies hiljaa. Olen käyttänyt Jeesuksen siunattua nimeä vain vihan vallassa. Kuitenkin Pietari pyydän sinulta armoa. Vaikka sinä sait kulkea hänen rinnallaan, kuuntelit hänen sanojaan hänen omasta suustaan, sinä nukuit, kun hän olisi tarvinut sinua Getsemanessa ja sinä kielsit hänet kolme kertaa, kun hän oli suurimmassa hädässä.

Nyt puheeseen liittyi Matteus: Kyllä sinun on syytä lähteä. Sinua ei ole todettu kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan.

Miehen pää painui alas, mutta sitten hänen kasvoilleen levisi pieni toivon kipinä, ja hän sanoi. Kaikki, mitä kuulitte elämäntarinastani oli totta. Olen syyllinen ja sellaisena ansaitsen tuomion, kuten tekin olette todenneet. Kuitenkin minä uskon, että Jumalan valtakunnassa on paikka minullekin. Aabraham, Daavid ja Pietari armahtakaa minua! Te tunnette ihmisen heikkouden ja Jumalan armon. Muistakaa Jeesuksen sana »armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.» Matteus sinä olit publikaani ennen kuin Jeesus kutsui sinut. Sinä itse olet kirjoittanut Jeesuksen suuhun sanat: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.» Juuri minunlaisiani Jeesus tuli parantamaan ja pelastamaan. Juuri minunlaisilleni Jeesus tuli sanomaan »Seuraa minua.»

Ei meissä ole yhtään tervettä, ei yhtään hurskasta. Meissä jokaisessa asuu pieni fariseus, joka on tilaisuuden tullen valmis osoittamaan toisia sormella ja ruoskimaan itseään pelastukseen omilla teoillaan. Pelastus ei kuitenkaan ole meistä lähtöisin, eikä perustu meidän tekoihimme. Pelastus on Jumalan lahja, jottei meistä kukaan voisi kulkea rinta rottingilla. Ne parannetaan, jotka tunnustavat olevansa sairaita ja ne eksyneet löytävät kotiin, jotka lähtevät seuraamaan, kun kuulevat kutsun »seuraa minua.»