1. paastonajan sunnuntai
Jeesus, kiusausten voittaja

Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. (Mk. 1:12–13)

Heti sen jälkeen… ja mieleen nousee välittömästi kysymys: minkä jälkeen? Heti minkä jälkeen Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan? Heti Jeesuksen kasteen jälkeen. Heti sen jälkeen, kun taivaasta oli kuulunut ääni: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Henki laskeutui Jeesukseen kyyhkysen tavoin ja Jumala julisti Jeesuksen rakkaaksi Pojakseen, ja heti sen jälkeen Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Henki ajoi, suorastaan heitti, Jeesuksen autiomaahan. Jeesus ei mennyt sinne omasta tahdostaan, vetäytyäkseen yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen rukoilemaan Isäänsä, niin kuin hän niin monesti tekee evankeliumeissa. Ei, vaan Henki – nimen omaan Pyhä Henki – ajoi Jeesuksen autiomaahan Saatanan kiusattavaksi neljäksikymmeneksi päiväksi.

Vain hetkeä aiemmin oli taivas ollut auki, taivas oli tullut maan päälle, ja uuden luomisen portti oli auennut. Mutta kaikki muuttui hetkessä; nyt Jeesuksen edessä oli auki autiomaa, villieläimet; karhut, sudet, käärmeet… olivat hänen kintereillään kärkkyen helppoa saalista, ja sielun vihollinen kiusasi Jeesusta, miten parhaiten taitoi.

»Alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja maa oli autio ja tyhjä.» Näin alkoi maailman luominen.

Tämän ensimmäisen paastonajan sunnuntain evankeliumitekstissä Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kaikki alkaa jälleen autiomaasta. Jumalan uutta luova Sana oli tullut ihmisten keskelle, ja Jumala lähetti Sanansa autiomaahan.

Autiomaassa Jumalan Sana aloittaa uuden maailman luomisen. Siellä Jeesusta vastassa on langennut enkeli, joka yrittää saada myös hänet lankeamaan. Jeesuksen vastaus kiusauksiin oli evankeliumin julistamisen aloittaminen. Autiomaasta Jeesus lähti Galileaan ja julisti: »Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma.» Niinpä tästä hetkestä, näistä kiusauksista, alkaa se historian jakso, joka johtaa pääsiäisaterialta Getsemanen puutarhaan, sieltä Golgatalle ja lopulta pääsiäisaamun tyhjälle haudalle.

Markus kertoo evankeliumissaan, että Jeesus oli autiomaassa neljäkymmentäpäivää Saatanan kiusattavana, mutta Markus ei kerro, että Saatana olisi sen jälkeen jättänyt Jeesuksen rauhaan. Ei kerro, koska Kiusaaja ei jättänyt Jeesusta rauhaan koko hänen elämänsä aikana. Koko ajan Jeesus oli kiusattu, mutta samoin koko ajan enkelit pitivät hänestä huolta, aivan kuten enkelit pitivät hänestä huolta jo autiomaassa.

Kiusaaja ei lopettanut Jeesuksen kiusaamista, mutta ei hän lopeta meidänkään kiusaamistamme. Mitä enemmän rukoilemme, mitä enemmän käännymme Jumalan puoleen, mitä enemmän rakastamme sitä enemmän Kiusaaja käy meidän kimppuumme. Jos olemme laimeita, jos hyvä sanoma ei meitä kiinnosta, jos emme tavoittele oikeudenmukaisuutta ja puollusta sorrettuja, ei Kiusaajalla ole mitään syytä kiinnostua meistä, mehän emme ole hänelle tai hänen vallalleen uhka.

Eikö paastonaikamme pitäisi olla sellainen, että se antaisi Kiusaajalle syyn kiinnostua meistä ja tekemisistämme? Paastonajan kirjeessään seurakuntalaisille piispamme Eero Huovinen toteaa, että paastonaikaan kuuluu Jumalan sanan lukeminen ja mietiskeleminen. Yhteinen jumalanpalvelus ja rippi antaa meille tilaisuuden tutkia itseämme ja tunnustaa lankeemuksemme Jumalalle. Voimme rukoilla voimaa Kristuksen seuraamiseen.

Paasto merkitsee vapaaehtoista pidättäytymistä sellaisesta, mikä ei ole välttämätöntä. Niin kuin Kristus luopui paljosta meidän hyväksemme, niin meitäkin kutsutaan luopumaan omastamme, jotta paremmin palvelisimme toisiamme ja kuulisimme sanomaa koko maailman Vapahtajasta. Paastomme ydin onkin juuri tässä, että katseemme kääntyy pois itsestämme, kohti Jumalaa, kohti lähimmäistämme ja kohti luomakuntaa. Tärkeää ei olekaan se, mille sanomme ei, vaan se mille sanomme kyllä.

Jumala ei odota, eikä halua, meiltä itsemme kurittamista, vaan paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Hän lupaa, että pimeyteemme koittaa valo, jos hävitämme sorron ikeen keskuudestamme ja lopetamme sormella osoittelun ja pahat puheet, jos annamme nälkäiselle omastamme ja ravitsemme puutetta kärsivän.

Tasan kuukausi sitten vietimme Kynttilänpäivää ja mielissämme oli vielä Kristuksen kirkkaus. Tuolloin tasavallan presidentti avasi yhteisvastuukeräyksen. Kristuksen ristin tietä seuratessamme emme saa unohtaa niitä kärsiviä lähimmäisiämme, joihin Vapahtaja itse samastui. Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen sekä konkreettisesti, että rukoillen yksinäisten ja turvattomissa oloissa elävien vanhusten puolesta on yksi tapa kulkea Hyvän Paimenen askelissa, yksi tapa paastota.

Tämän sunnuntain latinankielinen nimi on invocavit, joka tarkoitaa hän huutaa minua. Se tulee päivän psalmin antifonin alkusanoista, joissa Jumala lupaa olla meitä lähellä, sillä hän sanoo:
»Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.»

Samassa psalmissa meille luvataan myös, että Herra levittää siipensä yllemme, ja me olemme turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on meille muuri ja kilpi. Jumala on antanut enkeleilleen käskyn varjella meitä, missä ikinä kuljemmekin ja enkelit kantavat meitä käsillään, ettemme loukkaisi jalkaamme kiveen.

Meidät on kastettu Herramme kuolemaan ja ylösnousemukseen. Siksi Jeesus kutsuu meitä tänä paastonaikana seuraamaan itseään ristin tiellä. Kiinnittämään katseemme häneen, joka on kaikkien kiusausten voittaja ja voi siksi meitä kiusattuja auttaa. Hän kulkee rinnallamme jokaisessa kiusauksessa ja enkelit pitävät meistä huolta. Jeesuksen sovitustyö on ainoa turvamme elämämme rikkinäisyydessä ja sydämen syytöksissä. Näihin lupauksiin luottaen voimme tänäänkin yhdessä huutaa Jumalan puoleen ja rukoilla hänen vapauttavaa anteeksiantoaan.