Pyhäinpäivä
Pyhien yhteys

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.

Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.

Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.» (Mt. 5:1–12)

Prie et travail pour qu’Il règne. Que dans ta journée labeur et repos soient vivifiés par la Parole de Dieu. Maintiens en tout le silence intérieur pour demeurer en Christ. Pénètre-toi de l’esprit des Béatitudes, joie, simplicité, misericorde.

Joka aamu vuosien ajan minä toistin näitä sanoja reilun neljänkymmenen sisaren kanssa ollessani Sveitsissä luostarissa noviisina. Nämä olivat sääntömme ydin ja tiivistelmä. Vähän samalla tavalla, kun puhumme pienoisevankeliumista, rakkauden kaksoiskäskystä ja kultaisesta säännöstä. Niissä kaikissa on tiivistettynä oleellinen evankeliumista. Mutta myös noissa muutamassa lauseessa on tiivistettynä jotain hyvin oleellista siitä, millaista meidän elämämme kristittyinä pitäisi olla.

Ensimmäinen lause kuuluu suomeksi: »Rukoile ja tee työtä, jotta hän hallitsisi.» Viimeisessä lauseessa on tiivistettynä juuri kuulemamme evankeliumin henki: »Mene aina vain syvemmälle autuaaksijulistusten henkeen: iloon, yksinkertaisuuteen, armahtavaisuuteen.»

Ilo, yksinkertaisuus, armahtavaisuus.

»Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.»
Hengessän köyhä on nöyrä. Hengessään köyhä tiedostaa, että kaikki hyvä, kaikki lahjat, kaikki siunaukset tulevat yksin Jumalan armosta. Olla hengessään köyhä on olla itsestään tyhjä ja täysin avoin Jumalan Sanalle. Kun olen tyhjä astia, vapaa ylpeydestä olen nöyrä. Nöyryys tuo tullessaan avoimuutta ja sisäistä rauhaa, joka vapauttaa toimimaan Jumalan tahdon mukaan. Hengessään köyhä tuntee ja hyväksyy oman ihmisyytensä, oman rajallisuutensa ja heikkoutensa ja antaa Jumalan olla Jumala.

Ylpeys tuo mukanaan kurjuutta. Ylpeys tulee helposti loukatuksi ja etsii hyvitystä ja kostoa. Jos olisimme kaikki hengessämme köyhiä, ei sotia käytäisi.

»Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.»
Hengessään köyhänä otan ilolla vastaan kaikki Jumalan lahjat. Rakkauteni Kristukseen, Pelastajaani kasvaa. Samalla tiedostan oman syntisyyteni, mikä saa minut murheelliseksi. Olenhan satuttanut häntä, jota rakastan.

»Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.»
Gregorios Nyssalainen opetti autuaaksijulistusten rakentuvan toinen toistensa päälle. Hengessään köyhä on ystävällinen muille ja valmis kuuntelemaan Hengen ohjausta, jopa silloin kun kohtaa vastustusta ja vaikeuksia. Hengessään köyhä siis kasvaa myös kärsivällisyydessä.

»Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.»
Hän joka kaiken tarmonsa saavuttaakseen jotain myös saavuttaa sen lopulta. Näin on kaikkien hyveiden kohdalla. Jos minulla on oikeudenmukaisuuden, itseni hillitsemisen, rauhan, hyvyyden nälkä ja jano ajavat tämä nälkä ja jano minua kohti näitä hyveitä. Hengen hedelmät – rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä – ja autuaaksi julistukset kulkevat käsi kädessä.

»Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.»
Armahtavaisuus on rakkaudellisuutta heitä kohtaan, jotka kärsivät. Rakkaus, myötätunto ja anteeksi antaminen tuovat tullessaan myös rauhan ihmissuhteisiin. Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: »Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan. Niin kuin minä olen anteeksi antava ja armahtava toisia kohtaan, niin on Jumala anteeksi antava ja armahtava minua kohtaan.

»Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.»
Raamatussa toistetaan monessa kohtaa (2. Moos 33:20, Joh. 1:18, 1. Tim. 6:16), ettei kukaan maan päällä voi nähdä Jumalaa. Tässä Jeesus kuitenkin sanoo, että puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Puhdassydämiset ovat vapaita oman edun tavoittelusta, vapaita oman hyvän etsimisestä. Tämän ajatuksen löydämme myös kirjallisuudesta mm. Taru sormusten herrasta. Täydellisen puhdas rakkauden teko, joka on vapaa kaikesta oman hyvän tavoittelusta tuo iloa kaikille.

»Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.»
Rauhantekijät eivät vain itse elä rauhassa, vaan pyrkivät aktiivisesti rakentamaan rauhaa ja ystävyyttä ympärilleen – he ovat tekijöitä. Rauhantekijät tuovat, rakentavat rauhaa ympärilleen, mutta kukaan meistä ei voi antaa toiselle mitään sellaista, mitä meillä itsellämme ei ole. Rauhantekijät ovat osanneet vastaanottaa rauhan Jumalalta ja siksi voivat jakaa sitä muille. He ovat Jumalan lapsia ja tahtovat myös muiden nauttivan kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumalan lapsena oleminen antaa

»Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.»
Jeesus ei luvannut opetuslapsilleen helppoa elämää, hän lupasi vainoja. Tässä hän lupaa vainoista kärsimisen palkaksi taivasten valtakunnan.

(Tämä ei varsinaisesti ole saarna, vaan muutamia ajatuksia autuaaksi julistuksista, joista saarna rakentui vain suulliseen muotoon.)

20. sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: »Tämän täytyy olla se profeetta.» Toiset sanoivat: »Hän on Messias.» Mutta toiset epäilivät: »Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.» Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.

Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: »Miksi ette tuoneet häntä?» Miehet vastasivat: »Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.» Silloin fariseukset sanoivat: »Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!» Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: »Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.» Mutta toiset sanoivat hänelle: »Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.» (Jh. 7:40–52)

Jeesuksen sanat kuultuaan… Mitkä sanat? Meidän on luettava Johanneksen evankeliumista myös pari edeltävää jaetta, jotta saamme hiukan laajemman kontekstin tämän päivän teksteihimme ja teemaamme. Kuulkaa siis, mitä Jeesus sanoi. »Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.»

Kaikki edellä kuullut tekstit ja tämän päivän teema, usko ja epäusko, saavat minut pohtimaan ainakin kolmea asiaa:
1) Minkä juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus huusi kovalla äänellä?
2) Mitä on usko ja epäusko?
3) Kuka Jeesus oikeastaan on?

1) Minkä juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus huusi kovalla äänellä?
Jeesus huusi kovalla äänellä lehtimajajuhlan suurena päätöspäivänä. Tuo juutalaisten sadonkorjuujuhla kesti kahdeksan päivää. Silloin kiitettiin luvatusta maasta ja sen sadosta ja muistettiin kuinka hyvää huolta Jumala oli pitänyt kansastaan sen vaeltaessa autiomaassa.

2) Mitä on usko ja epäusko?
Me tiedämme hyvin ja tämän päivän Vanhan testamentin teksti sen taas meille muistutti, että autiomaassa ollessaan israelilaiset usein napisivat Jumalalle ja Moosekselle. Ensin israelilaiset olivat valtavan tyytyväisiä päästessään vapaiksi Egyptin orjuudesta, mutta kun vaellus autiomaassa ei ollutkaan helppoa ja ruokana ei ollut edes leipää ja vettä, vaan aina vain sitä samaa kurjaa ruokaa alkoi napina, tai sitä oli kestänyt jo pidempään.

Tuo sama kurja ruoka oli mannaa ja vain vähän aikaisemmin Jumala oli lähettänyt israelilaisten leiriin viiriäisiä, jotta he saivat lihaa syödäkseen ja pian sen jälkeen Mooses oli lyönyt sauvallaan kalliota, josta alkoi virrata vettä. Jumala oli totisesti pitänyt heistä huolta, mutta he napisivat. Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, joiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia.

Me emme ole israelilaisia kummosempia. Jokaisesta meistä löytyy aivan yhtälailla kapinaa ja epäuskoa Jumalan huolenpitoon ja meille on sentään jo julistettu myös Kristuksen tuomaa armoa ja anteeksiantamusta, mistä israelilaiset autiomaassa eivät vielä mitään tienneet.

Myrkkykäärmeiden tulo herättää israelilaiset; he ymmärtävät tehneensä synnin puhuessaan Herraa ja Moosesta vastaan. Israelilaiset menevät Mooseksen luo pyytämään, että tämä rukoilisi Herraa ottamaan käärmeet pois, mutta Jumala ei ota käärmeitä pois. Sen sijaan, että Jumala ottaisi käärmeet pois, hän kehoittaa Moosesta tekemään käärmeen kuvan ja pistämään sen sauvan päähän. Jokainen, joka sitä katsoo jää eloon, vaikka käärme olisi häntä purrut.

Meidän ei pidä kuitenkaan erehtyä luulemaan, että käärme tai vilkaisu pronssiseen käärmeeseen antaisi elämän. Käärme itsessään ei pelasta, vaan usko, joka kohottaa katseensa ja näkee käärmeen ohi Jumalaan, joka antaa elämän. Viisauden kirjassa kirjoitetaan:»Se, joka nosti katseensa merkkiin, pelastui, muttei edessä olleen merkin voimasta vaan sinun, kaikkien pelastajan. … Eihän heitä parantanut yrtti eikä voide, vaan sinun sanasi Herra, se joka kaiken parantaa.»

Jumalan Sana meidät parantaa, kun otamme sen uskoen vastaan, mutta mitä usko on? Usko ei ole tietämistä. Se on uskomista. Se on sen toivomista, mitä ei voi nähdä.

Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mihin uskomme. Olemme elämme aikana kuulleet monia kysymyksiä. Uskotko kummituksiin? Uskotko enkeleihin? Uskotko joulupukkiin? Uskotko Jumalaan? Uskotko, että Jeesus on lihaksi tullut Jumala, Jumalan Sana joka tuli maailmaan pelastamaan meidät, jotka emme kykene itse itseämme pelastamaan?

»Niin kuin Mooses autiomassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korottettava, jotta jokainen, joka häneen uskoo, saisi iankaikkisen elämän.» Jumala tahtoo, että kohotamme katseemme Kristukseen, uskomme eläväksitekijään, nähdäksemme missä on parannuksemme. Jokaisessa messussa meidät kutsutaan ehtoollispöytään maistamaan ja katsomaan kuinka Jumala on hyvä.

3) Kuka Jeesus oikeastaan on?
Jeesusta ei voi vangita selityksiin tai määritelmiin. Jumalaa ei voi vangita selityksiin. Sinua tai minua ei voi vangita selityksiin. Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti ja kuitenkin meistä jokainen näkee hänet erilaisena. Ei riitä edes se, että jokainen meistä näkee Jeesuksen erilaisena ja eritavalla. Minun oma kuvani Jeesuksesta ja Jumalasta on muuttunut elämän aikana. Jumala, johon minä uskoin lapsena oli erilainen kuin Jumala, johon uskon tänään. Lapsena minä myös uskoin eri tavalla.

Kuvani Jeesuksesta ja Jumalasta on muokkautunut sen mukana, minkälaisia kokemuksia elämä on tuonut tullessaan. Voin kertoa yleisesti jotain siitä kuka Jeesus on minulle. Mutta sen selittäminen tyhjentävästi tai edes osoittain, kuka Jeesus oikeastaan on, on mahdotonta. En voi koittaa kuin osoittaa Kristusta ja toivoa, että katsoja näkee Kristuksen, eikä jää tuijottamaan minun sormenpäätäni.

Missä oletkin, uskalla katsoa Jeesukseen ja löytää oma vastauksesi siihen, kuka Jeesus oikeastaan on. Kuka hän on sinulle tänään?

Juhannuspäivä – Johannes Kastajan päivä
Tien raivaaja

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: »Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.» Toiset sanoivat: »Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.» He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: »Hänen nimensä on Johannes.» Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: »Mikähän tästä lapsesta tulee?» Sillä Herran käsi oli hänen yllään. (Lk 1 : 57 – 66)

Vanha hedelmätön nainen ja nuori neitsyt. Vanha epäuskoinen pappi ja nuori tyttö, joka uskoi. Kaksi enkelin ilmoitusta ja kaksi syntymää; ääni ja Sana. Vuoden pisin päivä ja vuoden pisin yö. Juhannus ja joulu. Johannes Kastaja ja Jeesus. Olemme uuden ja vanhan liiton taitekohdassa.

Luukas kertoo Sakariaasta ja Elisabetista, hurskaasta ja jumalaa pelkäävästä pariskunnasta, jotka molemmat olivat Aaronin pappissuvun jäseniä. Heidän osansa oli sama kuin niin monien muidenkin, joista olemme voineet lukea Vanhassa testamentissa; heillä ei ollut lasta. Aikanaan he olivat toivoneet ja rukoilleet, mutta vuosien saatossa he olivat jo hyväksyneet tämän tuskan ja oppineet elämään sen kanssa.

Sitten tuli päivä, jolloin Sakarialle lankesi arpa toimittaa suitsutusuhri Herran temppelissä. Kyse ei ollut mistään pikku jutusta. Sakarias saisi mennä siihen temppelin osaan, jossa itse Jumalan ajateltiin asuvan. Sakariaan täytyi pappina tuntea tapahtuma, josta kerrotaan 3. Mooseksen kirjassa. Kuinka Herran tuli poltti kaksi Aaronin poikaa, kun nämä menivät Herran eteen toimittamaan suitsutusuhria.

Sakarias varmasti valmistautui suitsutusuhrin toimittamiseen niin hyvin kuin vain taitoi. Mutta mikää ei kuitenkaan voinut valmistaa häntä siihen, mitä hän kohtasi ollessaan yksin temppelin sisällä ja kansan odottaessa ulkona. Herran enkeli ilmestyi Sakariaalle. Sakarias oli kauhuissaan. Enkeli Gabriel yritti rauhoittaa Sakariasta sanomalla: »Älä pelkää Sakarias.» Gabriel jatkaa kertomalla, että ilo täyttää Sakariaan, sillä Elisabet synnyttää hänelle pojan. Eikä mitä tahansa poikaa, vaan Herran edelläkävijän, joka valmistaa kansan Herran tuloa varten.

Sakarias oli niin kauhuissaan, että unohti mitä Jumala oli luvannut ja tehnyt Saaralle ja Hannalle. Sakarias ajatteli asiaa vain ihmisjärjellä unohtaen kokonaan, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Sakarias pyysi Gabrielilta jotain merkkiä varmistukseksi, että Elisabet todellakin synnyttää pojan. Voin kuvitella Gabrielin turhautumisen ja tuskastumisen: »Mistä näitä riittää? Näitä, jotka eivät kerralla usko, vaikka minä Gabriel, joka seison Jumalan edessä, kerron heille ilouutisen.»

Sakarias sai merkkinsä; hänestä tuli mykkä. Hän on juuri kuullut elämänsä merkittävimmän ja iloisimman uutisen, eikä hän voi puhua siitä! Kului yhdeksän pitkää kuukautta täynnä toivoa, odotusta ja hiljaisuutta. Noiden yhdeksän kuukauden aikana Sakarias näki vähä vähältä Jumalan antaman lupauksen toteutuvan, sillä Jumalalle ei mikää ole mahdotonta. Juuri näillä sanoilla: »Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.» enkeli Gabriel ilmoitti Marialle, että Elisabet, joka oli jo vanha ja jota pidettiin hedelmättömänä, oli jo kuudennella kuukaudella.

Aikanaan Elisabet synnytti pojan ja kahdeksantena päivänä sukulaiset ja ystävät kokoontuivat ympärileikkaamaan lasta. He tahtoivat antaa pojalle nimeksi Sakarias isänsä mukaan, mutta Elisabet sanoi: »Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.» Viittoen he kysyivät Sakariaalta lapsen nimeä, ja hän kirjoitti kaikkien hämmästykseksi tauluun: »Hänen nimensä on Johannes.» Noihin muutamaan sanaan – hänen nimensä on Johannes, joka tarkoittaa Jumala on armollinen – sisältyy paljon. Ne kertovat kuinka hiljaisuuden täyttämien kuukausien aikana Sakarias oli löytänyt uudelleen luottamuksensa Jumalaan, voittanut epäilyksensä ja epäuskonsa. Sakarias oli kirjaimellisesti nähnyt Jumalan armon kasvavan ja syntyvän tähän maailmaan. Lain aika oli ohi ja armon aika oli alkamassa.

Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:
– Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
syntien anteeksiantamisen.

Johannes itse sanoi olevansa ääni. »Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ›Tasoittakaa Herralle tie!›» Ja totisesti Johannes huusi. Hän julisti väkevästi, pelotta ja selvin sanoin: »Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy. … Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää kaadetaan ja heitetään tuleen.

Tämä on se sanoma, jonka niin helposti Johanneksen värikkäästä persoonasta muistan. Mutta mikä oikeastaan oli Johanneksen sanoman ydin?

Tiedätkö tarinan Jeesuksesta ja Pietarista golffaamassa? Oikeammin Jeesus golffasi ja Pietari oli mailapoikana. He tulivat reiälle, jolla oli vesieste. Jeesus mittaili katseellaan matkaa tiiauspaikalta vesiesteelle ja väylälle sen takana. Sitten hän asetti pallon tiihin ja sanoi Pietarille: Anna rautavitonen. Pietari katsoi Herraansa epäuskoisena ja vastasi: Herra, tuon vesiesteen ylittäminen ei voi millään onnistua rautavitosella. Jeesus katsoi Pietaria ja sanoi: Mailapoika on hyvä ja antaa nyt vain sen rautavitosen. Pietari ojensi rautavitosen mumisten itsekseen ja pyöritellen päätään.

Jeesus keskittyi, upea swingi, pallo lähti lentoon, ja plop se putosi keskelle vesiestettä. Pietari oli avaamassa suutaan, kun Jeesus nopeasti kääntyi Pietariin päin ja pyysi Pietaria hakemaan pallon. Pietari nieli sanansa ja käveli vesiesteelle hakemaan pallon. Vesiesteellä Pietari käveli tottuneesti veden päällä. Tällainen pieni ja auringossa kimalteleva vesieste oli lasten leikkiä verrattuna keskellä yötä raivopäänä myrskyävään Galileanjärveen. Pietari otti pallon ja palasi Jeesuksen luo. Jeesus kiitti ottaessaan pallon Pietarin ojennetusta kädestä ja asetti pallon uudelleen tiihin.

Sitten hän kääntyi Pietarin puoleen ja sanoi: Antaisitko rautavitosen? Pietari vastasi: Herra, johan se nähtiin, ettet selviä tuosta vesiesteestä rautavitosella. Ottaisit draiverin tai… Pietari ei ehtinyt sanoa enempää, kun Jeesuksen katse hiljensi hänet ja Jeesus sanoi: Minä pelaan ja sinä olet mailapoika, joten anna nyt vain se rautavitonen.

Jeesus keskittyi ja jälleen upea swingi, mutta plop, pallo putosi vesiesteeseen. Mitään sanomatta Pietari lähti hakemaan palloa. Palattuaan ja ennen pallon antamista Jeesukselle Pietari sanoi: Joko uskot, ettei tämä onnistu rautavitosella. Tämä oli viimeinen kerta, kun minä hain tämän pallon vesiesteestä, jos et ota käyttöön draiveria tai jotain muuta puumailaa.

Jeesus otti pallon ja asetti sen tiihin ja sanoi Pietarille: Antaisitko rautavitosen. Pietari vastasi: Kai kuulit, etten enää hae tuota palloa vesiesteestä, jos vielä yrität rautavitoselle. Jo se on nähty, ettei se onnistu. Jeesus vastasi: Anna nyt vain se rautavitonen, kyllä tämä onnistuu. Minä olen nähnyt kuinka Tiger Woods teki tällä reiällä hole-in-one’in rautavitosella, joten kyllä minä nyt tuosta vesiesteestä selviän rautavitosella.

Jeesus keskittyi ja löi. Mailan osuessa palloon kuului komea paukahdus ja pallo lähti sähäkästi lentoon… Plop, se tipahti vesiesteeseen. Pietari sanoi: Minä en sitten hae tuota palloa. Jeesus sanoi: Ei se haittaa, minä voin hakea sen itsekkin. Jeesus käveli vesiesteelle ja juuri, kun hän seisoi keskellä vesiestettä ja kuivaili palloaan paikalle tuli toinen seurue.

He katsoivat epäuskoisina vuoroin Jeesusta, joka seisoi keskellä vesiestettä ja kuivaili palloaan, ja vuoroin Pietaria, joka puolestaan hieman hämmästyneenä tutkaili yllättäen paikalle tulleita golffaajia. Lopulta yksi heistä kysyi Pietarilta: Kuka tuo oikein luulee olevansa, joku Jeesus vai? Pietari huokaisi syvään ja vastasi: Ei kun Tiger Woods.

Mikä oli Johanneksen sanoman ydin? Tasoittakaa Herralle tie! Tasoita Herralle tie! Minut on kastettu, Jumala on kutsunut minut nimeltä omakseen. Minä olen, ja sinä olet hänen rakas lapsensa, johon hän laittaa kaiken toivonsa.

Minun on tasoitettava Herralle tie omaan sydämeeni. Raivattava kukkulat, täytettävä laaksot. Raivattava oma vanhurskaus, moralismi ja kaikki se, mikä estää minua elämästä Jumalan lapsena, armon ja rakkauden alla.

Lakia en pysty koskaan itse täyttämään, siksi Jeesus tuli, syntyi ihmiseksi – ei pelaamaan golffia – vaan pelastaakseen minut. Vapauttamaan minut olemaan sitä, mitä olen. Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen; ei Tiger Woods, ei Kimi Räikkönen, ei Magic Johnson tai Raipe Helminen. Jumala tahtoo, että minä olen minä, Tiina. Jumala tahtoo, että sinä olet sinä.

Minä olen Jumalan lapsi, kun tunnustan tarvitsevani häntä ja hänen armoaan. Jumala panee kaiken toivonsa minuun, siihen, että minussa on kaipaus tulla ehtoollispöytään maistamaan ja katsomaan kuinka hän on hyvä. Jumala panee toivonsa siihen, että annan hänen armonsa ja rakkautensa avata silmäni ja sydämeni auttamaan yhdessä hänen kanssaan kaikkia hänen luotujaan.

Pyhän Kolminaisuuden päivä
Salattu Jumala

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.» (Mt. 28:16-20)

Tämä teksti on tuttuakin tutumpi, niin tuttu, ettei sitä enää oikein tule edes kuunnelleeksi. Kuitenkin minulla on sellainen olo, että tämä teksti on meille tänään aivan erityisen tärkeä. Miksi? Tänään on viides kerta kun vietämme messua yhdessä ja tämä on jo kolmas kerta, kun yhdessä kuulemme tämän tekstin. Mitä Jumala tahtoo meille sanoa, kun saamme tämän tekstin kerta toisensa jälkeen eteemme? Mikä on tämän tekstin sanoma meille tänään?

»Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.»

Saman luvun alussa Matteus kertoo, miten Magdalan Maria ja se toinen Maria ensiksi kohtaavat haudalla enkelin ja sieltä lähdettyään itsensä Jeesuksen, joka sanoi heille: »Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.»

Matteus ei kerro, miten naiset kertovat kohtaamisistaan opetuslapsille ja miten nämä ottivat sanoman vastaan, mutta kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan. Kun opetuslapset näkivät Jeesuksen vuorella, kumarsivat he häntä. Uskoivatko he nyt, mitä Jeesus oli heille puhunut ja luvannut ennen ristiinnaulitsemistaan? Mitä vielä! He epäilivät! Teksti sanoo: »…joskin muutamat epäilivät.» Totuudellisempi käännös olisi, että he kaikki epäilivät. He kumarsivat, mutta he myös epäilivät. Heidän silmiensä edessä oli ylösnoussut Kristus, luvattu Messias, mutta silti he epäilivät.

Kuka muistaa Johannes Kastajan vankilassa? Johannes, kastaessaan Jeesuksen, oli nähnyt taivaiden aukeavan ja Pyhän Hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle. Jumala oli selkeäsanaisesti ja suoraan ilmoittanut Johannekselle kuka Jeesus oli. Tästä huolimatta vankityrmän pimeydessä ja yksinäisyydessä epäilys alkoi kalvaa Johannesta ja hän lähetti opetuslapsensa kysymään Jeesukselta: »Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?»

Mutta oli niitäkin, jotka eivät epäilleet, nimittäin Magdalan Maria ja se toinen Maria. Kohdatessaan Jeesuksen he menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä.

Huomaatteko kuinka samanlainen ja silti niin erilainen on opetuslasten ja Jeesuksen kohtaaminen verrattuna naisten ja Jeesuksen kohtaamiseen. Voimme aistia naisten riemun, kun he näkevät Jeesuksen. Hetkeäkään epäröimättä he menevät Jeesuksen luokse ja syleilevät hänen jalkojaan. He hakeutuvat läheiseen kontaktiin. Opetuslapset, nähdessään Jeesuksen, kyllä kumartavat, mutta katselevat samalla kulmiensa alta epäillen näkemäänsä. He eivät lähesty Jeesusta, vaan jäävät etäälle.

Jeesus ei kuitenkaan jää etäälle, vaan tulee heidän luokseen ja sanoo: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» Evankeliuminsa alkupuolella Matteus kertoo kuinka Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti Jeesukselle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: »Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.» Jeesus vastasi: »Mene pois. Saatana!» Tänään Jeesus vakuuttaa: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» Voin olla varma, että tätä valtaa Jeesus ei ole saanut Saatanalta.

Tästä alkaa yksi rippikoulun ulkoläksyistä: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» ja se jatkuu: »Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.»

Matteuksen evankeliumin lopussa annetaan myös toisenlainen käsky. Ylipapit ja vanhimmat pitivät neuvoa ja päättivät antaa sotilaille, jotka olivat vartioineet Jeesuksen hautaa, suuren summan rahaa vastineeksi siitä, että sotilaat kertoisivat tapahtumien kulusta seuraavanlaista valhetta: »Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.» Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu.

Kumpaan joukkoon minä tahdon kuulua? Siihenkö, joka ottaa rahaa vastineeksi siitä, että kertoo valheita? Vai siihenkö, joka ottaa vastaan käskyn mennä ja saa lupauksen: »Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.» Minä olen, ei minä tulen aikojen lopulla. Kun minä menen on Kristus minun kanssani tänään, tässä ja nyt, ja aina.

Menkää! Kenen pitää mennä? Jeesus on vuorella, ei lukittujen ovien takana. Menkää! Minun pitää mennä ja sinun pitää mennä.

Menkää! Minne? Maailmaan ystävät, maailmaan. »Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa…» Jumala lähettää minut maailmaan, ei kirkkoon, ei pyhäkouluun, ei raamattupiiriin. Jumala lähettää minut kaupungin kaduille ja toreille, maanteille ja kylien kujille.

Menkää! Miksi mennä? Koska Jeesus sanoo: »Menkää», mutta tämä ei ole se perimmäinen syy. Todellinen motiivi mennä on siinä, että olen itse saanut maistaa ja katsoa kuinka Jumala on hyvä, kuinka Jumala rakastaa. Eikö tämä herätä minussa halun kertoa myös muille Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta? Johannekselle, joka epäili, Jeesus antoi vastauksen: »Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.»

Menkää! sanoo Jeesus. Mutta muista, että ilman minua sinä et saa mitään aikaan. Minä lähetä Puolustajan, Totuuden Hengen, joka johtaa sinut tuntemaan koko totuuden.

Menkää, ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Käsky ei ole tehdä uusia kirkossa kävijöitä, uusia jäseniä, uusia uskovia, vaan tehdä kaikista Jeesuksen opetuslapsia. Olenko minä todellinen opetuslapsi? Jeesus itse sanoo: »Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.»

Tämä tekstin haaste on meille todellinen tänään. Meidän seurakuntamme tulevaisuus on kiinni siitä, olemmeko me todellisia opetuslapsia. Voimme murehtia enemmän tai vähemmän seurakuntamme taloudellista tilaa ja niin on hyvä, mutta meidän on pidettävä selvänä se, mikä on tärkeintä. Mikä on meidän tehtävämme maailmassa kristittyinä ja kristittynä seurakuntana?

»Älkää siis murehtiko: ‘Mitä me nyt syömme?’ tai ‘Mitä me juomme?’ tai ‘Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.»

Kun me huolehdimme, että olemme iloinen, ylistävä ja elävä yhteisö, jonka ovista mahtuvat sisään kaikki, joita Jumala kutsuu luokseen, olen varma, että kaikki muu seuraa mukana. Haaste on siinä kykenemmekö me rakastamaan yhä uusia opetuslapsia Kristukselle? Niitä, jotka liittyvät meidän kanssamme ylistämään Jumalaa ja antavat lahjansa Jumalan käyttöön. Annammeko me itse iloisesti ja vapaasti lahjamme Jumalan käyttöön? Hänelle, jolta me olemme kaiken lahjaksi saaneet.

5. sunnuntai pääsiäisestä – Rukoussunnuntai (Rogate)
Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Jeesus sanoo:

»Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ‘Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ‘Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.

Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.» (Lk. 11:5–13)

Olemme saaneet iloita kahdesta kasteesta ja kahtena sunnuntaina minä olen tältä paikalta muistuttanut lapsen vanhempia ja kummeja, siitä että yksi heidän tehtävistään on opettaa lasta rukoilemaan. Itse kummina tiedän, että tehtävä ei ole helppo. Onni, toinen kummipojistani on 10 v. Joitakin kertoja olen vienyt Onnin messuun ja jos Onni on ollut yökylässä, niin kotona opetettu Levolle laske luojani -iltarukouksen olemme rukoilleet yhdessä. Ruokarukouksen olemme varmasti kaiken touhun keskellä useammin unohtaneet kuin muistaneet. Viime syksynä minä sain kuitenkin aikaan sen – ilman omaa ansiotani –, että Onni ryhtyi ihan oma-aloitteisesti rukoilemaan. Hän nimittäin rukoili palavasti, että minä en saisi tätä New Yorkin paikkaa. Hän ei olisi halunnut, että muutan näin kauas.

Se, että minä seison tässä kertomassa tätä teille riittänee selittämään, kuinka tämän rukouksen kanssa kävi. Onni ei saanut sitä, mitä hän pyysi. Ei vaikka Jeesus tämän päivän evankeliumissa vakuuttaa: »Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.» Kuinka usein itse kukin joutuu pettymään rukouksessaan. En saanut, sitä mitä pyysin.

Tekstissä on kuitenkin yksi pikku juttu. Jeesus ei lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa terveyttä, hyvän elämän, iloa, rikkautta, rauhaa, ruokaa, rakkautta tai ylipäätään mitään, mitä hän pyytää. Me ihmiset osaamme antaa toinen toisillemme kaikenlaista hyvää, mutta Jeesus lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa Jumalalta Pyhän Hengen. Ei kaikenlaista hyvää, vaan Pyhän Hengen.

Mitä minä Pyhällä Hengellä teen? Ei kristitty, edes pappi, elä pelkästään Pyhästä Hengestä. Tosin Kittilässä diakonina ollessani suntiomme totesi kerran, kun olin lähdössä kotikäynnille. »Olen nähnyt paljon diakoneita ja heidän autojaan ja tulen yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että diakonien autot kulkevat Pyhällä Hengellä.» Minä ajoin tuolloin jo parhaat päivänsä nähneellä Polski Fiatilla. Mutta miksei Jumala anna vaikka uutta autoa?

Onni jaksoi minusta ikäisekseen rukoilla samaa asiaa pitkään, useamman kuukauden. Heti, kun hänelle kerrottiin, että minä ehkä haen New Yorkiin hän ilmoitti, että toivoo etten pääse tänne. Jo samana iltana hän liitti iltarukoukseen pyynnön, että Jumala ei anna minun saada tätä paikkaa. Tätä jatkui monta kuukautta. Sitten vain muutama päivä ennen joulua teillä oli täällä äänestys ja asia näytti ratkenneen toisin kuin Onni oli rukoillut ja toivonut.

Kertaakaan en kuitenkaan ole kuullut Onnin sanoneen, ettei hän saanut, mitä pyysi. Sen sijaan hän totesi heti joulun jälkeen, että on siinä jotain hyvääkin, että pääsin tänne. Olin täysin tyrmistynyt; miten Onni saattoi kuukausien rukoilemisen jälkeen nähdä asiassa jotain hyvääkin? Onni ei saanut sitä, mitä hän konkreettisesti pyysi, mutta rukouksessa Pyhä Henki saattoi tehdä työtään pikku hiljaa.

Jumala ei lupaa minulle, kuten Herodes lupaa avokätisesti Herodiaan tyttärelle, vaikka puolet valtakunnastaan. Jumala lupaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen siksi, että oppisin sydämestäni rukoilemaan »Tapahtukoon sinun tahtosi… Pyhän Hengen siksi, että kaiken sen kanssa, mitä elämä minulle tuo ja antaa – on se sitten hyvää tai pahaa – osaisin elää Jumalan yhteydessä. Että ilossa ja riemussa osaisin kiittää, murheessa hakea lohdutusta, väsymyksessä levätä Jumalan sylissä ja kaaoksen keskeltä löytäisin Kristuksen rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Jumala antaa Pyhän Hengen, jotta Henki voisi pestä sen mikä minussa on likaista, kastella sen mikä on kuivaa ja kuollutta, parantaa sen mikä on haavoittunutta, murtaa sen mikä on kovaa, ja lämmittää sen mikä on kylmää. Jumala antaa Pyhän Hengen, että osaisin luottaa siihen, vaikka en tuntisi mitään, että Jumala on minun rinnallani jokaisen pimeän laakson pohjalla, jokaisella aurinkoisella niityllä, jokaisen myrskyn silmässä ja jokaisella vuoren huipulla.

Mutta saadakseni kaiken tämän pitää minun pyytää, etsiä ja kolkuttaa – siis rukoilla. Mitä rukous on? Lyhyesti rukous määritellään tämän rukoussunnuntain aiheessa. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Tai, kuten käsiohjelmamme kannen kuvassa todetaan: rukous on seurustelua, jutustelua ystävien kesken. Molemmat ovat totta, ja varsinkin kannen kuva rakentaa mielikuvan mukavasta ja turvallisesta yhdessä olosta. Ne hetket, jolloin rukoilen, kiitän, huudan tai jopa kiroilen Jumalan puoleen eivät kuitenkaan aina ole seesteisiä. Rukoukseni nousee Jumalan puoleen myös keskeltä yötä ja erämaata, keskeltä ahdistusta ja tuskaa ja joskus rukous vain kuivuu huulilleni.

Milloin sitten rukoukseni on oikeaa, oikeanlaista? Silloin, kun minä käännyn Jumalan puoleen tapahtuipa se missä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Voin rukoilla kulkiessani kadulla. Kun katson ympärilleni saatan nähdä onnettoman ihmisen, voin rukoilla hänen puolestaan. Minun ei tarvitse tietää kuka hän on, mikä on hänen murheensa tai taakkansa, Jumala kyllä tietää. Voin rukoilla metrossa istuessani kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat siinä ympärilläni. Tai voin huokaista Jumalalle ystäväni puolesta. Ehkä joskus joku ystävistäni tulee voimakkaasti mieleeni. Se voi olla Pyhän Hengen tapa kertoa minulle, että ystäväni tarvitsee nyt minun rukoustani. Rukoilen myös silloin, kun kuljen keskellä Jumalan ihmeellistä ja kaunista luomistyötä nähden kaiken sen kauniin, jonka Jumala on luonut.

Kun omia sanoja ei ole voin rukoilla jonkin tutun rukouksen sanoin; vanha iltarukous, Isä meidän -rukous. Myös virsikirjamme on varsinainen rukousten aarteisto. Voin veisata virsiä tai vain lukea niitä. Kirkkoisä Augustinus on kirjoittanut: »Joka rukoilee laulaen, rukoilee kahdesti.»

Aina, kun vain hetkeksikin käännyn Jumalan puoleen, minä rukoilen. Mutta rukous ei ole helppoa ja kaikki kirkon suuret opettajat ovat tienneet kuinka heikkoja me ihmiset olemme rukouksessamme, eiväthän opetuslapsetkaan jaksaneet edes hetkeä valvoa ja rukoilla Jeesuksen kanssa Getsemanen puutarhassa. Ja silloin kun rukoilemme, lähtee ajatuksemme helposti harhailemaan. Messunkin aikana ehdimme mielessämme tehdä monia asioita ja kiertää puoli maailmaa.

Pyhä Bernhard kertoi veljelleen, kuinka vaikeaa hänellä oli keskittyä rukoukseen ja kertoi, ettei hän kykene rukoilemaan edes Isä meidän -rukousta välillä harhautumatta. Hän lupasi antaa veljelleen hevosen, jolla ratsasti, jos tämä kykenisi rukoilemaan Isä meidän -rukouksen ajatuksen kertaakaan harhautumatta. Veli aloitti: »Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon – saanko satulan myös?»

Jumala ei jaa kouluarvosanoja rukouksesta, vaan iloitsee jokaisesta pienestäkin hetkestä, jolloin käännyn hänen puoleensa. Jos ajatukseni harhautuu, ei sitä kannata jäädä murehtimaan. Pitää vain yksinkertaisesti palata siihen, mihin jäin ja jatkaa.