6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus

Jeesus sanoi:

»Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.

Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.» (Jh. 15:26–16:4)

Tämän päivän evankeliumiteksti vei meidät takaisin pääsiäisaterialle, jonka Jeesus söi opetuslastensa kanssa ristiinnaulitsemistaan edeltävänä iltana. Tuona iltana Jeesus piti opetuslapsilleen pitkän jäähyväispuheen, josta juuri kuulimme muutaman jakeen. Noissa jakeissa Jeesus lupaa kaksi asiaa. Ensiksi hän lupaa puolustajan. Jeesus itse lähettää puolustajan Isän luota ja tämä puolustaja, joka on Totuuden Henki, todistaa Jeesuksesta. Tähän ensimmäiseen lupaukseen liittyy myös toteamus: »Myös te olette minun todistajiani.»

Myös me olemme Kristuksen todistajia. Torstaina oli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Neljäkymmentä päivää ylösnoussut Jeesus kulki maanpäällä ilmestyen useamman kerran opetuslapsilleen ja monille muille heidän aikalaisilleen, mutta sitten oli aika. Aika, jonka me ilmaisemme uskontunnustuksessa sanoen »…astui ylös taivaisiin…» Tästä tapahtumasta apostoli Luukas kertoo meille apostolien teon ensimmäisessä luvussa näin:

»Jeesus näyttäytyi opetuslapsilleen neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: »Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.»

Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: »Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?» Hän vastasi: »Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.»

Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: »Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.»

Kristuksen takaisin tulemisen odottaminen ja sen rukoileminen on yksi jokaisen kristityn perustehtävistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi seisoa katselemassa taivaalle odottaen Jeesuksen paluuta samalla tavalla kuin hän meni taivaaseen. Vielä vähemmän se tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi murehtia, milloin se kaikki tapahtuu. Ei meidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

Meidän ei kuulu tietää, vaikka me niin kovasti haluaisimme teitää. Läpi koko kristillisen historian on aina ollut niitä, jotka ovat ennustaneet maailman lopun tulevan tiettynä päivänä. Monta maailmanloppua on jo jäänyt “tulematta”. Myös elokuvateollisuus on tarttunut tähän teemaan. Melkein joka vuosi tulee joku maailmanlopun elokuva. Viime vuoden lopulla ilmestyi elokuva nimeltä 2012. Se kertoo maailmanlopusta, joka tulee 21.12.2012. Päivä ei ole tuulesta temmattu, vaan siitä on keskusteltu laajasti jo vuosia eri foorumeilla. Se perustuu Maya intiaanien kalenteriin. Kalenteri ei suinkaan väitä, että 21.12.2012 tulee maailmanloppu, silloin alkaa kuudes maailmanaika. Tämän uuden ajan alkamisen jotkut ovat halunneet tulkita maailmanlopun tulemisena.

Koska kuulemme myös yhä useammin uutisia suurista luonnonkatastrofeista, monet kristityt ovat vakuutteneita siitä, että ilmesyskirjan kuvaamat lopun ajat ovat alkamassa. Suuria luonnonkatastrofeja ei kuitenkaan ole keskimääräistä enempää, me vain kuulemme niistä entistä nopeammin ja entistä useammin.

Viimeisen vuoden aikana olen saanut muutamia sähköposteja, joiden liitteenä on ollut profetioita, jotka kertovat lopunaikojen alkaneen. Näissä profetioissa kirjoitetaan myös siitä toisesta asiasta, jonka Jeesus lupaa: »Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle.» Profetioissa kerrotaan kauheuksista, joita on tulossa ja samalla rohkaistaan kaikkia kristittyjä olemaan vahvoja uskossaan. Sekin liittyy tämän päivän tekstiimme sanoohan Jeesus: »Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi.»

En minä tarvitse maailmanloppua ja sen hirveyksiä tarvitakseni rohkaisua siihen, ettei uskoni koetuksissa sortuisi. Vihollinen, Paholainen, Saatana, mitä nimeä tahdomme vastustajasta käyttääkin, ei jätä rauhaan. Hän hyökkää kaikkina aikoina niiden kimppuun, jotka tunnustautuvat Kristuksen omiksi. Niiden kimppuun, jotka kasteessa ovat saaneet pyhän ristinmerkin otsaansa ja rintaansa todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on heidät lunastanut ja kutsunut opetuslapsikseen.

Kun siis kuulen joka puolelta erilaisia viittauksia siihen, että lopun ajat ovat alkaneet, maailmanloppu on tulossa, miten minun pitäisi niihin suhtautua? Pitäisikö minun huolestua? Tehdä jotain? Mutta mitä?

Minusta minun ei tarvitse suhtautua niihin mitenkään. Niin, ei mitenkään! Voin antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Osa niistä, esimerkiksi elokuvat, ovat puhdasta viihdettä ja voin suhtautua niihin viihteenä. Ne voivat herättää myös ajatuksia, mutta niihin ei tarvitse suhtautua mitenkään erityisesti. Sanon tämän kahdesta syystä.

Ensiksi: minun ei kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, enkä minä edes halua niitä tietää. Mitä elämästä tulisi, jos tietäisin, milloin maailmanloppu tulee? Tai tietäisin milloin itse kuolen, jos oma maanpäällinen loppuni tulee ennen maailmanloppua? Eikö elämä silloin olisi vähän sama kuin hammaslääkärin odotushuoneessa istumista?

Toiseksi: elämä on tässä ja nyt. Minun ei pidä murehtia huomisesta, vaan elää kristittynä tänään, aina tänään, ajattelematta mitä huomenna tapahtuu. Tänään Pyhä Henki vahvistaa minua uskossa. Tänään Pyhä Henki antaa voiman tämän päivän taisteluihin. Jeesus ei luvannut puolustajaa, jotta voisin seisoskella taivaalle katsomassa ja odottamassa. Puolustaja luvataan siksi, että minä Pyhän Hengen rohkaisemana osaisin elää tätä päivää, todistaa Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen pelastusteosta meitä kohtaan. Tänään minun pitää elää todeksi kristillisyyttäni niin, ettei ole mitään väliä tuleeko mailmanloppu tänään vai sadan vuoden päästä. Tämä on paljon enemmän kuin mihin itse pystyn. Onneksi on Jumala, onneksi on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä!

4. sunnuntai pääsiäisestä
Taivaan kansalaisena maailmassa

Jeesus sanoi:

»Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.» (Jh. 16:5–15)

Kaste: syntyä elämään, iankaikkiseen elämään. Tänään me saamme olla todistajina Emman kasteessa. Emma on suuri lahja vanhemmilleen. Emma sinä olet lahja taivaasta vanhemmillesi ja sinä olet suuri ihme. Sinä olet myös onnen tyttö, sillä sinun isäsi ja äitisi rakastavat sinua ja tänään sinusta tulee myös Taivaan Isän rakas lapsi.

Emman vanhemmat antavat meille hienon lahjan tuodessaan Emman kasteelle meidän keskuuteemme. He antavat meille aiheen muistella omaa kastettamme.

Tiedätkö milloin sinut kastettiin? Millaisia muistoja sinulla on omasta kastetilaisuudestasi? Useimmat meistä ovat tainneet oman kasteensa hetkellä olla niin pieniä, ettei meillä voi olla mitään muistoja siitä hetkestä. Mutta ehkä olemme nähneet kuvia. Ehkä vanhempamme, isovanhempamme, tädit ja sedät ovat kertoneet meille tuosta päivästä. Ehkä oma lapsemme kastettiin samassa kastepuvussa.

Jos juhlit syntymäpäivääsi, miksi et juhlisi kastepäivääsi? Se on myös syntymäpäivä. Sinä päivänä sinut kutsuttiin Jeesuksen opetuslapseksi. Sinä päivänä sinut merkittiin pyhällä ristinmerkillä, jotta vapautuisit synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Sinä päivänä tulit iankaikkisen elämän perilliseksi.

Suomenkielessä käytetään kahta eri sanaa kasteesta. Voit saada kutsun kastejuhlaan tai ristiäisiin. Kastejuhla on tietysti koko kaste, mutta ristiäiset viittaavat vain yhteen osaan kastetta. Siihen, että kastettava merkitään pyhällä ristinmerkillä.

Pienen hetken kuluttua minä merkitsen Emman pyhällä ristinmerkillä otsaan ja rintaan todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on hänet lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen. Ja rukous jatkuu: »Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle. Kasteessa jokainen meistä on merkitty pyhällä ristinmerkillä.

Käytätkö ristinmerkkiä siunataksesi itsesi? Sinä voit ja saat käyttää sitä, jos se tuntuu hyvältä ja oikealta. Kun minä olin nuori, Suomen ev.lut. kirkossa kukaan ei tehnyt ristinmerkkiä itselleen. Papitkin käyttivät sitä hyvin säästeliäästi liturgiassa. Ainoastaan kaste oli hetki, jolloin jokainen pappi varmasti käytti ristinmerkkiä ristiessään kastettavan. Vaikka kaste on ainutkertainen ristinmerkin käyttäminen ei ole rajoitettu vain tuohon yhteen ainoaan kertaan. Ja ennen kaikkea ristinmerkin tekemistä ei ole rajoitettu papeille yksinoikeudella!

Miksi emme ole käyttäneet pyhää ristinmerkkiä siunataksemme itseämme tai toisiamme? Jäljet johtavat katekismuksen käännökseen. Jossain vaiheessa lähihistoriaamme lause »…siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä…» Lutherin Vähä katekismuksesta käännettiin suomeksi »…risti kätesi…» Vähä katekismuksessaan Luther ohjeistaa meitä: »Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu: …» ja »Illalla maata mennessäsi siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu: …» Kuitenkin minä lapsena luin katekismuksesta »Noustessasi aamulla vuoteesta risti kätesi ja lausu: …» Ja niin minä ja monet muut olemme kiltisti tehneet. Olemme ristineet kätemme sen sijaan että olisimme siunanneet itsemme pyhällä ristinmerkillä.

Ennen tämän tahallisen tai tahattoman käännösvirheen ilmestymistä katekismukseen luterilaiset Suomessa opetettiin ja he käyttivät pyhää ristinmerkkiä siunatakseen itsensä ja rukoillakseen. Ristinmerkki muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta. Kuolemasta, jonka Kristus voitti, jotta meillä olisi elämä, yltäkylläinen elämä. Ristinmerkki muistuttaa meitä siitä, että Jumala on Poikansa tähden vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Ristinmerkki muistuttaa meitä siitä kenelle me kuulumme ja on uskontunnustus.

Ennen ristiinnaulitsemistaan Jeesus lupasi opetuslapsilleen, ettei hän jättäisi heitä orvoiksi. Hän itse menee pois, mutta hän lähettää Puolustajan.

Kreikaksi puolustaja on ”parakletos”, jonka voisi kääntää myös ”rinnalle kutsuttu”. Puolustaja kulkee rinnallamme, koska Jeesus on hänet lähettänyt, mutta myös, koska minä olen hänet kutsunut. Juuri sitä sana ”parkletos” tarkoittaa. Joku, jonka minä olen kutsunut kulkemaan kanssani ja auttamaan, ohjaamaan, kun teen päätöksiä. Mikä merkitys sillä on minulle, että Pyhä Henki on minun Puolustajani, minun neuvonantajani?

Kasteessa jokainen meistä on saanut tämän Puolustajan, neuvonantajan rinnalla kulkijaksi. Hänen puoleensa voin aina kääntyä. Ei ole mitään niin vähäpätöistä tai mitään niin suurta, etten voisi kääntyä Pyhän Hengen puoleen. Lopulta kuitenkin minä itse teen ratkaisun keneltä pyydän apua ja kenen neuvoja kuuntelen.

Jumala, Pyhä Henki voi tulla luokseni myös toisissa ihmisissä. Jumala tietää, mitä tarvitsen ja kenen kanssa minun olisi hyvä puhua. Hän lähettää oikeat ihmiset oikeaan aikaan näyttämään suuntaa.

Se, että Pyhä Henki on neuvonantajani merkitsee sitä, että voin rohkeasti elää sitä elämää, jota varten minut on luotu; yltäkylläistä elämää.

Saarna on pidetty englanniksi ja myöhemmin kirjoitettu suomeksi muistinvaraisesti.

2. sunnuntai pääsiäisestä
Hyvä paimen

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun karitsoitani.» Sitten hän kysyi toistamiseen: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Kaitse minun lampaitani.» Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: »Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?» Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: »Olenko minä sinulle rakas?», ja hän vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.»

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: »Seuraa minua.» (Jh. 21:15–19)

Pääsiäisaamuna Jeesus ilmestyy Magdalan Marialle ja saman päivän iltana opetuslapsilleen, paitsi Tuomaalle, joka ei ollut läsnä lukittujen ovien takana. Viikkoa myöhemmin, viime sunnuntaina, Jeesus ilmestyi uudestaan opetuslapsilleen ja tällä kertaa myös Tuomas oli läsnä. Tämän jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä.

Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat olleet neuvottomia ja hukassa. Vain kolmeviikkoa sitten he olivat saapuneet Herransa ja opettajansa perässä riemusaatossa Jerusalemiin, mutta pian sen jälkeen kaikki oli alkanut mennä pieleen, pahasti pieleen. Tuli kiirastortai-ilta, yö Getsemanessa, opetuslasten pakeneminen, Pietarin kieltäminen ja lopulta ristiinnaulitseminen.

Heidän elämästään oli kadonnut suunta ja tarkoitus. Jeesuksen kanssa heillä oli ollut selvä suunta. He kuuntelivat opetuksia, kyselivät ja olivat aina matkalla jonnekin. Välillä tekemistä oli niin paljon etteivät ehtineet edes syödä Jeesuksen kuoleman jälkeen he eivät olleet osanneet tehdä muuta kuin palata vanhaan elämäänsä.

Mutta miksi ihmeessä he olivat palanneet menneeseen? Jo ensimmäisen kerran ilmestyessään pääsiäispäivän iltana lukittujen ovien takana Jeesus oli sanonut heille: »Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi hänelle ne ovat anteeksi annetut.» Jeesus oli antanut heille selkeän tehtävän mennä ja julistaa hyvää sanomaa ja antaa syntejä anteeksi. Mutta mitä tekivät opetuslapset – kalastivat! Ylösnousseen Jeesuksen on täytynyt ajatella, että asialle on tehtävä jotain. Hänen opetuslapsensa kalastivat, vaikka hän oli lähettänyt heidät tekemään jotain aivan muuta.

Opetuslapset olivat kalastaneet koko yön saamatta mitään. Aamulla Jeesus ilmestyi rannalle ja hänen läsnäolonsa muutti koko tilanteen. Tilanteesta joka oli ollut masentava, jossa tuntui oma riittämättömyys päättyi valtavaan yltäkylläisyyteen ja siunaukseen, josta kaikki tulivat osallisiksi. Jeesus kutsui opetuslapset syömään kanssaan ja kun he olivat syöneet Jeesus kohdisti huomionsa Pietariin.

Pietari oli kolmesti kieltänyt Jeesuksen. Nyt Jeesus kysyi Pietarilta ei kerran, eikä kahdesti vaan kolme kertaa: »Rakastatko minua?» Mutta joka kerta kysymys oli hiukan erilainen.

Ensiksi Jeesus kysyi Pietarilta: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» Pietarin rakkautta verrataan muiden rakkauteen. Me muistamme hyvin kuinka ennen ristiinnaulitsemista Pietari uhmakkaasti sanoi: »Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu. Minä annan vaikka henkeni puolestasi.» Vähänpä Pietari tiesi.

Kreikan kielessä on useita eri sanoja, jotka me käännämme sanalla rakastaa. Jeesus kysyi Pietarilta: »Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» ja Pietari vastasi: »Rakastan Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Pietari ja Jeesus käyttävät eri sanaa puhuessaan rakkaudesta. Kyse on toki rakkaudesta, mutta Jeesus puhuu varauksettomasta rakkaudesta Pietarin ollessa hiukan pidättyvämpi.

Toisen kerran Jeesus kysyi: Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» Pietari vastasi jälleen: »Rakastan Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.», mutta jälleen Pietari käytti eri sanaa kuin Jeesus. Jeesus kysyi Pietarilta rakastiko tämä häntä niin kuin Jumala rakastaa, täydellisesti ja varauksettomasti. Mutta kieltämisensä jälkeen Pietari ei enää kyennyt vannomaan varauksetonta rakkauttaan, kuten oli tehnyt vielä ennen pääsiäistä. Pietari oli nähnyt rakkautensa rajat.

Kolmannen kerran Jeesus kysyi Pietarilta: »Simon, Johanneksen Poika, olenko minä sinulle rakas?» Tällä kertaa Jeesus käyttää sitä sanaa rakkaudesta, jolla Pietari on hänelle vastannut kahteen edelliseen kysymykseen. Pietari, syvästi satutettuna, vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.»

Pietarilla ei ollut mitään näyttöä, ei mitään milla todistaa rakkautensa Jeesukseen. Hän saattoi vain nojata Jeesuksen kaikkitietävyyteen. »Herra sinä tiedät kaiken.» Kuinka lohdullista tämä on myös minulle. Jumala näkee sydämeni vilpittömyyden, haluni rakastaa kaikista epäonnistumisistani ja kompuroinneistani huolimatta.

Rohkaiseevaa on myös kuinka Jeesus ei odota Pietarin kiipeävän omalle tasolleen, vaan hän tulee Pietarin tasolle. Ensimmäisessä kysymyksessään Jeesus kysyy varauksetonta rakkautta, jonka tulisi olla vielä varauksettomampaa ja suurempaa kuin toisten, toisessa kysymyksessä kysytään edelleen varauksetonta rakkautta, mutta Pietaria kykyä rakastaa ei enää verrata toisten rakkauteen. Lopulta kolmannessa kysymyksessä Jeesus ei enää kysy »Rakastatko minua?», vaan »Olenko sinulle rakas?». Jeesus tulee kysymyksellään sille tasolle, millä Pietari kykenee vastaamaan »Sinä olet minulle rakas.»

Jeesus voi tulla Pietarin tasolle vain, koska Pietari itse tunnistaa ja tunnustaa, millä tasolla hän voi rakastaa. Varmuus ja ylpeys ovat karisseet. Jo vastatessaan Jeesuksen ensimmäiseen kysymykseen Pietari ilmaisee oman riittämättömyyden tunteensa ja sen, että tietää ettei ole parempi kuin muut. Vaikka Jeesuksen kysymys houkuttelee vertaamaan itseään muihin, vakuuttamaan, että olen parempi kuin toiset Pietari ei sitä tee.

Jeesus myös riskeeraa itsensä kysymyksellään. Minä kyllä voin sanoa toiselle, »Rakasta sinua.», mutta kovin äkkiseltään en menisi kysymään, »Rakastatko minua?» Siihen sisältyy suuri riski tulla torjutuksi, tulla hylätyksi.

Pietariin on helppo samaistua. Hän on täydellinen esimerkki siitä, mitä Jumala voi tehdä, vaikka ihminen olisi kuinka rikkinäinen, jos vain takertuu Kristuksen rakkauteen. Sitä, joka on kaatunut, Jumala ei polje maahan vaan nostaa pystyyn ja he tulevat tietämään Jumalan armon. Mekin tiedämme, että tämän kohtaamisen jälkeen Pietarin rakkaus Kristukseen sai aivan uudet mittasuhteet ja hänestä kuoriutui se julistaja, joksi Jeesus oli hänet kutsunut ja lähettänyt. Hän vei hyvää sanomaa eteenpäin, antoi syntejä anteeksi ja paransi sairaita ja lopulta hän seurasi Kristusta aina kuolemaan asti juuri niinkuin oli nuorempana niin varmana sanonut: »Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään vaikka vankilaan ja kuolemaankin.»

Jumala ei etsi poikkeuksellisia ihmisiä, vaan tavallisia ihmisiä; sinua ja minua. Jumalan suunnitelmassa on minun kokoiseni paikka, jonka vain minä voin täyttää. Jumala ei huolehdi siitä kuinka paljon voin tehdä hänelle, vaan siitä kuinka paljon hän voi tehdä minun kauttani. Jumalalla ei ole tässä maailmassa muita käsiä, ei muita sydämiä kuin meidän kätemme ja sydämemme. Mennään ja tehdään se, mitä Jumala pyytää: »Seuraa minua.»

Tämä saarna on poikkeuksellisesti 2. vuosikerran tekstiin, koska saarnasin muutaman tunnin välein kahdessa messussa ja tämä oli toisen seurakunnan teksti tälle pyhälle.

4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.

Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: »Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?» Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: »Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.» Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: »Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?»

Jeesus sanoi: »Käskekää kaikkien asettua istumaan.» Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.» He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.

Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: »Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.» Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. (Jh. 6:1–15)

Uskallan sanoa, että kaikki ihmiset niin suuret kuin pienet, nuoret kuin vanhat rakastavat kertomuksia ja meillä kaikilla on kertomuksia kerrottavana elävästä elämästä. Kerromme juttuja omasta, lastemme, ystäviemme ja rakkaidemme elämästä ja parhaat jutut kerrotaan yhä uudelleen ja uudelleen. Maailma on täynnä kertomuksia, kaikenlaisia kertomuksia: iloisia, surullisia, hauskoja, jännittäviä, rauhoittavia.

Työskennellessäni Kittilässä kuulin monia kertomuksia legendaarisesta piispa Leinosesta, joka oli Oulussa piispana 60-luvun puolivälistä 70-luvun loppupuolelle. Piispantarkastuksen yhteydessä Leinonen teki kouluvierailun. Piispan astuessa luokkaan kaikki nousivat seisomaan ja luokassa vallitsi syvä ja kunnioittava hiljaisuus. Piispan toivottamaan hyvään huomeneen tuli täsmällinen, lähes sotilaallinen vastaus, kun luokallinen oppilaita sanoi: »Hyvää huomenta, herra piispa!» Koululaiset saivat luvan istua ja piispa koitti keventää jäykkää tunnelmaa sanomalla: »Kun minä tulin tänne näin pienen ruskean otuksen juoksemassa kuusen oksalla. Osaisiko joku teistä kertoa, mikä se oli?» Syvä hiljaisuus. »No, eikö kukaan tiedä?» koitti piispa rohkaista. Lopulta takarivistä nousi epäröiden yksi käsi. Luvan saatuaan poika nousi seisomaan ja vastasi: »Minä sanoisin, että se oli orava, mutta tilanteen huomioon ottaen sanon, että se oli Jeesus Kristus.» Tätä kertomusta on toistettu varmasti tuhansia kertoja, koska se on hauska mutta samalla se myös niin hyvin kuvaa sitä tilannetta ja niitä persoonia, jotka ovat siinä mukana.

Ihan vasta kuulin tällaisen kertomuksen elävästä elämästä. Joulua vietettiin äidin luona ja joulusauna oli laitettu lämpiämään. Kohta jo kiivettiin, äiti ja tytär, lauteille vaikka sauna tuntui vielä hiukan viileältä. No, kyllä se siitä lämpenee, kunhan saadaan heitettyä vähän löylyä. Ensimmäinen kauhallinen vettä lähti kaaressa kiukaalle ja läiskähti komeasti kiville. Ei kuulunut sitä tuttua sihahdusta, sen sijaan kuului pientä lirinää, kun vesi valui kiukaan läpi lattialle. Äiti totesi: »Höh!» Siellä sitä istuttiin hämärässä kylmässä saunassa puhuttiin ja naurettiin. Seuraavan päivän saatiin sulake vaihdettua ja illalla oli kuuman saunan vuoro. Tätäkin kertomusta on kerrottu useita kertoja koska se vangitsee niin hyvin hetken ja jotain olennaista niiden henkilöiden persoonallisuudesta, jotka olivat siinä osallisina.

Raamattu on täynnä kertomuksia ihmisten elämästä: tunnemme kertomuksen Martasta ja Mariasta, kuinka Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, kuinka Jeesus muutti veden viiniksi ja mitä tapahtui silloin, kun Jeesus kohtasi Sakkeuksen. Kaikki tuttuja kertomuksia, jotka olemme kuulleet moneen kertaan, mutta jokainen niistä on kerrottu vain kertaalleen Raamatussa. Sitten on monia kertomuksia, jotka on kerrottu kahteen kertaan, jopa kolmeen kertaan Raamatussa, mutta tämän päivän evankeliumin ruokkimisihme on ainut ihmekertomus, jonka Raamattu kertoo meille neljään kertaan.

Keitä olivat tämän kertomuksen henkilöt ja mitä tässä hetkessä tapahtui? Ensiksi on Jeesus. Jeesus, joka on parantanut paljon sairaita ja opettanut.

Toiseksi ovat opetuslapset, jotka ovat etuoikeutettuja, he saavat kulkea aivan Jeesuksen rinnalla. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui sinne istumaan opetuslastensa kanssa.

Kolmanneksi on suuri väkijoukko, joka seuraa Jeesusta. Ei siksi, mitä Jeesus sanoo tai opettaa, vaan siksi että he ovat nähneet kuinka Jeesus parantaa sairaita, tekee ihmeitä.

Istuessaan opetuslastensa kanssa Jeesus kohotti katseensa ja näki suuren ihmisjoukon olevan tulossa. Jo ennen kuin ihmiset ovat saapuneet Jeesus kysyy Filippukselta: »Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?» »Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.» Mission impossible! Kaksisataa denaaria on noin seitsemän kuukauden palkka. Silloin Andreas sanoi Jeesukselle: »Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?»

Filippus ja Andreas kaksi opetuslasta. Andreas oli ollut Johannes Kastajan opetuslapsi ja kuullut kuinka Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta: »Katsokaa: Jumalan Karitsa!» Andreas lähti seuraamaan Jeesusta ja etsi käsiinsä veljensä Simon Pietarin ja sanoi hänelle: »Me olemme löytäneet Messiaan!» Seuraavana päivänä Jeesus oli kutsunut Filippuksen opetuslapsekseen. Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: »Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat!» Filippus ja Andreas, molemmat ovat niin varmoja olevansa luvatun Messiaan seurassa. He olivat nähneet kuinka Jeesus oli muuttanut veden viiniksi, kuinka Jeesus oli parantanut sairaita, mutta he eivät kyenneet kuvitelemaan, miten niin suuren joukon voisi ruokkia. He eivät uskoneet ihmeeseen ennen kuin olivat nähneet sen tapahtuvan.

Neljänneksi kertomuksessa on se poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Hän tuli ja antoi epäröimättä sen vähän mitä hänellä oli ja sillä vähällä Jeesus ruokki viisituhatta ihmistä. Ohraleipiä jäi tähteeksikin 12 täyttä korillista – paljon enemmän kuin niitä oli alunpitäen ollut.

Tämän kertomuksen sydän on siinä, että tuo poika oli valmis antamaan sen, mitä hänellä oli luottaen siihen, että se riittää. Jumala ei vaadi minua antamaan enempää kuin minulla on, mutta olenko antanut itseni ja lahjani Jumalan käyttöön? Mitkä ovat minun viisi ohraleipääni ja kaksi kalaani? Piilottelenko niitä itselläni vai olenko antanut ne jaettaviksi?

Sitä miten nuo viisi ohraleipää ja kaksi kalaa riittivät kaikille emme voi tietää. Jotkut ehdottavat mielestäni ehkä paremmin Hollywood elokuvan käsikirjoitukseen sopivaa tapaa, mutta jolle kyllä löytyy Vanhasta testamentista esikuva. Jeesuksen siunatessa leivät ne muuttuivat niin, että ne lisääntyivät itsellään sitä mukaan, kun niitä jaettiin. Aivan kuten profeetta Elisan auttaman köyhän lesken öljypullosta riitti monen ison astian täyttämiseen. Toisten mielestä ruokkimisihmeessä on kyse itsekkäiden sydämien avautumisesta jakamiselle. Paikalla olevat ihmiset näkivät mitä poika teki ja kuinka Jeesus siunasi leivät, niin kuin jokainen juutalainen tekee aterialle ryhtyessään, ja jakoi ne. Jeesuksen rukous ei muuttanut leipiä. Jeesuksen rukous sai aikaan muutoksen ihmisten sydämissä. Heidän sydämensä avautuivat jakamiselle, he kaivoivat omat eväänsä ja jakoivat ne lähellään olevien kanssa.

Tänäänkin me tarvitsemme enemmän sydämien muuttumista kuin leipien lisääntymistä. On paljon helpompaa ajatella, että leivät lisääntyivät ihmeen kaupalla, koska niin voin väistää sen, että minun omassa sydämessäni olisi vielä tilaa muutokselle.

Tämän ihmekertomuksen äärellä ei voi olla ajattelematta ehtoollista. »Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi…» Muutama jae myöhemmin Jeesus sanoi väkijoukolle ja sanoo meille tänään ja joka kerta messussa: »Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.»

2. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»

Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopumaan, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»

Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. (Jh. 2:1–11)

Juutalaiset häät ovat suuri juhla, joita ei juhlita yhdessä iltapäivässä. Jeesuksen aikaan häät kestivät yleensä seitsemän päivää. Nuo seitsemän päivää iloittiin, tanssittiin, laulettiin, oltiin yhdessä ja syötiin. Ruokajuomana oli viini.

Tätä iloa olivat juhlimassa myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Lause »Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin.» antaa ymmärtää, että Maria oli häissä auttamassa emäntää, kun taas Jeesus ja opetuslapset olivat paikalla vieraina.

Viini loppui kesken. Tämä ei kerro siitä, että vieraat olisivat juoneet kohtuuttomasti, vaan siitä että viiniä ei alunperinkään ollut riittävästi. Kutsuttujen ystävien vastuulla oli tuodan lahjaksi viiniä niin paljon, että sitä riittäisi loppuun asti. Kaanaan häissä viini kuitenkin loppui kesken. Se kertoo joko siitä, että kutsujalla ei ollut riittävästi ystäviä tai siitä, että ystävät (joista Jeesus on yksi) ovat saattaneet sekä itsensä että isäntänsä erittäin ikävään tilanteeseen, koska eivät ole tuoneet riittävästi viiniä lahjaksi. Shame on them!

Maria näkee tilanteen ja sanoo Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Sen sijaan, että Jeesus ryhtyisi heti toimeen hän vastaa äidilleen kuin pahainen murrosikäinen: »Anna minun olla, nainen.» Jos tekisimme hyvin dynaamisen käännöksen, voisimme sanoa Jeesuksen vastanneen Marialle: »Ihan sama.»

Maria ei hämmenny siitä, että Jeesus torjuu hänet eikä mitenkään painosta Jeesusta toimimaan. Maria totesi tilanteen, ilmoitti sen Jeesukselle ja luotti sen jälkeen, että Jeesus kyllä toimii, kun näkee ihmisten hädän. Maria ei itsekään jäänyt toimettomaksi, vaan meni palvelijoiden luo ja sanoi heille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»

Mitä minä voin oppia tästä Marian asenteesta? Maria näkee ystäviensä hädän ja ahdingon, mikä herättää hänessä myötätunnon, empaattisuuden. Maria ei jää toimettomaksi tässä tilanteessa. Hän tekee kaksi asiaa tässä tilanteessa. Ensiksi hän rukoilee. Hän kääntyy Jeesuksen puoleen eikä lannistu, vaikka ei heti saa toivomaansa vastausta. Hän luottaa siihen, että oikea vastaus tulee ajallaan. Toiseksi Maria toimii konkreettisesti. Hän menee palvelijoiden luo ja ryhtyy valmistamaan maaperää sille, että jotain voisi tapahtua. Jotta kaikki olisi ja kaikki olisivat valmiita sitten, kun Jumala toimii.

Kuljenko silmät ja sydän avoinna, niin että näen toisten hädän vai ohitanko sen ja pyrin turvaamaan oman rauhallisen elämäni? Onko minussa rukoilija, joka herättää Jumalan huomion silloin kun siihen on tarvetta? Pyytäessäni luotanko siihen, että Jumala toimii ajallaan, oikealla ajalla? Olenko lannistumatta, vaikka en heti saisi toivomaani vastausta? Ja ennen kaikkea ryhdynkö myös itse konkreettisesti toimeen, jotta asia voisi ratketa? Vai ajattelenko, että olen hoitanut oman osani, kun olen tönäissyt Jumalaa?

Mies rukoili Jumalaa: »Jumala kiitän sinua tästä päivästä, siitä hyvästä mitä olet minulle antanut. Pyydän, että pidät huolen kaikista niistä nälkäisistä, joita kaupungilla kulkiessani tänään näin. Älä salli yhdenkään heistä mennä tänä iltana nälkäisenä nukkumaan.» Jumala vastasi: »Minä olen jo pitänyt heistä huolen. Minä loin sinut.»

Maria sanoi palvelijoille ja sanoo meille tänään: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.» Tehkää se.

Suomessa on vietetty rukouspäiviä 1500-luvulta lähtien. Vaikka niiden luonne on aikojen saatossa muuttunut, korostavat ne yhä tänään meille rukouksen tärkeyttä. Rukous on perustehtävämme kristittyinä. Voimme auttaa lähimmäisiämme konkreettisesti ja kantaen heitä rukouksissamme. Tänään, kristittyjen ykseyden rukousviikon aattona, on luettava tasavallan presidentti Tarja Halosen lokakuussa viime vuonna antama Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2010. Se kuuluu näin:

Raamatun Jumala sanoo: Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä. Jumala on pyhä ja pyhyydessään hän kutsuu ihmisiä yhteyteensä.

Pyhä muistuttaa ihmisen ja koko luomakunnan alkuperäisestä hyvyydestä ja kauneudesta. Pyhyys on sitä rauhaa, jota ilman ihminen on levoton ja koditon. Pyhää ei voi koskettaa, jos sulkeutuu itsekeskeisyyden kierteeseen. Vääryys ja väkivalta pimentävät pyhyyden. Pyhän poissaolo voi tuntua osattomuutena elämästä, näköalattomuutena ja toivottomuutena.

Kasteessa kristitty asetetaan tielle, jolla pyhyys on läsnä. Pyhä murtautuu keskelle arkea ja uudistaa sen. Pyhyys tulee lähteeksi, josta pulppuaa ihmisen vapaus ja luovuus.

Pyhiä asioita ei voi selittää eikä tyhjentää ihmisen ymmärryksen tai kielen keinoin, ja siksi erilaiset vakaumukset voivat kohdata pyhyyden äärellä. Moni aistii pyhyyttä luonnon koskemattomuudessa tai taideteoksen puhuttelevuudessa. Pyhyyden kokemisessa voidaan oppia ja omaksua asioita myös toisen uskonnon alueelta.

Eri uskontojen perinteessä arki ja pyhä, työ ja lepo, paasto ja juhla antavat elämälle rytmin. Meidän elämäämme määräävät yhä enemmän markkinat ja yhä vähemmän pyhät ajat. Elämänrytmin kiihtyessä perheiden yhteinen aika vähenee. Arki valtaa tilaa ja pyhä joutuu väistymään. Jos menetämme pyhän ja juhlan, emme kestä enää arkeakaan.

Muista maista ja kulttuureista tulleet lähimmäisemme rikastuttavat kykyämme havaita ja kunnioittaa pyhää.

Elinympäristöömme tulee uusia uskonnollisia tapoja ja käsityksiä. Se herkistää meitä kunnioittamaan toisten perinteitä mutta myös arvostamaan omia juuriamme kristinuskossa.

Kaukaisista maista tulevat naapurit ja työtoverit tuovat ihmiskunnan yhteisen todellisuuden lähellemme. Vieraanvaraisuus ja turvan antaminen pakolaisille ja vainotuille kuuluu kaikkien uskontojen ihanteisiin ja yhteisesti määriteltyihin ihmisoikeuksiin. Siirtolaisuuden kasvu haastaa meidät kysymään itseltämme, kuinka ennakkoluuloisia tai suvaitsevaisia olemme, ja kuinka seurakuntamme ja yhteisömme ottavat uudet tulijat vastaan, osallisiksi yhteydestä.

Kristillinen lähetystyö on opettanut kansainvälistä vastuuta ja monikulttuurisuutta toistasataa vuotta. Se on antanut mahdollisuuden ojentaa auttava käsi lähimmäiselle toisella puolella maailmaa ja oppia evankeliumin velvoitetta taistella vääryyttä ja riistoa vastaan. Ekumeeninen kiinnostus toisen taustaa ja kokemusta kohtaan nousee tästä tietoisuudesta.

Omaan keskuuteemme tuleva muukalainen – maahanmuuttaja, turvapaikanhakija, vierasmaalainen työnhakija tai kerjäläinen – antaa meille mahdollisuuden muistaa elämän olemus matkalla olemisena, vaelluksena kohti pyhiä asioita ja pyhyyden tuntemista.

Kun kunnioitamme pyhää, näemme ihmisen arvon. Tajuamme eri perinteitten pyhien arvojen ja pyhien aikojen merkityksen ja voimme oppia toisiltamme. Samalla löydämme uudelleen omassa uskossamme läsnä olevan pyhän ja siihen liittyvän kutsun rukoukseen ja jumalanpalvelukseen.