18. sunnuntai helluntaista
Kristityn vapaus

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Jeesus vastasi: »Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.» (Mk. 2:18–22)

Olin pitänyt pienille lapsille pyhäkoulua pitkin vuotta, ja halusi testata miten lapset olivat ymmärtäneet ajatuksen taivaaseen pääsemisestä.

Kysyin lapsilta: »Jos olen oikein kiltti, en kiroile koskaan, autan muita ja pyydän anteeksi, jos olen satuttanut jotakuta, pääsenkö taivaaseen?

ET! vastasivat lapset.

»No, jos paastoan kaksi kertaa viikossa ja pidän kirjaimellisesti adventti- ja pääsiäispaaston, pääsenkö taivaaseen?»

ET! kuului taas vastaus. Hymyilin tyytyväisenä, sillä lapset olivat selvästi oppineet jotain.

»Entä jos myyn taloni, autoni ja kaiken muun mitä omistan ja annan sen jälkeen rahat köyhille, pääsenkö taivaaseen?»

ET! vastasivat lapset yksimielisesti. Loistavaa! ajattelin, lapset ovat todellakin oppineet jotain oleellista kristillisestä uskosta.

Seuraavaksi kysyin: »Jos, mikään mitä olen jo ehdottanut ei auta pääsemään taivaaseen, niin miten taivaaseen pääsee?»

Kuusi-vuotias poika takarivistä huusi: »Sun täytyy kuolla!»

Totta! Jotta pääsisin taivaaseen täytyy minun kuolla, mutta miten minun pitäisi ensin elää?

Paastoaminen oli Jeesuksen aikana tärkeä osa juutalaista elämäntapaa. Jeesuksen ajan ihmiset paastosivat vapaaehtoisesti monenlaisissa tilanteissa ja monista eri syistä. Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat.

Johanneksen opetuslapset paastosivat pitkiäkin aikoja katumuksen merkiksi, jonka tavoitteena oli jouduttaa tulevan Pelastuksen ajan saapumista.

Fariseukset kilvoittelivat pyrkien noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä pienintä piirtoa myöten. Fariseusten keskinäinen kilpailu laissa ahkeroimisessa teki vaatimuksista ajanmittaan yhä vaativimpia ja yksityiskohtaisempia. Fariseukset paastosivat viikottain maanantaisin ja torstaisin. Paastoaja kieltäytyi ruuasta ja juomasta, ei peseytynyt, eikä voidellut itseään öljyllä, makasi paljaalla maalla ja sirotteli päälleen multaa tai tuhkaa. Paastoaminen oli nöyryyttä Jumalan edessä. Lain tarkalla noudattamisella farisealaiset uskoivat jouduttavansa Messiaan tuloa.

Mooseksen laissa oli kuitenkin vain yksi, vain yksi paastopäivä vuodessa: suuri sovituspäivä, Jom Kippur.

Jeesukselta kysyttiin useasti: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Miksi sinä ja opetuslapsesi ette tee niin kuin traditiomme opettaa? Mikset toimi kuten fariseukset ja Johanneksen opetuslapset? Miksi et tee niin kuin hurskaat uskovaiset?

Nämä ovat kaikki kysymyksiä, jotka saattavat helposti eksyä minunkin huulilleni. Ja jo samantien alan luoda ihan itse sääntöjä, joiden puitteissa kykenen elämään ja joista suoriutumalla kuvittelen olevani jotenkin parempi ihminen. Lopuksi sälytän nuo samat säännöt muiden niskaa. Nopeasti olen virittämässä mahdottomien vaatimusten ja suurten rajoitusten verkkoa sekä itselleni että lähimmäisilleni.

Miten farisealainen olenkaan! Fariseusten mukaan pelastus ansaittiin lain ja perinnäissääntöjen noudattamisen kautta, suoriutumisena, joka annetiin Jumalalle. Jeesus julisti vapautta laista ja ihmisten perinnäissäännöistä. Hän oli tullut tuomaan uuden lain: armon ja rakkauden lain.

Jumala ei odota minulta lain kirjaimen noudattamista, tärkeämpää on ymmärtää lain henki. »Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, en voi sietää… En halua kuulla harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.»

Toisaalla Jumala kertoo kuinka hän on kyllästynyt paastoomme, joka tuottaa vain raakoja nyrkiniskuja ja oman edun ajamista. Jumala sanoi israelilaisille kauan sitten ja sanoo meille tänään: »Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, vapautat sorretut, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.»

Miten minun siis pitäisi elää? Minun pitäisi elää vapaana, sillä Jeesus, Vapahtaja, tuli tuomaan vapauden. Vapaana vanhinten perinnäissäännöistä, vapaana säännöistä, jotka itse sälytän itseni päälle, vapaana pelastuksen ja Jumalan hyväksynnän tavoittelusta omin voimin.

Vapaana, mieleni avoimena ja avarana, aina valmiina venymään uusiin rakkauden vaatimuksiin. Vapaana omien tekojeni ja hurskauteni korottamisesta ja muiden tuomitsemisesta. Vapaana viemään Jumalan rakkautta eteenpäin, huolehtien siitä, etä Jumalan haluama yltäkyläinen elämä on kaikkien, ihan kaikkien ulottuvilla.

Jumala ottaa vastaan ja hyväksyy keskeneräisen, syntisen ja vajavaisen – jokaisen meistä.

17. sunnuntai helluntaista
Jeesus antaa elämän

Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.» Jeesus sanoi: »Veljesi nousee kuolleista.» Martta vastasi: »Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.» Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» »Uskon, Herra», Martta vastasi, »minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.»

Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: »Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.» Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)

Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.» Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: »Missä hänen hautansa on?» »Herra, tule katsomaan», he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: »Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.» Mutta jotkut heistä sanoivat: »Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?»

Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. »Ottakaa kivi pois», käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: »Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.» Jeesus vastasi: »Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?»

Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: »Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.» Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: »Lasarus, tule ulos!» Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: »Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.»

Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen. (Jh. 11: 21-29 (30-31) 32-45)

”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” … ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Ei ole vaikea kuulla Martan sanoissa pientä moittetta, syytöstä Jeesukselle. Onhan se luonnollista, Jeesus olisi voinut pelastaa Martan rakkaan veljen kuolemalta, jos olisi saapunut ajoissa. Nyt oli kuitenkin myöhäistä, Lasarus oli haudassa jo neljättä päivää.

Kuin lohduttaakseen Marttaa Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Martan vastauksesta voin aistia pettymyksen. Lupaus tulevasta ylösnousemuksesta ei lohduta, ei poista menetyksen tuskaa nyt.

Kuoleman tullessa kohti, menettäessäni läheisen, nuoren tai vanhan, käännyn helposti Jumalan puoleen pettyneenä ja kapinoivana. ”Kun veljeni, vaimoni, lapseni, ystäväni kuoli, missä sinä olit Jumala? Missä sinä olit? Etkö kuullut kuinka huusin puoleesi? Etkö olisi voinut estää tätä tapahtumasta? Miksi olit poissa?”

Tämän päivän evankeliumiteksti tuo eteemme kuitenkin aivan toisenlaisen Jumalan. Läsnäolevan Jumalan, joka itkee ystävänsä haudalla. Mutta miksi Jeesus itki? Jeesuksella ei ollut syytä itkeä Lasaruksen kuolemaa, hyvän ystävän menettämistä, sillä Jeesus tiesi, mitä tulisi tekemään. Olihan hän vain vähän aiemmin sanonut opetulapsilleen: ”Lasarus on kuollut. Teidän tähtenne olen iloinen, etten ollut siellä: tämä vahvistaa teidän uskoanne.”

Miksi Jeesus sitten itki? Ensiksi Jeesus itki nähdessään Marian itkevän, nähdessään Marian kanssa tulleiden juutalaisten itkevän. Jeesus tunsi tuskan, jonka jokainen tuntee menettäessään itselleen rakkaan ihmisen. Heidän tuskansa, heidän surunsa kosketti Jeesusta niin että hän itki. Hän itki myötätunnosta.

Jeesus itki surusta nähdessään kuoleman mahdin, nähdessään sen tuskan ja menettämisen surun, jonka kuolema tuo tullessaan. Ei ole oikein, jos elämä tuntuu päättyvän liian aikaisin.

Jumala, Jeesus ei tahdo kenenkään kuolemaa. Raamattu puhuu Jumalasta, joka tahtoo lahjoittaa elämän kuoleman sijaan, jos vain minä olen valmis vastaanottamaan elämän. Jeesuksen koko elämä oli taistelua kuoleman valtaa vastaan.

Toiseksi Jeesus itkee, koska tietää, että Lasaruksen herättäminen kuolleista tekee hänen vihollisistaan entistä päättäväismpiä. ”Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus” (Jh. 11:53) eikä Jeesus voinut enää liikkua avoimesti. Herättämällä Lasaruksen kuolleista Jeesus valmistautui kulkemaan oman tiensä loppuun. Hän itki omaa tulevaa kärsimystään, omaa ahdistustaan sekä sitä tuskaa, jonka tiesi sen aiheuttavan äidilleen ja ystävilleen.

”Tule ulos!” Jeesus huusi haudassa olevalle Lasarukselle, ja kuollut tuli haudasta. Kuollut! Eihän kuollut voi tulla ulos haudasta! Jeesus sanoo minulle tänään: ”Tule ulos! Tule ulos haudastasi ja vapaudu siteistäsi. Älä elä pimeydessä, tule valoon. Älä pelkää, usko ainoastaan.” Eikö Jeesus, joka herätti Lasaruksen kuolleista, pystyisi korjaamaan myös minun elämäni rikkinäisyyden ja parantamaan kaikki haavani? Jeesus kutsuu minut ulos haudastani, mikä se onkaan, mikä estää minua elämästä täyttä elämää.

Jokaisen on kuljettava kuoleman kautta, jossa sekä kyyneleet että tuska ovat läsnä, mutta elämä johon Kristus kutsuu on niin vahva, ettei kuolema voi tehdä sitä tyhjäksi. Herättämällä Lasaruksen kuolleista Jeesus antaa minulle, meille, uskomattoman toivon: ei ole kuolemaa, joka voisi voittaa Elämän. Ei ole pimeyttä, ei kuoleman varjoa, joka kestäisi Jumalan kirkkauden edessä.

”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka uskoo minuun, ikinä kuole.” Jeesus julistaa olevansa ylösnousemus ja elämä. Hän lupaa meille ylösnousemuksen tulevaisuudessa ja kutsuu meitä osallisuuteen elämänsä täyteydestä tänään.

”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Uskotko sinä tämän?

Mikkelinpäivä – Enkelien sunnuntai
Jumalan sanansaattajat

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?»

Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

»Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.» (Matt. 18:1–6, 10)

Sulkekaa silmänne ja piirtäkää seuraavat neljä kuvaa mielessänne:

1) pienet pyöreäposkiset pojat nojailevat päätään käsiinsä pilven hattaran päällä,

2) vuolas koski, silta, kaksi lasta ja valkoisiin vaatteisiin puettu nainen heidän takanaan,

3) haarniskaan puettu urhea soturi,

4) kaksi nuorta poikaa kantavat paareja, joilla istuu vaalea hiuksinen tyttö side silmillään. Tytöllä on pieni kimppu valkovuokkoja kädessään. …

Nämä kaikki ovat kuvia enkeleistä. Kuinka moneen kuvaan piirsitte mielessänne myös siivet enkeleille? Voitte avata silmänne.

Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli

Olen monistanut näistä kuvista teille yhden. Tässä kuvassa on Hugo Simbergin taulu, jolle hän itse ei antanut mitään nimeä, mutta se tunnetaan yleensä nimellä Haavoittunut enkeli. Pienenä sivuhuomautuksena kerron, että Simberg maalasi taulun vuonna 1903, samana vuonna jolloin New York Finnish Lutheran Congregation perustettiin. Vuonna 2006 Ateneumin järjestämässä äänestyksessä se valittiin Suomessa Maamme-tauluksi; samana vuonna, jolloin kaksi suomalaista seurakuntaa yhdistyi ja muutti näihin tiloihin.

Kun katson kuvaa mitä tunteita se minussa herättää?

Surua, hämmennystä, rauhaa, järkytystä, iloa, vihaa, pelkoa… Minulla ei voi olla vääriä tunteita, kaikki tunteeni ovat oikeita. Ne ovat minun tunteitani sen äärellä, mitä näen, eikä kukaan voi sanoa mitä minun pitäisi tuntea tai olla tuntematta.

Kun katson kuvaa kuka olen?

Olenko etummaisena kantava poika? Hänen katseensa on kiinnittynyt polkuun ja askel on lyhyt taakan raskauden takia. Hän kulkee eteenpäin sivuilleen vilkuilematta. Hänellä on tärkeä tehtävä ja selkeä päämäärä, vaikka hän ei sitä näe… on vain päästävä eteenpäin.

Olenko takimmainen poika? Hän katsoo hiljaisesti ja vakavasti kohti; kohti katsojaa, kohti minua Hän ei voi katsoa eteenpäin, koska se mitä hän näkee kertoo kipeästi siitä, että jotain on mennyt rikki, jotain kaunista ja puhdasta omassa sisimmässä on murskaantunut. Hän ei voi katsoa eteenpäin, ei vielä, mutta hän jatkaa kulkuaan taakkaansa kantaen.

Olenko enkeli paareilla? Hän on väsynyt, elämän kolhima, eikä voi muuta kuin luottaa hiljaisiin kantajiinsa ja puristaa valkovuokkokimppua kädessään. Siipi on rikki ja side peittää silmät. Ilman apua hän ei jaksa, ei kykene eikä näe jatkaa matkaansa.

Vai kuvaavatko kaikki kolme minua elämäni polulla, johon mahtuu niin paljon?

Vai olenko sittenkin vain sivustakatsoja? Hän, johon takimmainen poika on kääntänyt katseensa? Katsonko pientareelta kuinka elämäni kulkee ohitse? Mietin hyppäänkö mukaan, mutta saako pelko omien illuusioideni rikkoutumisesta, kärsimyksestä ja tuskasta minut sittenkin jäämään pientareelle?

Miksi jäisin omassa elämässäni sivustakatsojan rooliin? Miksi en hyppää rohkeasti mukaan? On totta, että elämään kuuluu paljon kärsimystä ja tuskaa, mutta myös paljon iloa ja riemua, rauhaa ja hyvää oloa. Tämä kuva ei kerro kaikkea. Itseasiassa tämä on mielenkiintoinen kuva siksi, että siinä roolit näyttävät vaihtuneen; ihmiset kantavat haavoittunutta enkeliä. Psalmissa 91 luvataan: »Jumala antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.»

Minulla ja sinulla, meillä jokaisella on oma suojelusenkelimme, niitä voi olla yksi tai monta, en tiedä. Kun ajattelen enkeliä, usein ajattelen juuri fyysistä suojelemista, vaaroista pelastamista tai varjelemista. Enkelini tehtävä, työnkuva, on paljon laajempi. Enkelini tehtävä on ennen kaikkea suojella Jumalan kuvaa minussa, sitä kuvaa, joka ei turmeltunut edes syntiinlankeemuksessa. Samalla enkelini auttaa minua myös kasvamaan kohti suurempaa Jumalan kaltaisuutta. Enkelini ensimmäinen tavoite on Jumalan kunnia ja minun pelastumiseni ja pyhittymiseni.

Ei vain Pyhä Henki, vaan myös enkelit auttavat minua erottamaan hyvän pahasta ja oikean väärästä. Vastustaja, Perkele, Paholainen, millä nimellä hänet ja kannattajansa tunnenkin, Lucifer – langennut enkeli tahtoo johtaa minut harhaan, tahtoo omilla juonillaan peittää alleen sen äänen, joka nousee sydämeni sydämestä. Enkelit, Jumalan sanansaattajat, taivaallinen sotajoukko toimivat sydämeni äänelle vahvistimina ja rohkaisevat minua toimimaan oikein, ottamaan ne askeleet, jotka on otettava, jotta saavuttaisin sen, minkä Kristus tuli tuomaan; elämän, yltäkylläisen elämän.

Myös Kristus itse tarvitsi enkelien rohkaisua ja tukea. Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus ahdistuneena ja tuskissaan rukoili Jumalan tahtoa tapahtuvaksi, taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Vangitsemisensa hetkellä Jeesus ei pelännyt, vaan totesi, että voisi pyytää apua Isältää, joka heti lähettäisi kaksitoista legioonaa enkeleitä. Jo tämä tieto auttoi Kristusta kulkemaan Isän viitoittaman tien loppuun asti, jotta minä voisin pelastua. Sillä murtamalla kuoleman vallan Kristus saavutti ratkaisevan voiton pahan valloista, vaikka tuo taistelu edelleen jatkuu maailmassa.

Me taistelemme ja enkelit taistelevat meidän rinnallamme. Tässäkin messussa me olemme jo liittyneet enkelien suureen taivaalliseen sotajoukkoon laulaessamme: »Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.» Kohta saamme yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa laulaa: »Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot…»

14. sunnuntai helluntaista
Lähimmäinen

Jeesus sanoi:

»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.» (Mt. 5:43–48)

Kuka tietää mikä on some? Enkä nyt tarkoita: “Mine puhu hoono soomi”, vaan some. Mikä on some? – hiljaisuutta – Se on sosiaalinen media. Kuka tietää, mikä on sosiallinen media?

Niin, aluksi verkko, internet, oli täynnä ihmisten sinne syöttämää tietoa, kirjoituksia ja kekustelupalstoja. Nyt verkon yhteydessä puhutaan ennen kaikkea sosiallisesta mediasta. Tavasta, jolla verkon käyttäjät ovat sosiaalisesti tekemissä toistensa kanssa. Siinä on paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa.

Minullakin on Facebook tili, jonka kautta jonkin verran kommunikoin. Tärkeämpää Facebookissa, naamakirjassa minulle on se, että sitä kautta saan varsin nopeasti selville, mistä Suomen kirkollisessa elämässä nyt keskustellaan. Kavereissani on paljon teologeja ja vielä enemmän kirkossa tai sen liepeillä työskenteleviä. Joten on luonnollista että niin status päivityksissä, kommenteissa kuin linkeissäkin vilisee kirkolliset uutiset. Joskus uutisen otsikko herättää mielenkiintoni. Näin kävi pari viikkoa sitten, kun otsikkona oli:

»Tutkija: “Kirkon muutoksen takana merkkejä kostonhalusta”» Klikkasin Kotimaa24-sivustolle ja luin:

»Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelä sanoo Seurakuntalainen.fi:n haastattelussa kirkon sulkevan pappisviran kaikkein kutsumustietoisimmilta miehiltä ja samalla omaksuvan yhä liberaalimpia ajatuksia, joiden takana ovat naispuoliset papit. Niemelä arvelee Seurakuntalainen.fi:lle, että naisten muutosajatukset perustuvat osittain kostonhaluun hyvitykseksi koetuista vääryyksistä ja syrjinnästä.»

Tässä vaiheessa minulla meni kuppi nurin. Viimeisten vuosien ja viikkojen aikana olen lukenut lukuisia uutisia tai kommentteja leipäpapeista, naispapeista, huonoista ja paperinmakuisista saarnoista, huonosta ulosannista, papeista, jotka eivät kelpaa vihkipapeksi, koska eivät ole riittävän kauniita tai komeita.

Luin tutkimuksen ja hämmästelin haastattelua ja kyselytutkimuksesta vedettyjä johtopäätöksiä. Kyselyn tulokset eivät tukeneet ajatuksia pappisviran sulkemisesta “kaikkein kutsumustietoisimmilta miehiltä” tai että kaikkein liberaalimpia ajatuksia on vain naisilla, jotka kaiken lisäksi perustuvat kostonhaluun.

Kirjotin omaan statuspäivitykseeni Facebookissa:
»Kyllä on kivaa olla pappi ja nainen, kun lehtiä, tutkimuksia ja mielipiteitä lukee. Koska olen pappi, olen leipäpappi, saarnani ovat tylsiä ja maailman paperinmakuisempia, ulosantini on huonoa, olen liian ruma vihkipapiksi, lasten hyväksikäyttäjä tai vähintään hyväksikäyttäjän suojelija… Naisena olen tietysti jo lähtökohtaisesti alempi arvoinen ja saastainenkin vielä, mutta että vielä pappi! Saatanan kätyri, helvettiin menossa ja vedän muutkin sinne, ja nyt vielä koston ylienkeli. Riemullista!»

Kommenttini on sekä sarkastinen että viiltävän totta. Kyllä se syö sekä naista että miestä, kun jatkuvasti saa kuulla, että on hylännyt Jumalan, on hylännyt Raamatun, ei usko Jumalaan – ei ainakaan oikein ja johdattaa kaikki muutkin perässään harhaan. Syö siitäkin huolimatta, että tiedän ettei kukaan muu kuin Jumala, uskon lahjan antaja itse, voi arvioida minun uskoani, sen laatua tai määrää. Itse uutinen oli vielä ihan kevyttä verrattuna niihin kommentteihin, jotka sitä seurasivat. Juha Hautaviita omassa kommentissaan oivallisesti tiivistää tasoa:

»Miehiltä kesti 2000 vuotta rakentaa kristinusko ja naisilla kesti sen tuhoamiseen sukupolvi…»

Mainittakoon, että aiemmin lukemaani statuspäivitykseeni minä itse kirjoitin ensimmäisen kommentin:
»Näillä mennään luottaen siihen, että jos Kutsuja vaihtaa mieltään hän kyllä sen kertoo.»

Kun mietin, miten reagoin tiettyyn verkkokirjoitteluun ja joskus sähköpostiin tai postilaatikkoon ilmestyvään vihapostiin, niin täytynee todeta, että vielä on matkaa kuljettavana kristityn polulla.

***

Tänään kuulimme Jeesuksen sanovan meille: »Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. … Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»

Mitä on täydellisyys? – hiljaisuutta – Kertokaa minulle, mitä teidän mielestänne on täydellisyys?

Maailmamme arvostaa, ihannoi täydellistä nuoruutta, täydellistä kauneutta, täydellistä suorittamista, täydellistä taloudellista menestystä, täydellistä vanhemmuutta, täydellistä … jokainen voi jatkaa listaa. Tässä maailmassa on paljon meitä, jotka tipumme täydellisyyden verkon silmien läpi sitä edes hipaisematta.

Jumalan täydellisyys ei ole kauneutta, onnistumista, rikkautta, menestystä ja vaikutusvaltaa. »Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.» Voisimme kääntää tämän lauseen myös: Olkaa kokonaisia, kypsiä, aikuisia, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on kokonainen, kypsä, aikuinen. Jumalan täydellisyys minussa ei ole tila, vaan tuleminen.

Kohti Jumalan täydellisyyttä kurottaudun silloin, kun uskallan rohkeasti olla ihminen; rajallinen ja syntinen. Hän loi minut, jotta voisi rakastaa minua juuri tällaisena; rikkinäisenä, syntisenä, monin paikoin epäonnistuneena ja täydellisen epätäydellisenä. Tähän rikkinäiseen, syntiseen ja täydellisen epätäydelliseen kätkeytyy Jumalan täydellisyyden mahdollisuus. Suostuessani rakastettavaksi, pelastetuksi, Pyhän Hengen ohjaukseen voin minä vähä vähältä kasvaa aikuisuuteen, tulla kokonaiseksi. Jumalan edessä vain rakkaus tekee täydelliseksi ja se rakkaus on Jumalan silmissä ei minussa.

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme … mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. (1. Joh. 3:1–2)

Muistakaa tänään ja aina kun saatte kutsun ehtoollispöytään Augustinuksen sanat: »Ota vastaan se joka olet. Tule siksi, jonka olet ottanut vastaan.»

Helluntaipäivä
Pyhän Hengen vuodatus

Jeesus sanoi:

»Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.» (Joh. 14:15-21)

Lääkäri, joka ei uskonut Pyhän Hengen olemassa oloon kysyi kristityltä: ”Oletko koskaan nähnyt Henkeä?” ”En,” vastasi kristitty. ”Oletko koskaan kuullut Henkeä?” ”En.” ”Oletko koskaan haistanut Henkeä?” ”En.” ”Oletko koskaan maistanut Henkeä?” ”En.” ”Oletko koskaan tuntenut Henkeä?” ”Kyllä,” vastasi kristitty. ”Minä tunnen hänet itsessäni.” ”Niinpä,” sanoi lääkäri, ”neljä aistia yhtä vastaan; Henkeä ei ole.” ”No,” sanoi kristitty, ”Oletko koskaan nähnyt kipua?” ”En.” ”Oletko koskaan kuullut kipua?” ”En.” ”Oletko koskaan haistanut kipua?” ”En.” ”Oleko koskaan maistanut kipua?” ”En.” ”Oletko koskaan tuntenut kipua?” ”Kyllä.”

»Jeesus sanoi: ’Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan.’» Tässä yhdessä lauseessa Jeesus kertoo meille Jumalan kolminaisuudesta. Jumalan kolmesta persoonasta, joka on kuitenkin vain yksi Jumala. Jumalan kolminaisuus on vaikea asia ymmärrettäväksi, eikä kaikista kolminaisuuden persoonistakaan saa kunnon otetta.

Jumalan Luojana ja Isänä voi ymmärtää persoonaksi. Meillä jokaisella on oma biologinen isämme, joka on persoona. Siksi myös kielikuva Isästä, taivaan Isästä on hyvin persoonallinen. Lisäksi kaikki mitä näemme ympärillämme luomakunnassa on hyvin konkreettista.

Jumala Lunastajana ja Poikana on ehkä kaikkein helpoin ymmärtää persoonaksi. Me tiedämme varmasti, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö. Eivät vain evankeliumit kerro Jeesuksesta, vaan myös hänen aikansa historioitsijat mainitsevat hänet. Evankeliumien pohjalta tiedämme myös kohtuullisen paljon Jeesuksen elämästä, erityisesti siitä, mitä hän opetti ja teki.

Jumala Pyhittäjänä ja Henkenä on aika abstrakti. Luomisen alussa Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Psalmeissa Jumala lähettää Henkensä luomaan uutta elämää. Tämän päivän Apostolien tekojen tekstissä meille kerrotaan Pyhästä Hengestä, joka tuli taloon kuin raju tuulenpuuska ja laskeutui tulenlieskana itse kunkin päälle ja he täyttyivät Pyhällä Hengellä.

Kaikki mitä tiedämme Hengestä on jotenkin näkymätöntä, siitä ei saa otetta. Isä luo, Poika lunastaa ja Pyhä Henki pyhittää. Pyhästä Hengestä ei saa otetta. Tuuli kulkee missä haluaa, me emme tiedä mistä se tulee ja mihin se menee. Sitä ei saa kiinni. Meillä ei ole valtaa Pyhään Henkeen. Pyhä Henki asuu minussa, on minussa, synnyttää minussa uskon, joka tekee minut osalliseksi armosta. Miten tämä näkyy, kuuluu, tuoksuu tai maistuu?

Kun ihminen syntyy, ihminen syntyy kuolemaan. Kun ihminen kastetaan, ihminen syntyy elämään. Näin aloitti vastauksensa yksi rippikoululainen kysymykseen, mitä on kaste. Kun ihminen syntyy, ihminen syntyy kuolemaan. Kun ihminen kastetaan, ihminen syntyy elämään.

Tänään Mason sinä synnyt uudestaan. Sinulla on jo isä ja äiti, jotka rakastavat sinua paljon, mutta tänään sinä saat itsellesi vielä uuden Isän, jolle sinä olet kaikki kaikessa. Sinun veljesi Jeesus rukoilee Isääsi, pyytää Isääsi antamaan sinulle toisen puolustajan, joka on kanssasi ikuisesti.

Jokainen kastettu voi olla varma Pyhän Hengen läsnäolosta elämässään, mutta kukaan meistä ei voi vangita Pyhää Henkeä, omistaa Pyhää Henkeä vain itselleen. Pyhän Hengen toiminta ei rajoitu vain kasteeseen tai kastettuihin, vaan Pyhä Henki on läsnä koko luomakunnassa, ja luo koko ajan uutta elämää.

Ensimmäisenä Helluntaina Pyhä Henki antoi opetuslapsille rohkeuden ja ilon julistaa Kristuksesta ja hänen ylösnousemuksestaan. Tänään Pyhä Henki haluaa antaa sen rohkeuden ja ilon meille. Omin voimin me emme kykene palvelemaan Jumalaa. Jumala tahtoo lahjoittaa meille uskon, jotta voisimme olla hänen käsinään, hänen silminään, hänen korvinaan, hänen rakkautensa ilmentyminä maailmassa. Me olemme Jumalan ainoa mahdollisuus toteuttaan rakkauttaan maailmassa.

Siellä missä käsi tarttuu toiseen, missä katseet kohtaavat ja kasvoille nousee hymy, missä kyynelille annetaan tilaa, missä toisen tuska tulee kuulluksi, siellä toimii Pyhä Henki. Kasteessa me kaikki olemme saaneet Pyhän Hengen lahjaksi ja kasteemme hetkestä lähtien voimme aina turvautua siihen tosiasiaan, että meidät on lunastettu, meidät on nimeltä kutsuttu Jumalan omiksi, pahalla ei ole enää valtaa meihin.