Juhannuspäivä – Johannes Kastajan päivä
Tien raivaaja

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: »Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.» Toiset sanoivat: »Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.» He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: »Hänen nimensä on Johannes.» Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: »Mikähän tästä lapsesta tulee?» Sillä Herran käsi oli hänen yllään. (Lk 1 : 57 – 66)

Vanha hedelmätön nainen ja nuori neitsyt. Vanha epäuskoinen pappi ja nuori tyttö, joka uskoi. Kaksi enkelin ilmoitusta ja kaksi syntymää; ääni ja Sana. Vuoden pisin päivä ja vuoden pisin yö. Juhannus ja joulu. Johannes Kastaja ja Jeesus. Olemme uuden ja vanhan liiton taitekohdassa.

Luukas kertoo Sakariaasta ja Elisabetista, hurskaasta ja jumalaa pelkäävästä pariskunnasta, jotka molemmat olivat Aaronin pappissuvun jäseniä. Heidän osansa oli sama kuin niin monien muidenkin, joista olemme voineet lukea Vanhassa testamentissa; heillä ei ollut lasta. Aikanaan he olivat toivoneet ja rukoilleet, mutta vuosien saatossa he olivat jo hyväksyneet tämän tuskan ja oppineet elämään sen kanssa.

Sitten tuli päivä, jolloin Sakarialle lankesi arpa toimittaa suitsutusuhri Herran temppelissä. Kyse ei ollut mistään pikku jutusta. Sakarias saisi mennä siihen temppelin osaan, jossa itse Jumalan ajateltiin asuvan. Sakariaan täytyi pappina tuntea tapahtuma, josta kerrotaan 3. Mooseksen kirjassa. Kuinka Herran tuli poltti kaksi Aaronin poikaa, kun nämä menivät Herran eteen toimittamaan suitsutusuhria.

Sakarias varmasti valmistautui suitsutusuhrin toimittamiseen niin hyvin kuin vain taitoi. Mutta mikää ei kuitenkaan voinut valmistaa häntä siihen, mitä hän kohtasi ollessaan yksin temppelin sisällä ja kansan odottaessa ulkona. Herran enkeli ilmestyi Sakariaalle. Sakarias oli kauhuissaan. Enkeli Gabriel yritti rauhoittaa Sakariasta sanomalla: »Älä pelkää Sakarias.» Gabriel jatkaa kertomalla, että ilo täyttää Sakariaan, sillä Elisabet synnyttää hänelle pojan. Eikä mitä tahansa poikaa, vaan Herran edelläkävijän, joka valmistaa kansan Herran tuloa varten.

Sakarias oli niin kauhuissaan, että unohti mitä Jumala oli luvannut ja tehnyt Saaralle ja Hannalle. Sakarias ajatteli asiaa vain ihmisjärjellä unohtaen kokonaan, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Sakarias pyysi Gabrielilta jotain merkkiä varmistukseksi, että Elisabet todellakin synnyttää pojan. Voin kuvitella Gabrielin turhautumisen ja tuskastumisen: »Mistä näitä riittää? Näitä, jotka eivät kerralla usko, vaikka minä Gabriel, joka seison Jumalan edessä, kerron heille ilouutisen.»

Sakarias sai merkkinsä; hänestä tuli mykkä. Hän on juuri kuullut elämänsä merkittävimmän ja iloisimman uutisen, eikä hän voi puhua siitä! Kului yhdeksän pitkää kuukautta täynnä toivoa, odotusta ja hiljaisuutta. Noiden yhdeksän kuukauden aikana Sakarias näki vähä vähältä Jumalan antaman lupauksen toteutuvan, sillä Jumalalle ei mikää ole mahdotonta. Juuri näillä sanoilla: »Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.» enkeli Gabriel ilmoitti Marialle, että Elisabet, joka oli jo vanha ja jota pidettiin hedelmättömänä, oli jo kuudennella kuukaudella.

Aikanaan Elisabet synnytti pojan ja kahdeksantena päivänä sukulaiset ja ystävät kokoontuivat ympärileikkaamaan lasta. He tahtoivat antaa pojalle nimeksi Sakarias isänsä mukaan, mutta Elisabet sanoi: »Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.» Viittoen he kysyivät Sakariaalta lapsen nimeä, ja hän kirjoitti kaikkien hämmästykseksi tauluun: »Hänen nimensä on Johannes.» Noihin muutamaan sanaan – hänen nimensä on Johannes, joka tarkoittaa Jumala on armollinen – sisältyy paljon. Ne kertovat kuinka hiljaisuuden täyttämien kuukausien aikana Sakarias oli löytänyt uudelleen luottamuksensa Jumalaan, voittanut epäilyksensä ja epäuskonsa. Sakarias oli kirjaimellisesti nähnyt Jumalan armon kasvavan ja syntyvän tähän maailmaan. Lain aika oli ohi ja armon aika oli alkamassa.

Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:
– Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
syntien anteeksiantamisen.

Johannes itse sanoi olevansa ääni. »Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ›Tasoittakaa Herralle tie!›» Ja totisesti Johannes huusi. Hän julisti väkevästi, pelotta ja selvin sanoin: »Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy. … Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää kaadetaan ja heitetään tuleen.

Tämä on se sanoma, jonka niin helposti Johanneksen värikkäästä persoonasta muistan. Mutta mikä oikeastaan oli Johanneksen sanoman ydin?

Tiedätkö tarinan Jeesuksesta ja Pietarista golffaamassa? Oikeammin Jeesus golffasi ja Pietari oli mailapoikana. He tulivat reiälle, jolla oli vesieste. Jeesus mittaili katseellaan matkaa tiiauspaikalta vesiesteelle ja väylälle sen takana. Sitten hän asetti pallon tiihin ja sanoi Pietarille: Anna rautavitonen. Pietari katsoi Herraansa epäuskoisena ja vastasi: Herra, tuon vesiesteen ylittäminen ei voi millään onnistua rautavitosella. Jeesus katsoi Pietaria ja sanoi: Mailapoika on hyvä ja antaa nyt vain sen rautavitosen. Pietari ojensi rautavitosen mumisten itsekseen ja pyöritellen päätään.

Jeesus keskittyi, upea swingi, pallo lähti lentoon, ja plop se putosi keskelle vesiestettä. Pietari oli avaamassa suutaan, kun Jeesus nopeasti kääntyi Pietariin päin ja pyysi Pietaria hakemaan pallon. Pietari nieli sanansa ja käveli vesiesteelle hakemaan pallon. Vesiesteellä Pietari käveli tottuneesti veden päällä. Tällainen pieni ja auringossa kimalteleva vesieste oli lasten leikkiä verrattuna keskellä yötä raivopäänä myrskyävään Galileanjärveen. Pietari otti pallon ja palasi Jeesuksen luo. Jeesus kiitti ottaessaan pallon Pietarin ojennetusta kädestä ja asetti pallon uudelleen tiihin.
Sitten hän kääntyi Pietarin puoleen ja sanoi: Antaisitko rautavitosen? Pietari vastasi: Herra, johan se nähtiin, ettet selviä tuosta vesiesteestä rautavitosella. Ottaisit draiverin tai… Pietari ei ehtinyt sanoa enempää, kun Jeesuksen katse hiljensi hänet ja Jeesus sanoi: Minä pelaan ja sinä olet mailapoika, joten anna nyt vain se rautavitonen.

Jeesus keskittyi ja jälleen upea swingi, mutta plop, pallo putosi vesiesteeseen. Mitään sanomatta Pietari lähti hakemaan palloa. Palattuaan ja ennen pallon antamista Jeesukselle Pietari sanoi: Joko uskot, ettei tämä onnistu rautavitosella. Tämä oli viimeinen kerta, kun minä hain tämän pallon vesiesteestä, jos et ota käyttöön draiveria tai jotain muuta puumailaa.

Jeesus otti pallon ja asetti sen tiihin ja sanoi Pietarille: Antaisitko rautavitosen. Pietari vastasi: Kai kuulit, etten enää hae tuota palloa vesiesteestä, jos vielä yrität rautavitoselle. Jo se on nähty, ettei se onnistu. Jeesus vastasi: Anna nyt vain se rautavitonen, kyllä tämä onnistuu. Minä olen nähnyt kuinka Tiger Woods teki tällä reiällä hole-in-one’in rautavitosella, joten kyllä minä nyt tuosta vesiesteestä selviän rautavitosella.

Jeesus keskittyi ja löi. Mailan osuessa palloon kuului komea paukahdus ja pallo lähti sähäkästi lentoon… Plop, se tipahti vesiesteeseen. Pietari sanoi: Minä en sitten hae tuota palloa. Jeesus sanoi: Ei se haittaa, minä voin hakea sen itsekkin. Jeesus käveli vesiesteelle ja juuri, kun hän seisoi keskellä vesiestettä ja kuivaili palloaan paikalle tuli toinen seurue.

He katsoivat epäuskoisina vuoroin Jeesusta, joka seisoi keskellä vesiestettä ja kuivaili palloaan, ja vuoroin Pietaria, joka puolestaan hieman hämmästyneenä tutkaili yllättäen paikalle tulleita golffaajia. Lopulta yksi heistä kysyi Pietarilta: Kuka tuo oikein luulee olevansa, joku Jeesus vai? Pietari huokaisi syvään ja vastasi: Ei kun Tiger Woods.

Mikä oli Johanneksen sanoman ydin? Tasoittakaa Herralle tie! Tasoita Herralle tie! Minut on kastettu, Jumala on kutsunut minut nimeltä omakseen. Minä olen, ja sinä olet hänen rakas lapsensa, johon hän laittaa kaiken toivonsa.

Minun on tasoitettava Herralle tie omaan sydämeeni. Raivattava kukkulat, täytettävä laaksot. Raivattava oma vanhurskaus, moralismi ja kaikki se, mikä estää minua elämästä Jumalan lapsena, armon ja rakkauden alla.

Lakia en pysty koskaan itse täyttämään, siksi Jeesus tuli, syntyi ihmiseksi – ei pelaamaan golffia – vaan pelastaakseen minut. Vapauttamaan minut olemaan sitä, mitä olen. Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen; ei Tiger Woods, ei Kimi Räikkönen, ei Magic Johnson tai Raipe Helminen. Jumala tahtoo, että minä olen minä, Tiina. Jumala tahtoo, että sinä olet sinä.

Minä olen Jumalan lapsi, kun tunnustan tarvitsevani häntä ja hänen armoaan. Jumala panee kaiken toivonsa minuun, siihen, että minussa on kaipaus tulla ehtoollispöytään maistamaan ja katsomaan kuinka hän on hyvä. Jumala panee toivonsa siihen, että annan hänen armonsa ja rakkautensa avata silmäni ja sydämeni auttamaan yhdessä hänen kanssaan kaikkia hänen luotujaan.

Pyhän Kolminaisuuden päivä
Salattu Jumala

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.» (Mt. 28:16-20)

Tämä teksti on tuttuakin tutumpi, niin tuttu, ettei sitä enää oikein tule edes kuunnelleeksi. Kuitenkin minulla on sellainen olo, että tämä teksti on meille tänään aivan erityisen tärkeä. Miksi? Tänään on viides kerta kun vietämme messua yhdessä ja tämä on jo kolmas kerta, kun yhdessä kuulemme tämän tekstin. Mitä Jumala tahtoo meille sanoa, kun saamme tämän tekstin kerta toisensa jälkeen eteemme? Mikä on tämän tekstin sanoma meille tänään?

»Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.»

Saman luvun alussa Matteus kertoo, miten Magdalan Maria ja se toinen Maria ensiksi kohtaavat haudalla enkelin ja sieltä lähdettyään itsensä Jeesuksen, joka sanoi heille: »Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.»

Matteus ei kerro, miten naiset kertovat kohtaamisistaan opetuslapsille ja miten nämä ottivat sanoman vastaan, mutta kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan. Kun opetuslapset näkivät Jeesuksen vuorella, kumarsivat he häntä. Uskoivatko he nyt, mitä Jeesus oli heille puhunut ja luvannut ennen ristiinnaulitsemistaan? Mitä vielä! He epäilivät! Teksti sanoo: »…joskin muutamat epäilivät.» Totuudellisempi käännös olisi, että he kaikki epäilivät. He kumarsivat, mutta he myös epäilivät. Heidän silmiensä edessä oli ylösnoussut Kristus, luvattu Messias, mutta silti he epäilivät.

Kuka muistaa Johannes Kastajan vankilassa? Johannes, kastaessaan Jeesuksen, oli nähnyt taivaiden aukeavan ja Pyhän Hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle. Jumala oli selkeäsanaisesti ja suoraan ilmoittanut Johannekselle kuka Jeesus oli. Tästä huolimatta vankityrmän pimeydessä ja yksinäisyydessä epäilys alkoi kalvaa Johannesta ja hän lähetti opetuslapsensa kysymään Jeesukselta: »Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?»

Mutta oli niitäkin, jotka eivät epäilleet, nimittäin Magdalan Maria ja se toinen Maria. Kohdatessaan Jeesuksen he menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä.

Huomaatteko kuinka samanlainen ja silti niin erilainen on opetuslasten ja Jeesuksen kohtaaminen verrattuna naisten ja Jeesuksen kohtaamiseen. Voimme aistia naisten riemun, kun he näkevät Jeesuksen. Hetkeäkään epäröimättä he menevät Jeesuksen luokse ja syleilevät hänen jalkojaan. He hakeutuvat läheiseen kontaktiin. Opetuslapset, nähdessään Jeesuksen, kyllä kumartavat, mutta katselevat samalla kulmiensa alta epäillen näkemäänsä. He eivät lähesty Jeesusta, vaan jäävät etäälle.

Jeesus ei kuitenkaan jää etäälle, vaan tulee heidän luokseen ja sanoo: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» Evankeliuminsa alkupuolella Matteus kertoo kuinka Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti Jeesukselle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: »Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.» Jeesus vastasi: »Mene pois. Saatana!» Tänään Jeesus vakuuttaa: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» Voin olla varma, että tätä valtaa Jeesus ei ole saanut Saatanalta.

Tästä alkaa yksi rippikoulun ulkoläksyistä: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» ja se jatkuu: »Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.»

Matteuksen evankeliumin lopussa annetaan myös toisenlainen käsky. Ylipapit ja vanhimmat pitivät neuvoa ja päättivät antaa sotilaille, jotka olivat vartioineet Jeesuksen hautaa, suuren summan rahaa vastineeksi siitä, että sotilaat kertoisivat tapahtumien kulusta seuraavanlaista valhetta: »Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.» Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu.

Kumpaan joukkoon minä tahdon kuulua? Siihenkö, joka ottaa rahaa vastineeksi siitä, että kertoo valheita? Vai siihenkö, joka ottaa vastaan käskyn mennä ja saa lupauksen: »Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.» Minä olen, ei minä tulen aikojen lopulla. Kun minä menen on Kristus minun kanssani tänään, tässä ja nyt, ja aina.

Menkää! Kenen pitää mennä? Jeesus on vuorella, ei lukittujen ovien takana. Menkää! Minun pitää mennä ja sinun pitää mennä.

Menkää! Minne? Maailmaan ystävät, maailmaan. »Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa…» Jumala lähettää minut maailmaan, ei kirkkoon, ei pyhäkouluun, ei raamattupiiriin. Jumala lähettää minut kaupungin kaduille ja toreille, maanteille ja kylien kujille.

Menkää! Miksi mennä? Koska Jeesus sanoo: »Menkää», mutta tämä ei ole se perimmäinen syy. Todellinen motiivi mennä on siinä, että olen itse saanut maistaa ja katsoa kuinka Jumala on hyvä, kuinka Jumala rakastaa. Eikö tämä herätä minussa halun kertoa myös muille Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta? Johannekselle, joka epäili, Jeesus antoi vastauksen: »Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.»

Menkää! sanoo Jeesus. Mutta muista, että ilman minua sinä et saa mitään aikaan. Minä lähetä Puolustajan, Totuuden Hengen, joka johtaa sinut tuntemaan koko totuuden.

Menkää, ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Käsky ei ole tehdä uusia kirkossa kävijöitä, uusia jäseniä, uusia uskovia, vaan tehdä kaikista Jeesuksen opetuslapsia. Olenko minä todellinen opetuslapsi? Jeesus itse sanoo: »Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.»

Tämä tekstin haaste on meille todellinen tänään. Meidän seurakuntamme tulevaisuus on kiinni siitä, olemmeko me todellisia opetuslapsia. Voimme murehtia enemmän tai vähemmän seurakuntamme taloudellista tilaa ja niin on hyvä, mutta meidän on pidettävä selvänä se, mikä on tärkeintä. Mikä on meidän tehtävämme maailmassa kristittyinä ja kristittynä seurakuntana?

»Älkää siis murehtiko: ‘Mitä me nyt syömme?’ tai ‘Mitä me juomme?’ tai ‘Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.»

Kun me huolehdimme, että olemme iloinen, ylistävä ja elävä yhteisö, jonka ovista mahtuvat sisään kaikki, joita Jumala kutsuu luokseen, olen varma, että kaikki muu seuraa mukana. Haaste on siinä kykenemmekö me rakastamaan yhä uusia opetuslapsia Kristukselle? Niitä, jotka liittyvät meidän kanssamme ylistämään Jumalaa ja antavat lahjansa Jumalan käyttöön. Annammeko me itse iloisesti ja vapaasti lahjamme Jumalan käyttöön? Hänelle, jolta me olemme kaiken lahjaksi saaneet.

5. sunnuntai pääsiäisestä – Rukoussunnuntai (Rogate)
Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Jeesus sanoo:

»Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ‘Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ‘Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.

Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.» (Lk. 11:5–13)

Olemme saaneet iloita kahdesta kasteesta ja kahtena sunnuntaina minä olen tältä paikalta muistuttanut lapsen vanhempia ja kummeja, siitä että yksi heidän tehtävistään on opettaa lasta rukoilemaan. Itse kummina tiedän, että tehtävä ei ole helppo. Onni, toinen kummipojistani on 10 v. Joitakin kertoja olen vienyt Onnin messuun ja jos Onni on ollut yökylässä, niin kotona opetettu Levolle laske luojani -iltarukouksen olemme rukoilleet yhdessä. Ruokarukouksen olemme varmasti kaiken touhun keskellä useammin unohtaneet kuin muistaneet. Viime syksynä minä sain kuitenkin aikaan sen – ilman omaa ansiotani –, että Onni ryhtyi ihan oma-aloitteisesti rukoilemaan. Hän nimittäin rukoili palavasti, että minä en saisi tätä New Yorkin paikkaa. Hän ei olisi halunnut, että muutan näin kauas.

Se, että minä seison tässä kertomassa tätä teille riittänee selittämään, kuinka tämän rukouksen kanssa kävi. Onni ei saanut sitä, mitä hän pyysi. Ei vaikka Jeesus tämän päivän evankeliumissa vakuuttaa: »Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.» Kuinka usein itse kukin joutuu pettymään rukouksessaan. En saanut, sitä mitä pyysin.

Tekstissä on kuitenkin yksi pikku juttu. Jeesus ei lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa terveyttä, hyvän elämän, iloa, rikkautta, rauhaa, ruokaa, rakkautta tai ylipäätään mitään, mitä hän pyytää. Me ihmiset osaamme antaa toinen toisillemme kaikenlaista hyvää, mutta Jeesus lupaa, että pyytävä, etsivä, kolkuttava saa Jumalalta Pyhän Hengen. Ei kaikenlaista hyvää, vaan Pyhän Hengen.

Mitä minä Pyhällä Hengellä teen? Ei kristitty, edes pappi, elä pelkästään Pyhästä Hengestä. Tosin Kittilässä diakonina ollessani suntiomme totesi kerran, kun olin lähdössä kotikäynnille. »Olen nähnyt paljon diakoneita ja heidän autojaan ja tulen yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että diakonien autot kulkevat Pyhällä Hengellä.» Minä ajoin tuolloin jo parhaat päivänsä nähneellä Polski Fiatilla. Mutta miksei Jumala anna vaikka uutta autoa?

Onni jaksoi minusta ikäisekseen rukoilla samaa asiaa pitkään, useamman kuukauden. Heti, kun hänelle kerrottiin, että minä ehkä haen New Yorkiin hän ilmoitti, että toivoo etten pääse tänne. Jo samana iltana hän liitti iltarukoukseen pyynnön, että Jumala ei anna minun saada tätä paikkaa. Tätä jatkui monta kuukautta. Sitten vain muutama päivä ennen joulua teillä oli täällä äänestys ja asia näytti ratkenneen toisin kuin Onni oli rukoillut ja toivonut.

Kertaakaan en kuitenkaan ole kuullut Onnin sanoneen, ettei hän saanut, mitä pyysi. Sen sijaan hän totesi heti joulun jälkeen, että on siinä jotain hyvääkin, että pääsin tänne. Olin täysin tyrmistynyt; miten Onni saattoi kuukausien rukoilemisen jälkeen nähdä asiassa jotain hyvääkin? Onni ei saanut sitä, mitä hän konkreettisesti pyysi, mutta rukouksessa Pyhä Henki saattoi tehdä työtään pikku hiljaa.

Jumala ei lupaa minulle, kuten Herodes lupaa avokätisesti Herodiaan tyttärelle, vaikka puolet valtakunnastaan. Jumala lupaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen siksi, että oppisin sydämestäni rukoilemaan »Tapahtukoon sinun tahtosi… Pyhän Hengen siksi, että kaiken sen kanssa, mitä elämä minulle tuo ja antaa – on se sitten hyvää tai pahaa – osaisin elää Jumalan yhteydessä. Että ilossa ja riemussa osaisin kiittää, murheessa hakea lohdutusta, väsymyksessä levätä Jumalan sylissä ja kaaoksen keskeltä löytäisin Kristuksen rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Jumala antaa Pyhän Hengen, jotta Henki voisi pestä sen mikä minussa on likaista, kastella sen mikä on kuivaa ja kuollutta, parantaa sen mikä on haavoittunutta, murtaa sen mikä on kovaa, ja lämmittää sen mikä on kylmää. Jumala antaa Pyhän Hengen, että osaisin luottaa siihen, vaikka en tuntisi mitään, että Jumala on minun rinnallani jokaisen pimeän laakson pohjalla, jokaisella aurinkoisella niityllä, jokaisen myrskyn silmässä ja jokaisella vuoren huipulla.

Mutta saadakseni kaiken tämän pitää minun pyytää, etsiä ja kolkuttaa – siis rukoilla. Mitä rukous on? Lyhyesti rukous määritellään tämän rukoussunnuntain aiheessa. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Tai, kuten käsiohjelmamme kannen kuvassa todetaan: rukous on seurustelua, jutustelua ystävien kesken. Molemmat ovat totta, ja varsinkin kannen kuva rakentaa mielikuvan mukavasta ja turvallisesta yhdessä olosta. Ne hetket, jolloin rukoilen, kiitän, huudan tai jopa kiroilen Jumalan puoleen eivät kuitenkaan aina ole seesteisiä. Rukoukseni nousee Jumalan puoleen myös keskeltä yötä ja erämaata, keskeltä ahdistusta ja tuskaa ja joskus rukous vain kuivuu huulilleni.

Milloin sitten rukoukseni on oikeaa, oikeanlaista? Silloin, kun minä käännyn Jumalan puoleen tapahtuipa se missä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Voin rukoilla kulkiessani kadulla. Kun katson ympärilleni saatan nähdä onnettoman ihmisen, voin rukoilla hänen puolestaan. Minun ei tarvitse tietää kuka hän on, mikä on hänen murheensa tai taakkansa, Jumala kyllä tietää. Voin rukoilla metrossa istuessani kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat siinä ympärilläni. Tai voin huokaista Jumalalle ystäväni puolesta. Ehkä joskus joku ystävistäni tulee voimakkaasti mieleeni. Se voi olla Pyhän Hengen tapa kertoa minulle, että ystäväni tarvitsee nyt minun rukoustani. Rukoilen myös silloin, kun kuljen keskellä Jumalan ihmeellistä ja kaunista luomistyötä nähden kaiken sen kauniin, jonka Jumala on luonut.

Kun omia sanoja ei ole voin rukoilla jonkin tutun rukouksen sanoin; vanha iltarukous, Isä meidän -rukous. Myös virsikirjamme on varsinainen rukousten aarteisto. Voin veisata virsiä tai vain lukea niitä. Kirkkoisä Augustinus on kirjoittanut: »Joka rukoilee laulaen, rukoilee kahdesti.»

Aina, kun vain hetkeksikin käännyn Jumalan puoleen, minä rukoilen. Mutta rukous ei ole helppoa ja kaikki kirkon suuret opettajat ovat tienneet kuinka heikkoja me ihmiset olemme rukouksessamme, eiväthän opetuslapsetkaan jaksaneet edes hetkeä valvoa ja rukoilla Jeesuksen kanssa Getsemanen puutarhassa. Ja silloin kun rukoilemme, lähtee ajatuksemme helposti harhailemaan. Messunkin aikana ehdimme mielessämme tehdä monia asioita ja kiertää puoli maailmaa.

Pyhä Bernhard kertoi veljelleen, kuinka vaikeaa hänellä oli keskittyä rukoukseen ja kertoi, ettei hän kykene rukoilemaan edes Isä meidän -rukousta välillä harhautumatta. Hän lupasi antaa veljelleen hevosen, jolla ratsasti, jos tämä kykenisi rukoilemaan Isä meidän -rukouksen ajatuksen kertaakaan harhautumatta. Veli aloitti: »Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon – saanko satulan myös?»

Jumala ei jaa kouluarvosanoja rukouksesta, vaan iloitsee jokaisesta pienestäkin hetkestä, jolloin käännyn hänen puoleensa. Jos ajatukseni harhautuu, ei sitä kannata jäädä murehtimaan. Pitää vain yksinkertaisesti palata siihen, mihin jäin ja jatkaa.

4. sunnuntai pääsiäisestä
Taivaan kansalaisena maailmassa

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

»Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.

Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.» (Jh. 15:10–17)

Äiti. Äitii! Sana, johon sisältyy niin paljon. Voi sitä äidin onnea, kun lapsi on ensimmäisen kerran sanonut: Äiti. Ja voi sitä, kun lapsi jankuttaa: ”Äiti! Äiti! Äiti!” joka kerta korottaen ääntään saadakseen huomion. Väsynyt äiti ei enää siinä hetkessä jaksa riemuita sanasta äiti, vaan olisi onnellinen, jos ei tarvitsisi sitä hetkeen kuulla. Kuitenkin tuossa on vielä se hyvä, että lapsi sentään huutaa äitinsä puoleen. Tulee sekin aika, jolloin äidistä tulee niin sanotusti vaihtorahaa. Mutta vain hetkeksi, kun vanhenemme nousee äiti taas arvoon arvaamottomaan.

Erään aikakauslehden tekemän lukijakyselyn mukaan suomenkielen kaunein sana on äiti. Oikeasti sanana äiti ei ole foneettisesti kovin kaunis. Sanan kauneus onkin varmasti enemmän kiinni sanan sisällöstä ja merkityksestä kuin siitä, miltä se äännettäessä kuulostaa. Tätä tukee sekin, että samaisessa lukijakyselyssä toiseksi kauneimmaksi sanaksi nousi rakkaus. Rakkaus, rakastan äänneasultaan vastaa lähinnä samaa kuin vetäisi piikkilankaa pitkin pikitietä tai ampuisi sarjatulta. Ei sitä mitenkään erityisen kauniiksi tai soinnukkaaksi voi sanoa. Ajatellaanpa vaikka englannin sanaa love tai ranskan je t’aime.

Sanaan äiti sisältyy rakkaus, huolenpito, lämpö, turvallisuus, kylläisyys… sanalla sanoen elämä. Äidit ovat elämän kantajia. Jumala on elämän antaja, mutta äidit ovat sen kantajia. Äitiys, lapsen kantaminen omassa kehossaan ja uuden elämän synnyttäminen – sen lähemmäs ihminen ei pääse Jumalan luovaa voimaa. Siinä äiti luo yhdessä Jumalan kanssa. Mutta ei edes äitienpäivänä sovi unohtaa, että myös isällä on oma osuutensa.

»Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.» »Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.»

Äidit ovat valmiita valtaviin uhrauksiin lastensa puolesta, jopa antamaan oman henkensä, jos se pelastaa lapsen. Aikamme tunnetuin lasten ja nuorten kirjojen sankari on Harry Potter. Vain muutaman kuukauden ikäisenä Harry Potter selvisi Voldemortin tappavasta hyökkäyksestä, koska hänen äitinsä osoitti niin suurta rakkautta, että oli valmis kuolemaan poikansa puolesta. Ulkoisena muistona tuosta hyökkäyksestä Harrylla oli otsassaan salaman muotoinen arpi. Mutta haava, jonka tuo yö oli jättänyt Harryn elämään ja sydämeen oli paljon syvempi.

Oletteko koskaan ajatelleet, mitä Voldemort on suomeksi? Sehän on ranskaa; Vol de mort eli kuoleman lento

Jokaisessa kirjassa Voldemort saa uuden tilaisuuden tappaa Harry, ja joka kerta hän epäonnistuu. Hän epäonnistuu sen takia, ettei ymmärrä äidin rakkauden tai ylipäätään itsensä antavan rakkauden valtavaa suojelevaa voimaa. Äidin rakkaus suojelee Harrya siihen asti, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi, jos Harry täyttää yhden vaatimuksen. Hänen on vietettävä kesänsä Likusteritiellä kodissa, jota Harry oppi vihaamaan, koska siellä kukaan ei oikeasti rakastanut häntä. Kuitenkin tuo koti oli se yhteys, joka uudisti rakkauden suojelevan voiman.

»Pysykää minun rakkaudessani. … Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Kasteessa jokainen on kutsuttu Jumalan lapseksi. Jokainen on saanut otsaansa ja rintaansa pyhän ristinmerkin todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on hänet valinnut ja lunastanut. Ollessaan valmis kuolemaan minun puolestani, sinun puolestasi Jeesus on heittänyt meidän yllemme itsensä antavan rakkauden suojelevan voiman. Jumalan lapsina meistä ei koskaan tule sillä tavalla täysi-ikäisiä, että tuon rakkauden suojeleva voima lakkaisi. Minun otsassani ei ole salaman muotoista arpea, siinä on pyhä ristinmerkki. Ristinmerkki on todistus siitä, että minut on vapautettu synnin, kuoleman ja pahan vallasta, jos… Jos pysyn Jeesuksen rakkaudessa.

»Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.»

Vanhassa testamentissa Jumala sanoo: »Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen, eikä salattu. … Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne.» Tämän lain Jeesus tiivistää vastauksessaan lainopettajalle lain suurimmasta käskystä:
»Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» Tämän päivän evankeliumissa Jeesus antaa kaksi käskyä:
1) »Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.»
2) »Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.»

Elämän laki on Jumalan rakkaus, joka ei ole liian vaikea, ei etäinen, eikä salattu; se on minun suussani ja sydämessäni. Se on siellä siksi, että Jumalan rakkaus ei ole tunne tai tuntemus – se on lahja. Se on lahja, joka jo on annettu ja vuodatettu minun sydämeeni, mutta pidätänkö minä tämän lahjan itselläni?

Jeesus on valinnut minut ja hänen tahtonsa on, että minä lähden liikkeelle ja tuotan hedelmää. Sitä hedelmää, joka pysyy. Se hedelmä, joka pysyy on Jumalan rakkaus. Paavalikin julistaa kirjeessään korinttilaisille, että Rakkaus ei koskaan katoa.

Minun ei pidä tuntea itseäni alamittaiseksi. On totta, että olen keskeneräinen, epätäydellinen ja syntinen, mutta juuri sellaisina – saviastiana – Jeesus on kutusunut minut, jotta kävisi ilmi, että tuo rakkaus on peräisin Jumalasta eikä minusta. Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on heikkoa saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Jumala valitsi minut ja sinut.

Ei ole tarkoitus eikä tarpeen, että lähden heti syleilemään jokaista vihollistani. En minä siihen pysty. Jos vaikka aloittaisin omasta lähipiiristäni. Omista vanhemmistani, sisaruksistani, lapsistani, ystävistäni ja työtovereistani. Ja ehkä vielä siitä ventovieraasta, jonka kohtaan kadulla tai metrossa. Rakkaus synnyttää rakkautta. Rakastan niin paljon kuin minulle on mahdollista ja luotan siihen, että kylväessäni rakkauden siemenen Jumala antaa sille kasvun ja lopulta rakkauden ketju läpäisee koko luomakunnan.

3. sunnuntai pääsiäisestä
Jumalan kansan koti-ikävä

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
»Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»

Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.» (Jh. 14:1–7)

Väsyneen näköinen jo hiukan harmaantunut mies istuu taksissa, joka ajaa läpi pohjois-ruotslaisen maiseman. Muutama harmaa talo vilahtaa ohitse, on sydäntalvi ja hiljaista. Kännykkä soi ja kuva siirtyy toiseen taksiin keskellä New Yorkin ruuhkaa. Pönäkkä mies puhuu nopeasti esiintymisistä, joita on sovittu useampi vuosi eteenpäin. Toisessa taksissa kuuntelee hiljainen mies. Puhelu katkeaa ja siirrymme takaisin pohjois-ruotsalaiseen maisemaan, jossa aika – kaikki – tuntuu pysähtyneen.

Tuuleentuvassa viljapellossa soittaa viulua pieni poika, joka on kiinnittänyt nuotit pyykkipojilla viljan varsiin. Seuraavassa hetkessä samainen pieni poika makaa keskellä peltoa poikajoukon keskellä nenä verta valuen.

Carnagie Hall’in istuimet ovat täynnä ja hiestä märkä kapellimestari johtaa orkesteria tunteella ja raivolla. Nenästä valuva veri sotkee valkoisen paidan.

Taksi pysähtyy vanhan koulun eteen ja jättää kyydittävänsä siihen. Mies kulkee tyhjässä ja kylmässä koulussa huoneesta toiseen. Hän sytyttää kaminaan valkean ja lämmittelee siinä; takki päällä ja lakeri kengät jalassa.

Tästä pienestä kylästä hän oli lähtenyt maailman metropoleihin. Nyt, terveyden pettäessä ja voimien loppuessa, hän tyhjäsi kalenterinsa ja palasi pieneen kylään. Kylään, josta hän muistaa pojat, jotka hakkasivat hänet verille – ja äidin, joka pyyhki kyyneleet ja otti syliin. Kylään, jossa hänellä ei ole enää oikeastaan mitään kiintopistettä, mutta silti hän palasi sinne itsekään oikein ymmärtämättä miksi.

Jotenkin näin alkaa Kay Pollakin elokuva Så som i Himmelen, Niin kuin taivaassa.

»Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen. … Minä olen tie, totuus ja elämä.»

Nämä sanat olen lukenut kymmeniä kertoja hautajaisissa, mutta en vielä koskaan kasteen yhteydessä. Minä riemuitsin, että juuri tämä teksti on meille annettu tänä sunnuntaina, jolloin NN kastetaan. Sillä ilman kastetta, ilman sitä, että Jumala kutsuu meidät omaksi lapsekseen, omaan perheeseensä on näiden Jeesuksen sanojen lohdutus tyhjä.

Monet meistä, jotka olemme tässä kirkkosalissa, tunnemme välillä viiltävää koti-ikävää ja aina emme edes osaa kertoa, mitä ikävöimme. Meidän juuremme eivät ole vain jossain Suomessa. Kasteemme perusteella meidän juuremme ovat vielä paljon syvemmällä, vai pitäisikö sanoa paljon korkeammalla. Jumalan lapsina meillä on ikävä hänen syliinsä. Ikävä siihen kotiin, siihen perheyhteyteen, jossa jokaiselle on paikka valmistettuna. Läpi elämän on hyvää ja turvallista tietää, että minulla on paikka, minulla on koti, jossa minua odotetaan, mutta ennen sitä meillä on vielä elämää elettävänä.

Some twenty years ago a 15 year old boy, before his confirmation, answered to my question what is baptism: »When person is born he/she is born to die, when person is baptised he/she is born to live.» In this one simple sentence he said more about what is baptisism than what I surely had been able to teach them. Baptism is a great gift to all of us. Gift of life. Gift of abundant, eternal, life.

Congratulations to you NN and NN, you have received a wonderful gift from God. This little prince who has been given to you by God. God has entrusted this child to you so that you would love and take care of him. In accordance to Jesus’ words, you have brought NN to be baptized.

Onneksi olkoon sinulle NN, joko olet huomannut, että sinä olet nyt isosisko! Sinulla on pikkuveli, jolle sinä tulet aina olemaan hyvin tärkeä henkilö. Pikkuveli katsoo sinua ylöspäin ja katsoo sinusta mallia monissa asioissa.

Congratulations also especially to you NN! Today you will be carried onto strong and safe arms. You are a lucky boy. Around you have a family and friends who love you and wish to give you a safe and good childhood. May this be written into depths of your heart; you have been hoped for, waited for and you are loved by many.

Godparents, you have received a great gift from NN and NN as they have called you to be NN godparents. You are the priviledged ones; little bit in a same way as grandparents, yet differently. Seek to be as much with NN as possible. It is important that he has adult friends he can count on. You will see mostly the sunny side of NN as you are the ones who do not need to draw the lines. It is NN and NN who will do the hard part you can just enjoy! But it is not only a gift that you have received, it is also a task. You are responsible together with NN and NN in taking care that NN will be raised as a Christian. When NN starts speaking I urge you to teach him to pray and carry him and his family in your prayers.

Eikä ole vain vanhempien, kummien ja isovanhempien tehtävä rukoilla NN ja hänen perheensä puolesta. Se tehtävä annetaan jokaiselle meistä, jotka olemme täällä tänään. Me saamme riemuita siitä, että seurakuntamme ja Jumalan perhe saa uuden lapsen.

Kuulimme NN lukemana äsken, kuinka Jeesus moitti opetuslapsia, jotka yrittivät estää ihmisiä tuomasta lapsia hänen luokseen. Älkäämme estäkö lapsia tulemasta Jumalan luo sillä juuri heidän kaltaisilleen Jeesus lupasi Jumalan valtakunnan. On niin monia asioita, joista voimme ottaa mallia pienistä lapsista. Katsokaa lasten luottamusta, lasten rajatonta uteliaisuutta ja iloa Jumalan luomistyön kummallisuudesta, moninaisuudesta ja kauneudesta. katsokaa kuinka lapset osaavat ihmetellä kaikkea ja rakastaa jokaista vastaantulijaa. Kaiken tämän uudelleen oppimisessa meillä on tehtävää, mutta se on se tie, jonka Jeesus on meille viitoittanut. Jeesus itse oli lapsen kaltainen. »Minä olen tie, totuus ja elämä.»