Aurinko paistaa korkealta kulkiessani pitkin Broadwayta. Edelläni kulkee isä pienen ehkä 2-vuotiaan poikansa kanssa. Olemme juuri ylittäneet kadun, kun poika alkaa osoitella poliisiautoa, joka on pysähdyksissä kadun reunassa. Samassa poliisiauton vilkut alkavat vilkkua ja ikkuna avautuu. Poika katsoo autoa haltioituneena ja poliisit sanovat hänelle jotain. Seuraavaksi myös sireenit menevät päälle. Tämä ystävällisyys vei poliiseilta vajaa pari minuuttia, mutta pikku poika (ja ehkä isäkin) muistaa sen pitkään. Minä tulin näkemästäni hyvälle mielelle ja olen varma, että myös poliisi saivat itselleen hyvän mielen.

Kolme n. 10-vuotiasta koululaista tulee metroon. Metron lähdettyä liikkeelle, vaunun päässä oleva ovi aukeaa ja konnari tulee vaunuun ja puhuttelee nuoria. He ovat selvästi kysyneet konnarilta, miten päästä Prospect puistoon ennen metroon tulemistaan. Konnari selittää heille, missä pitää jäädä pois ja mihin metroon pitää vaihtaa. Selitys on kohtuullisen pitkä ja vaihtoja on kaksi. Saatuan selityksensä valmiiksi konnari kysyy. Ymmärsittekö varmasti? Nuoret vakuuttavat ymmärtäneensä. Konnari vaatii heitä selittämään itselleen, miten pääsee Prospect puistoon. Yksi nuorista selittää reitin, konnari vaikuttaa tyytyväiseltä ja vetäytyy takaisin omaan koppiinsa. Hetken kuluttua ovi aukeaa uudestaan ja konnari vielä tarkentaa selitystään. Ihailen, miten hän kohteli lapsia.

Tullessani New Yorkiin ylitin kadun aina suojatien kohdalta ja valon ollessa vihreä (oikeasti se on valkoinen). Aika nopeasti opin kärkkymään (vanha pesäpalloilija minussa heräsi) valoissa. Eli astun ajoradalle sen verran, että näen kadun riittävän pitkälle. Jos se on tyhjää täynnä ylitän kadun, vaikka valo olisi punainen. Nyt olen myös jo oppinut pujottelemaan kadun yli autojen lomassa, niiden seistessä valoissa. Tämä toimii varsinkin pienemmillä kaduilla, joita kirkon ympäristössä on runsaasti. Jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat puikkelehtivat kukin tavallaan liikenteessä. Tuntuu, että täällä kaikkilla on enemmän aikaa ja huomaavaisuutta liikenteessä kuin esimerkiksi Helsingissä.

Mutta kyllä täälläkin on aina niitä, jotka ovat nousseet aamulla väärällä jalalla. Äänimerkkejä kuulee tuon tuostakin ja olen useampaan kertaan nähnyt liikenteen täysin sumppuuntuneen jossain risteyksessä. Silti olo on usein kuin pikkukylässä.

Tänään käytyäni suorittamassa kansalaisvelvollisuuksiani konsulaatissa paluu matkalla ilokseni törmäsin markkinoihin Lexington Avenuella. Avenue oli suljettu liikenteeltä ja muutettu kävelykaduksi n. kilometrin matkalta. Pienet myyntikojut, jotka pursusivat kaikkea mahdollista myytävää, reunustivat kävelykatua. Monet houkuttelevat tuoksut tulvahtivat sieraimiin erilaisia etnisiä ja vähemmän etnisiä herkkuja myyvistä kojuista. Meno oli mukavan letkeää ja rentoa.

New York ei olekaan yksi iso kaupunki, vaan kokoelma vieri vieressä olevia pikkukyliä, joissa eletään pikkukylän elämää.