Kaukasoidi
On aurinkoinen torstaiaamu, kun kuljen läpi lentokenttämäisen turvatarkastuksen. Tarkastuksen jälkeen minut ohjataan hissille, joka vie minut kuudennessa kerroksessa olevaan virastoon. Astuessani hissistä ulos on minua jälleen vastassa turvamies. Hän kysyy muutamia kysymyksiä ja opastaa ystävällisesti, mitä minun pitää tehdä seuraavaksi.
Siirryn korkean pöydän ääreen täyttämään lomaketta, jonka avulla toivon voivani selvittää lähes kolmekymmentä vuotta sitten saamaani paikallista sotua. Nimi, osoite, kansallisuus, sukupuoli, rotu… Olen aika hämmästynyt nähdessäni tuon kysymyksen ja jossain määrin loukattu. Minun piti valita rotuni viidestä annetusta vaihtoehdosta:
Tänään törmäsin uudelleen aivan toisessa kontekstissa kysymykseen rodusta. Valmistauduin New Yorkin Metropolitan Synodin vuosittaiseen kokoukseen lukemalla kokouksen esityslistoja. Siellä esiteltiin Synodin ehdokkaita “kirkolliskokoukseen” ja “hiippakuntavaltuustoon”. Esittelyissä kerrottiin myös ehdokkaiden rotu. Kaikki ehdokkaat olivat kaukasoideja eli valkoisia.
New Yorkin kaduilla, metrossa ja kaikkialla, missä kuljen näen edustajia kaikista näistä ryhmistä. Täällä kulkiessa ei voi uskoa, että Yhdysvaltojen koko väestöstä n. 70 % on valkoisia. Varsinkin Brooklynissä alueella, jossa pappila on, valkoisia ei ole kuin kourallinen tuhansien aasialaisten ja hispaanien joukossa.
Metrossa katsoin tänään kolmea vierekkäin istuvaa naista. Heillä kaikilla oli pitkät, suorat mustat hiukset ja ruskeat silmät. Kasvojen piirteet poikkesivat vain hiukan toisistaan ja ruumiinrakenteeltaan he minunlaiselleni diletantille olivat hyvin samanlaisia. Yksi oli aasialainen, toinen hispaani ja kolmas kaukasoidi. Mihin me tarvitsemme näitä lokeroita? Jokaisen Jumala on luonut kuvakseen.
kommentti by Emilia
15.5.2009 @ 3:15
Jumala on todellakin luonut jokaisen ihmisen kuvaksensa. Hän on on ollut luomaansa tyytyväinen ja todennut hänet hyväksi. Siunannut ja käskenyt lisääntyä ja täyttää maan. Lisäksi Jumala antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella tätä luomaana maailmaa. Ajattelen ihmisten kuuluvan myös niihin varjeltaviin ja suojeltaviin kaikkialla maailmassa. Olemme arvokkaita ja rakkaita Isällemme, jokainen ihonväriin tai rotuun katsomatta. Olemme kallisti ostetut ja lunastetut Hänen poikansa verellä ja Hän isämme meidät on kaikki taivaan kotiin kutsunut ja sinne samaan kotiin hän meitä odottaa, niin mustia, valkoisia kuin keltaisia ja millaisia sitten olemmekin.
Katsokaamme värikästä kukkaketoa tai eri lajisia ja värisiä ruusuja, ruusuja ne kaikki ovat, vaikka ovatkin eri värisiä ja roduiltaan ehkä erilaisia. Kukkaketo väriloistossaan ja erilaisuudessaan kertoo meille vain Jumalan luomistyön monipuolisuudesta ja rikkaudesta, suuresta luovuudesta. Ajattelen kuin lapsi: kuinka Jumala on iloinnut luodessaan eri värisiä ja lajisia ruusuja, kukkia ja samoin uskon HÄNEN SUURESTI Iloinneen ihmisistä joihin hän loi mahdollisuuden tulla eri värisiksi ja joka varmasti on ollut hyvinkin tarpeellista jo asumispaikoista johtuen. On väärin mielestäni arvioida ihmistä rodun tai ihonvärin perusteella. Ihmisarvo ei riipu väristä tai rodusta, vaan siitä, että hän on ihminen ja jumalan luoma ja että hänellä on lupa kutsua Jumalaa isäkseen, isäksi joka rakastaa jokaista luomaansa lasta tasan tarkkaan yhtä paljon. Auta rakas Isä meitä hyväksymään toistemme erilaisuus ihmisinä ja erilaisina, eri värisinä ja eri rotuisina! Olemmehan saman Isän lapsia ja samaan kotiin kutsuttuja. Siunaa ja varjele meitä kaikkia rakas taivaallinen Isämme!
kommentti by maja
15.5.2009 @ 15:08
Mihin tarvitsemme näitä lokeroita, mietit sinäkin näiden “rotukyselyiden” edessä. Varmaan yllättävää vapauden ja tasa-arvoisuuden mantereella, jollaiseksi olemme Amerikkaa tottuneet ajattelemaan. Nousee uusia kysymyksiä: ovatko nämä “jäänteitä” menneiltä ajoilta, vai “syyskuun 11.päivän” jälkeen syntynyttä turvallisuuspolitiikkaa! Omalla tavallaan lokerointi lisää turvallisuutta, “asia hoidossa, kun se on tiedossa, kontrollissa, omassa lokerossaan.” Tulee mieleen Brasilian 120 kansallisuuden sulatusuuni, missä usein sai vastaukseksi kysymykseen, mistä olet kotoisin, kylläkin maan nimen, mistä perhe oli lähtöisin, mutta myös selvennyksen: olen brasilialainen!
Tänään kukkapenkkiä kunnostaessani pohdin tätäkin asiaa, mutta myös penkkiäni, jossa oli “suloinen” sekoitus “eriheimoisia” kukkia, myös eri tahoilta siihen samaan penkkiin tiensä löytäneitä: oli äidiltäni koriste-angervoa, akilleijoja, talon vanhaa perua, ritarinkelloa, synttärilahja ystävältä, harjaneilikkaa Paulalta Leppävirralta, tulppaaneja nupuillaan, viime kesän pikkuorvokkeja jo kukassaan ja tänään istutin
siniset, isot orvokit Eija-ystävältä, oli valkovuokkoja ja lemmikin alkuja, iloa ja rakkautta ylenpalttisesti! “Antakaamme kaikkien kukkien kukkia”, samaa ajatteli Emiliakin kommentissaan.
Meille erilaisuus helposti on pelottava asia ja perin hitaasti opimme ajattelemaan sitä rikkautena. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja muuttumassa, me ihmiset liikumme vaivattomasti eri puolilla maailmaa ja muuttoliikettä eri syistä tapahtuu lisääntyvässä määrin. Tähän tottuminen, sopeutuminen on varmaan vaikea, hidas, mutta välttämätön prosessi, mitä vielä näemme ja koemme tämänkin asian tiimoilta!
Meillä kuitenkin oli tänään kevään viimeinen raamattupiiri ja luovutin “koirantassuperäisen” Lähteen avaimen Paulalle!
Voisin kirjoittaa toisen mokoman “tässä omassa uudessa alussani” kaikista pienistä uusista aluista, joita ilmestyy näkyviin haravoidessani viime syksyn lehtiä pihamaalta. Ihmettelen ja iloitsen, että vielä tänäkin vuonna heräävät henkiin pitkän ja jäisen talvihorroksen jälkeen!
kommentti by Emilia
15.5.2009 @ 23:27
Maja, osuit kirjoituksissasi “aivan naulan kantaan”. Lokerointi on mielestäni myös vanhan jääne ja turhakin sellainen, mutta jos se lisää joidenkin turvallisuutta,niin ok, mutta joillekin henkilöille se saattaapi olla kuitenkin loukkaava ja turha erottelu, josta voisi pyrkiä pois. Näin minun pienen tavallisen tallaajan mielestä. Olkaamme maailman kansalaisia, vaikkakaan ei maailmasta. Juuremme ovat taivaallista perua ja siksi arvokkaat, väristä, rodusta tai kansallisuudesta siinä mielessä viis.
kommentti by maja
16.5.2009 @ 2:34
Huomenta!
Äskeinen, mielenkiintoinen tv-ohjelma heettiläisten kulttuurista yli 3000 v. sitten, antoi yhden vastauksen pohdintaamme. Heettiläiset halusivat luoda maailmanvallan, joka kestää ikuisesti ja rakensivat pääkaupunkinsa vaikeakulkuiseen vuoristoon päätavoitteenaan estää vihollisen pääsy sinne. Heitä yhdisti vankkumaton uskollisuus kuningastaan kohtaan, ankarat rangaistukset uskollisudenvalan rikkomisesta, varustautuminen sotaan vihollista vastaan, joita he kokivat olevan joka puolella ympärilään, maailmanvalloituksen halu ja raaka sodankäyntitapa, hävittivät kaiken tieltään. Kun he vihdoin saavuttivat päämääränsä, suurvallan aseman, muutaman vuosikymmenen kuluttua heidän valtansa murtui ja koko kansa hävisi tietymättömiin. Tutkijat olivat sitä mieltä, että tuho ei tullut ulkopuolelta, vaan yhteisön sisältä! Ahneus ja pelko aiheutti sisällissodan ja nopeassa tahdissa hävitys oli täydellinen. Vasta 3000 v. myöhemmin alkoi kaivauksissa avautua tämän vanhan sotaisan kulttuurin historia!
Ahneus, vallanhalu, pelko ja epäily vaikuttaa meissä todella tuhoisasti suhteessa toinen toisiimme, ehkä lokerointi on osa tätä taistelua, yksi pelon ilmenemisen muoto, yksilön sijoittaminen massaan, jossa kaikilla on samat tuntomerkit, massaan, jota voidaan tarkkailla, näennäisesti hallita, pelätä tai mitätöidä!
Miten tästä pääsemme kukkaniitylle, Luojan luoman luonnon helmaan, missä kaikenlaiset pörriäiset ahertavat kukin omassa tarkoituksessaan, ovatpa sitten meille mettä keräämässä tai uuden pikkulintusukupolven ravintoa? Herra on hyvä, armahda meitä!
kommentti by Tiina
17.5.2009 @ 22:46
“Roturekisterin” ylläpitäminen voi olla sekä positiivista että negatiivista ja pahimmillaan sen saa aikaan rumaa jälkeä.
Kammottavin esimerkki siitä on Ruandan kansanmurha. Eurooppalainen siirtomaaherra merkitsi ihmisten hekilöpapereihin heimon: Hutu, Tutsi. Toista heimoa pidettiin toista älykkäämpänä ja heitä suosittiin esimerkiksi erilaisten tärkeiden virkojen täyttämisessä. Kärsitty syrjiminen ja muut väärydet saivat kyteä vuosikymmeniä, kunnes joku puhalsi kytevään nuotioon hiukan happea ja silloin roihahti.
Hyvää siinä voi olla esimerkiksi silloin, kun rekisteriä ylläpitämällä pyritään takaamaan se, että eri rodut ovat tasaisesti edustettuina erilaisissa tehtävissä.