Työnnän auki  kellarikerroksen suuren punaisen metallioven ja astun kirkkosaliin. Ensimmäiseksi havaitsen tutun ruusupihkan tuoksun, mutta mikään muu ei sen jälkeen vaikuta tutulta. St Peter’s Chruch eli pyhän Pietarin kirkko kuulostaa niin klassiselta, mutta tämä kirkkosali ei ole klassinen ainakaan minun silmissäni. Ovien kohdalla on tunne, että olen tullut kellariin, mutta kun astun eteenpäin näen kirkkosalin, joka aukeaa korkeana ylöspäin.

Alhaalla, keskellä kirkkosalia on massiivinen alttaripöytä, joka on peitetty valkoisella liinalla. Antependium on punainen; täällä kiirastorstain liturginen väri on punainen. Penkit on sijoitettu puolikaareen alttarin ympärille. Alttarin takana on kuoron paikka ja urut. Minulle ojennetaan ohjelmalehtinen, jossa on messun kulku.

Messu alkaa ristikulkueella. Suitsekeastiasta nouseva runsas savu ympäröi ristiä, kun kulkue juhlallisesti lähestyy alttaria ja kaikki löytävät oman paikkansa. Rippikehoitus laajenee saarnaksi ja yhteistä rippiä seuraa vielä mahdollisuus lähestyä alttaria ja saada henkilökohtainen synninpäästö.

Evankeliumi luetaan Johanneksen evankeliumin 13. luvusta. Saarnaa ei ole (sehän tuli jo rippikehoituksen yhteydessä), mutta tekstin lukua seurasi jalkojen pesu. Jokainen halukas sai mennä paljain jaloin yhdelle neljästä jalkojen pesu paikoista, jossa yksi messun toimittajista odotti. Kun omat jalat oli pesty, asettui itse pesemään seuraavan jalat.

Jalkojen pesun ja esirukouksen jälkeen siirryttiin ehtoollisosaan. Ehtoollisaineet, kynttilät ym. tuotiin kulkueessa alttarille, joka tähän saakka oli ollut täysin tyhjä. Kun kaikki on alttarilla, selebrantti huolellisesti suitsuttaa alttarin ja avustaja kaikki kirkossa olijat. Ehtoollisen jälkeen alttari riisuttiin ja ristikulkue poistui kirkkosalista ja seurakunta lauloi yhdessä kuoron kanssa psalmin 22.

Messu ei päättynyt, vaan pääsiäistriduum on alkanut. Siitä kertoi yksi pieni rivi ohjelmalehtisen lopussa: tämä liturgia jatkuu huomenna klo 19.

Aurinko paistoi, kun kävelin puolenpäivän aikoihin metrolta kirkolle. Tänään kaupungilla liikkui selvästi enemmän ihmisiä kuin aikaisempina päivinä. En voinut olla huomaamatta, että monet vastaantulijat kantoivat käsissään palmunoksia. He olivat jo palaamassa koteihinsa palmusunnuntain messusta, mutta minä olin vasta menossa kirkolle, sillä meidän messumme alkaa klo 15.

Ensimmäiseen messuuni seurakunta saapui paikalle runsaslukuisena. Runsaslukuisuuteen vaikutti varmasti enemmän pääsiäismyyjäiset kuin minun läsnäoloni. Me emme jakaneet messussa palmuoksia, mutta messun jälkeen myyjäisistä sai ostaa virpomisvitsoja, mämmiä, rairuohoa ja paljon muuta pääsiäiseen enemmän tai vähemmän liittyvää. Kirkkokahveilla ja myyjäisissä minä sain tavata seurakuntalaisia.

Messu oli positiivinen kokemus, vaikka kaikki ei tietenkään mennyt ja ollut parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme vuokralaisina St John’sin luterilaisen seurakunnan tiloissa ja kirkossa. Sillä mennään, mitä meille tarjotaan. Kuitenkin olisin kaivannut alttarille krusifiksia. Toinen alttarikynttilöistä – palavat öljyllä – ei suostunut palamaan, joten jouduimme turvautumaan väliaikaiseen ratkaisuun. Aikamme etsittyämme löysimme kyllä tavalliset kynttilät, mutta emme kynttilänjalkoja. Meillä oli sitten kaksi alttarikynttilää eri pari kynttilänjaloissa. Alttarilta nostin sakastin puolelle pienen enkelipatsaan, koska sen paikka ei minusta ollut alttarilla. Pikku hiljaa täytyy löytää omat tapamme.

Päivä oli melkoinen rulianssi, mutta enemmän sitä vapaaehtoisille kuin minulle. Ilman muiden valtaisaa työpanosta kirkkokahvit ja myyjäiset eivät onnistuisi. Onneksi en ole yksin.

Juoksen kirkon aurinkoisella pihalla täyttä vauhtia, koska messun alkuun ei ole liiemmälti aikaa ja on vielä paljon tekemistä – suntiota ei ole. Sieraimiini tulvahtava tuoksu pysäyttää minut hiukan hämmentyneenä keskelle pihaa. Mikä on tuo tuoksu? Pysähdyn ja katson ensimmäisen kerran kirkon pihamaata ja pientä kirkkoa kiireettä. Se on idyllinen. Onhan kyseessä yksi Yhdysvaltojen ensimmäisistä kirkoista. Tuoksu tulee kirkkopihalla kukkivista kirsikkapuista, joiden hennoissa varjoissa seisoo harmaita hautakiviä. Tässä kirkossa sain toimittaa ensimmäisen messuni Yhdysvalloissa.

Päivä oli pitkä, reilu 12 tuntia. Matka tälle pienelle kirkolle taittui junalla ja taksilla. Amtrak oli kätevä ja helppo tapa matkustaa kaupungista toiseen. Kantamista tosin oli reilusti, sillä mukana oli omat liturgiset vaatteet, ehtoollisaineet ja -välineet.