[Tiina]

5. paastonajan sunnuntai (Judica) – Kärsimyksen sunnuntai, 3 vsk

1. lukukappale

Jes. 29: 13–16
Herra sanoi:

– Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan
ja kunnioittaa minua vain huulillaan,
koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas
ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan
on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista,
niin minä teen uudelleen tälle kansalle
ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja,
ja sen viisaiden viisaus häviää
ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
Voi niitä, jotka kätkeytyvät Herralta
salatakseen suunnitelmansa,
niitä, joiden teot piilevät pimeydessä
ja jotka sanovat:
»Kukapa meidät näkisi,
kukapa meidät tuntisi!»
Voi teidän kieroutuneita ajatuksianne!
Eikö savenvalaja muka ole saveaan kummempi?
Sanooko teos tekijästään: »Ei hän ole minua tehnyt»?
Sanooko luomus luojastaan: »Ei hän mitään ymmärrä»?


2. lukukappale

1. Piet. 2: 4–10
Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. Sanotaanhan Raamatussa:

- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven,
valitun kiven, jonka arvo on suuri.
Joka häneen uskoo,
ei joudu häpeään.

Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.


Evankeliumi

Mark. 12: 1–12
Jeesus alkoi puhua vertauksin:

"Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta nämä sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille. Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:

- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät,
on nyt kulmakivi.
Herralta se on tullut,
ja se on ihmeellinen meidän silmissämme."

Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä. Mutta koska he pelkäsivät kansaa, he antoivat hänen olla ja lähtivät pois.